Katiskalla on nettimaailmassa kohtuullisen pitkä historia. Aiheena koirat. Aivan ensimmäinen versio lähti liikkeelle ns. kasvattaja- ja harrastajasaittina, jossa jaettiin yleisempää tietoa. Varsinaiseksi artikkelipankiksi se alkoi kehittymään kun minua vaivasi miksi hiilihydraatit eivät toimi greyhoundeilla (muitakin syitä olen esittänyt). Mutta ymmärtääkseen miten ruuan hiilihydraatti vaikuttaa fyysiseen suoritukseen, joutuu selvittämään kaiken muunkin ruuansulatuksesta alkaen. Elävässä olennossa on harvemmin mitään selkeärajaisia asioita ja legopalikat löytyvät lasten lelulaatikoista. Vaikka tutkijoiden spesialisoituminen antaakin illuusion sitä, että elämä on looginen vuokaavio, niin se ei ole. Syy-yhteydetkin olisi tunnistettava, synergia tai vastavaikutukset vaikeuttavat lisää. Varsinainen vaikeus on kuitenkin löytyy tieto tuhat kertaa suuremmasta luulojen sekamelskasta, ja silloinkin uusin ja pätevin tieto.
Pitkähkö alustus siihen, että Ronjalla on pitkähköt kaviot. Ne pitää vuolla ja kengittäjä onkin tulossa käymään. Lisäksi ne näyttivät einen oudoilta. Tai en minä tiedä, mutta Minnan silmiin kylläkin. Tosin nyt täytyy muistaa, että perheen synergiassa Minna näkee möröt ja paikoin ylihoitaa ja minun roolini on muistuttaa, että ei, eläin ei ole kuolemassa vain siksi, että siitä ei löydy mitään vikaa. Ronjan kavioiden kohdalla epävarmuustekijän aiheutti tietenkin epäily olleesta tai tulevasta kaviokuumeesta – sairaus, johon alkuperäisrodut sairastuvat muita helpommin.
Ennen vakaa käsitys oli, että kaviokuumeen aiheuttaa ruuan liian korkea valkuainen. Minulle koirataustaisena hevosmaailman proteiinikammo on jotensakin henkisesti vaikea asia, mutta kaipa minä koen vielä valaistuksen aiheesta. Mutta nyt aletaan lähestyä Katiskan syntyaikoja. Olen hetken aikaa ihmetellyt, että monet kehuvat heinäanalyyseillään, mutta eivät silti tiedä ruokinnan tarkempia tunnusmerkkejä. Mineraali- ja muita lisiä annetaan korvakuulolla. Silti hevosilla on huomattavan paljon terveydellisiä oireita, jotka näyttäisivät liittyvän suoraan ruokintaan – on vatsahaavaa, metabolista oireyhtymää, kaviokuumetta… Jos hevonen on noin arka ruokintavirheille, niin luulisi ruokinnan tietämyksen olevan hevosharrastajan ykkösprioriteetti.
Koska alan ilmiselvästi taas lingertämään sivupoluille varsinaisessa asiassa, niin vedetään ohjaksia hieman tiukemmalle, ja todetaan, että päällisin puolin yksinkertaiselta vaikuttava asia – kaviokuume – alkaakin upottamaan minua aivan yhtä syvälle suohon kuin mitä hiilihydraatit tekivät koira-asioissa. Ensin täytyy opetella kavion rakenne. Sitten mitä kavion aineenvaihdunnassa tapahtuu. Sen jälkeen mitkä asiat vaikuttavat paitsi kavion, niin myös hevosen aineenvaihduntaan. Siitä onkin lyhyt hyppäys ruuansulatukseen, ruuan laatuun, proteiinin, rasvoihin, erilaisiin sokereihin, mineraaleihin, vitamiineihin…
Auts. KVG tulee tutuksi. Taas.
Asiaan.
Minun on turha selittää millainen sairaus kaviokuume on. Google antaa kiljuunittain osumia, ja suurin osa ovat varmasti ainakin pääsääntöisesti asiaa. Aina yhtä luotettava Wikipedia toteaa kaviokuumeesta näin:
Kaviokuume (acute laminitis) on hevosen sairaus, jossa kavion uloimman kerroksen, sarveiskavion, ja sen sisäpuolella olevan martokavion välinen sälekerros (lamina) tulehtuu. Nimestään huolimatta kaviokuumeeseen ei juuri koskaan liity ruumiinlämmön kohoaminen. Sairaus johtuu tavallisimmin aineenvaihduntahäiriöstä. Kaviokuumeen taustalla voi olla myös tulehdus (esim. kohtutulehdus) tai sen voi laukaista kavioihin kohdistuva mekaaninen rasitus. Kaikkia sairauden syntyyn vaikuttavia tekijöitä ei toistaiseksi tunneta.
Kaviokuume on vakava sairaus, joka vaurioittaa hevosen kavioita usein pysyvästi. Lievissäkin tapauksissa kavion kasvu häiriintyy, mikä näkyy renkaina sarveiskavion pinnalla. Vakavissa tapauksissa kavion seinämän ja kavioluun väliset liitokset vaurioituvat niin pahoin, että kavioluu alkaa kääntyä (rotaatio) ja painua alaspäin kavion sisällä.
Kavion uloin osa, sarveiskavio, on kuollutta materiaalia. Se on kuin kyntemme. Siinä ei ole hermostoa, eikä verisuonia. Kavion sisäosa, martokavio, on taasen elävää kudosta – näin yksinkertaistettuna. Sarveiskavio liittyy martokavioon sälekerroksen avulla, jota Hevosen tasapainoinen ruokinta -sivusto kuvasi ikään kuin tarranauhaksi. Tämä sälekerros näkyy keltaisena tai rusehtavana viivan tapaisena kavion pohjassa, ja sen nimi on valkoviiva.
