Hevosten metabolinen oireyhtymä on lisääntyvä ongelma. Elintasosairaus siinä kuin ihmisilläkin. Liikutaan liian vähän ja syödään liikaa. Paino nousee ja jatkuvasti heiluvan insuliinin takia kudokset lakkaavat vastaamasta insuliiniin, jonka jälkeen tulee ongelmia mm. veren sokeritasojen kanssa. Aidosti insuliinitoleransissa on kyse puolustusreaktiosta, jossa keho pyrkii suojautumaan jatkuvaa energiahyökkäystä vastaan. Tai en minä pyrkimyksestä mitään tiedä, koska moinen ei kuulune elimistön normaaliin säätelyyn. Seuraus se kuitenkin on.
Metabolisen syndrooman yksi seuraus hevosilla on altistuminen kaviokuumeelle. Ehkä eniten pelätty, tai ainakin julkisuudessa oleva, mutta toki kokonaisuus huomioiden ongelmat ovat paljon vakavammat. Suurin osa metabolista oireyhtymää sairastavista hevosista ei koskaan saa kaviokuumetta, mutta muita ongelmia kylläkin.
Koska syy on liiassa sokerissa, niin itse hevosiensa ruokinasta päättävät murehtivat heinän sokereita. Tietysti, koska liiallinen sulavan hiilihydraatin saanti vaikuttaa vahvimmin, tai ainakin nopeimmin, insuliinin eritykseen. Plus että sokerinen heinä lihottaa. Itsestäänselvyys, koska sokereilla ei ole yhtään mitään muuta roolia kuin energia. Valokeila kuitenkin kohdistuu nimenomaan glykeemiseen indeksiin eli kuinka nopeasti ja tehokkaasti ruuan sokerit vaikuttavat insuliinin nousuun. Insuliinista on tullut jutun pahis.
Aidostihan insuliini on yksi elimistön tärkeimmistä hormoneista. Kysykää vaikka ykköstyypin diabetesta sairastavilta. Se vastaa energian muodostumisesta sekä käytöstä ja on yleisellä tasolla kehon anabolisin tekijä. Insuliini eräällä tavalla avaa solut, jotta niihin saadaan tarvittavat aineet sisälle. Sokeri (toki insuliinia nostaa myös rasvat ja proteiinit, muodostaessaan maksassa sokereita) on eräällä tavalla nopea merkkiaine haimalle kertomaan, että nyt on tavaraa tulossa, ala töihin ja lähetä insuliini viemään hyvää sanaa joka kulmaan ja nurkkaukseen saakka.
Insuliini ei siis ole paha, vaan jatkuva ja liiallinen insuliinin nousu aiheuttaa ongelmia, kun kuulijat eivät enää reagoi. Ja insuliinia nostaa liiallinen syöminen. Edes heinän korkeat sokerit eivät ole se kupletin paha poika, sillä korkea sokeri taasen in merkki aivan toisesta laadullisesta ongelmasta ja se on matala proteiini; määrät täytyy olla aina 100, ja kun kosteus sekä rakennehiillihydraatit, kuten kuitu, ovat periaatteessa vakio tai lähellä sitä, niin sulavan hiilihydraatin noustessa proteiinin täytyy laskea. Aito ongelma on syödyissä grammoissa, eli ylensyömisessä. Mutta tuokaan ei pidä paikkaansa. Yliruokinta muuttuu ongelmaksi siinä vaiheessa, kun kulutusta ei ole.
Metabolisen oireyhtymän roisto on siis hevosen laiskuus, jolloin ei kuluteta niitä kaloreita, joita hevonen syödessään saa.
Kuka antoikaan hevoselle heinät ja päättää liikuttamisesta? Aivan, se aito ja alkuperäinen syyllinen löytyy peilistä. Voidaan melkoisen huoletta sanoa, että metabolinen oireyhtymä on omistajan aiheuttama hevosten elintasosairaus. Joten kun tarhaa hevostaan kaksi tuntia postimerkin kokoisella alueella, niin heinän sokerit ovat se vähäisin ongelma.
Kulutus vastaan syöntimäärät eivät tietenkään ole noin yksioikoinen asia. Hevosen on syötävä määrätty määrä korsirehua, jota se ylipäätään pysyisi elävien kirjoissa. Jos se määrä antaa niin paljon sokereita, että hevosen pitäisi suunnilleen laukata syödessään saadakseen kulutuksen vastaamaan tarjontaa, niin onhan silloin ruuan laadun suhteen ns. nesteessä. Silti liikkumattomuus ja syöttäminen yli tarpeen on se aito ongelma.
Mutta jos hevonen on jo sairastunut, niin suolan hierominen haavoihin on turhaa julmuutta. Suolan ulkoiseen käyttöön siirrytään vasta sitten, jos ongelmat toistuvat hevosesta toiseen, koska se on selvä merkki siitä, että mitään ei opita. Korjausliikkeitä omistajatasolla on periaatteessa kolme:
- ruokamäärät muutetaan ns. järkeviksi
- liikuntaa lisätään
- sokereiden määrää leikataan
Sokereissa suurin merkitys on heinällä. Tietenkin. Täydellinen itsestäänselvyys. Jos jotain syödään 10 kiloa päivässä, niin totta ihmeessä sillä on enemmän merkitystä kuin jollain, jota syödään 10 grammaa. Jos heinässä on 150 g/kg sokereita, niin jos annetaan yhdeksän kilon sijaan 11 kiloa, niin sokereita tulee 300 g enemmän. Silloin jollain 100 gramman lisäravinneannoksella ei ole kokonaisuuden suhteen mitään merkitystä – edes jos se on puhdasta sokeria.