Kavion sarveisseinä kasvaa koko ajan, ruunurajasta alaspäin. Sarveisseinän ”paikka” siis muuttuu koko ajan martokavion suhteen. Tämä aiheuttaa sen, että sälekerroksen, joka sitoo suunnattoman vahvasti sarveiskavion martokavioon kiinni, on kasvettava ja muututtava koko ajan. Sälekerroksessa on kiivas aineenvaihdunta sen purkaessa ja rakentaessa itseään koko ajan. Tästä vastaavat MMP-entsyymit (matrix metalloproteinase).
Jos olen oikein tulkinnut netin antia, niin kaviokuumeessa ongelma on nimenomaan sälekerroksen MMP-entsyymeissä. Niiden tarkkaan säädelty työ kiihtyy ja sälekerroksen kasvu on hallitsematonta. Tällöin sarveisseinä irtoaa sälekerroksesta ja martokaviosta. Kavioluu irtoaa ja alkaa vetäytymään kavion etuseinästä, jonka takia kaviokulma alkaa muuttumaan tulehduskohdasta. Tämän takia myöhemmässä vaiheessa näyttää siltä kuin kavio olisi kahdesta osasta tai siitä olisi mutka.
Kaviokuume on kakkamainen tauti, ja vaatii nopeaa eläinlääkärin hoitoa, ensimmäiset 24 tuntia ovat ratkaisevia kuinka suurin vaurioita kavio kärsii.
MMP-entsyymit. Nyt pitää enää selvittää mikä entsyymeitä rassaa. Ja tähän loppui näämmä se helppo osa. Selvää yksimielistä syytä ei taida olla.
Kaviokuume vaivaa lihavia, laiskoja ja varsinkin poneja – jotka ovat usein lihavia ja laiskoja. Kyse lienee kuitenkin aineenvaihdunnallisesta sairaudesta. Koska siihen liittyy sokerit, kehno kunto ja liikkumattomuus, niin ensimmäinen mielleyhtymä minulle on, että nyt puhutaan elintasosairaudesta – minua viisaammat lienevät väittäneen samaa jo aikoja.
Yksi syy saattaisi olla valkoviivan, siis sälekerroksen, ulkoinen bakteeri- tai sienitulehdus. Se on kuitenkin erittäin tiivis, eikä anna elinolosuhteita tulehdustekijöille, ellei valkoviiva ole vahingoittunut. Se edellyttäisi esimerkiksi liian ohutta tai rikkoutunutta kaviota.
Muut tulehdukset, kuten kohtutulehdus, altistavat. Samaten ähky, jolloin suolen läpäisevyys erilaisille bakteerien toksiineille ”paranee”.
Mielenkiintoinen altistava tekijä ovat kaikki sellaiset, jotka muuttavat suoliston pH:ta sekä sekä bakteerien laatua ja määrää. Hevosen ruuansulatuksellahan bakteerifermentaatiolla on erittäin suuri merkitys. Ihmisillä ja koirilla paksusuolen bakteerikannalla on erittäin suuri merkitys, jota ei edes täysin ymmärretä, joten hevosella aiheella täytyy olla vielä suurempi vaikutus. Kaikki ruuat, jotka muuttavat ruuan ”luonnollista” valkuais- ja hiilihydraattisuhdetta vaikuttavat myös bakteerikantoihin.
Minulle omin alue on kuitenkin metabolian häiriöihin liittyvät riskit. Käytännössä puhutaan hiilihydraateista ja insuliiresistenssistä. Aihetta täytyy tutkia lisää – ihan vain siksi, että kaviokuumeen riskin alentamisen myötä puhutaan myös perusruokinnan säätämisestä kohdalleen; aihe, josta en tiedä hevosten kohdalla mitään.
Kevyenä yhteenvetona, ja alkusoittona uuden opettelulle, voidaan kuitenkin sanoa, että väkirehut sekä ruokinnan liian korkea sokeri altistavat kaviokuumeelle – varsinkin poneilla. Ja tässäkin päästään samaan kuin ihmisillä (tai muiden asioiden suhteen koirilla): kyse ei ole niinkään kokonaishiilihydraattimääristä, paitsi lihomisen suhteen, vaan mitä hiilihydraatteja annetaan.
Pelkkä heinä- ja olkianalyysi ei riitä. Ei myöskään kuiva-aineesta tehnyt näppärät excel-taulukot kokonaisravinnosta. On ymmärrettävä mitä antaa, miksi annetaan ja miten muutokset vaikuttavat. Silti tuntuu siltä, että turhan monet heinäanalyyseistään huolimatta eivät ole hajullakaan hevosensa ruokinnan edes tärkeimmistä tunnusluvuista.
Asennepuolella ollaan hyvin lähellä samaa kysymyksen asettelua kuin koirien teollisessa ruokinnassa suhteessa varsinkin raakaruokinnan äärilaitojen teesejä. Ihmettelen silti edelleen, että mitä yhteistä on edes suomalaisella luomulaitumella ns. luonnollisen ravinnon kanssa, jota hevonen villinä söisi – aivan eri kasvit ruokalautasella on. Kun tämä(kin) yhdistetään liikkumattomuuteen (paljonko villihevoslauma kulkee päivässä?), niin ei tarvitse ihmetellä miksi on metabolista oireyhtymää, insuliiniongelmia tai pölyherkkiä. Kaviokuumeesta puhumattakaan.
Enemmän liikuntaa, oikea paino, hyvin toimiva vatsa ja edes kohtuullisesti tasapainotettu ruokinta – siitä se lähtee ja loput ovat herran huomassa.