Heinän laatu on mitä on. Tässä tulee tylsä arkirealismia vastaan. Kesät ovat erilaisia ja 2016 kesä nosti useissa paikoissa heinän sokerit pilviin ja romautti proteiinit. Maantietoa (eli kuluja) ei voida myöskään ohittaa, sillä ei ketään lohduta, jos heinä on tuhannen kilometrin päässä priimaa ja omalla aluella jotain muuta. Eli osaksi omistajat saavat synnynpäästön sokeriongelmassa – mutta vain osaksi.
Lisien (ja väkirehujen) sokeripitoisuus muuttuu merkitykselliseksi vasta silloin, kun niiden yhteinen kokonaissokeri ylittää kilon heinän sokerit. Joku muu voi käyttää toista mittakaavaa. Itse noudatan tuota, koska kilo on sellainen helppo mittavirhe heinien annostelussa. Vastaava voisi olla esimerkiksi alimman mahdollisen heinämäärän ja aidosti annetus erotuksen sokerimäärä – jos lisien sokeri ylittää tuon, niin silloin se määrä ylittää sen, mihin ruualla voidaan vaikuttaa. Mutta tuo on hankala laskea. Kilo on paljon helpompi.
KER eli Kentucky Equine Reserch julkaiseen uutiskirjettä, joka on minun ja sen kiljuunan muun hevosharrastajan tapa pysyä vaivatta hieman kärryillä sen suhteen missä mennään. Kuten kaikessa, niin myös KER:in julkaisujen suhteen kannattaa olla skeptinen ja lähdekriittinen – mutta eivät he sieltä pahimmasta päästä ole.
KER julkaisi jutun[ref]KER: Metabolic Syndrome in Horses: Use of Sweeteners Studied. Tilanne 19.4.2017[/ref], jossa oli tutkittu stevian käyttäytymistä suhteessa maissisiirappiin – tuo tarkoittanee glukoosisiirappia, ei melassia, näin luulen, mutta en täysin tunne englanninkielisiä termejä. Ideana oli selvittää, että vaikuttaako stevia mm. insuliiniin eri tavalla kuin glukoosi. Tällä olisi merkitystä juurikin metabolisen syndrooman kanssa.
Lyhyestä virsi kaunis: Elzinga ym (2016[ref]Elzinga SE, Rohleder B, Schanbacher B, McQuerry K, Barker VD, Adams AA. Metabolic and inflammatory responses to the common sweetener stevioside and a glycemic challenge in horses with equine metabolic syndrome. Domest Anim Endocrinol. 2017 Feb 4;60:1-8[/ref] totesivat, että stevia ei nostanut insuliinia, kun annettiin 15 ml/kgEP siirappia vastaava määrä steviaa. 500 kilon hevonen olisi siten saanut 7,5 litraa siirappia ja steviaa annettiin vastaava määrä; mikä se vastaava määrä oli, ei selvinnyt abstraktista. Mutta stevia on luokkaa 300 kertaa makeampaa kuin ruokosokeri, joten olen ihan varma, että ei maukeutusainekäsiteltyä tiivistesteviaa litki tuollaisia määriä edes ahnein poni. Kasvina tarjottu makeastevia taasen varmasti uppoaa.
Aika sokerihumalassa ovat olleet.
Se, että stevia ei käytännössä juurikaan nosta insuliinia, on tiedossa ihmisiltä, mutta nyt se on varmistettu hevosillakin. Stevia, eli aidommin steviosidit, on siitä hauska sokeri, että siitä ei saada energiaa – siksi se onkin nousussa light-tuotteiden makeuttajana. Ja koska ei saada kaloreita, niin ei nouse insuliinikaan. Ainakin periaatteessa, koska sen sijaan synteettisillä makeuttajilla on taipumusta nostaa insuliinia, vaikka kaloriköyhiä ovatkin.
Minun suhtautumiseni tutkimukseen on ristiriitainen, Toisaalta, että onpa jännää ja varmasti tuosta on apua. Toisaalta, että entä sitten, kun kokonaisuus ei kuitenkaan muutu. Yksi asia ainakin on takuuvarmaa. Jos stevian maailmanmarkkinahinta laskee tarpeeksi alas, niin vitamiinilitkut muuttuvat stevialla makeutetuiksi (vai joko niitä on?). Siinä vaiheessa hight tech omistajat ovat onnellisia, kun se oma ratsu ei sairastu metaboliseen oireyhtymään, eikä saa kaviokuumetta, ja sille voidaan huolettaa antaa 200 sokerilla olevaa heinää omaan pikku pilttuuseen ja ulkoiluttaa sitä edelleen 2×2 tuntia päivässä – loimitettuna toki, kesät talvet, ettei pakkanen ja paarmat raiskaa (hevonen muuten sitten saa D-vitamiininsa auringosta…).
On myös aivan turhaa laskea lisien sokeria, jos ei tiedetä mitä kuiva ja laidunheinä sisältää, Mutta nippelit ovat aina helpompia kuin kokonaisuus.
