Hevonen syö omia jätöksiään. Yleensä omistava porras herää siinä vaiheessa ja alkaa seuraamaan kavioeläintään hieman tarkemmin. Eläimillä ulosteiden syöminen, koprofagia, ei ole poikkeuksellista ja osalla, kuten vaikka koirilla, se on jopa tyypillistä. Hevosilla ulosteiden syöminen taasen voi kertoa ongelmista, joihin on puututtava. Ero koiran ja hevosen välillä koprofagian suhteen tulee niiden erilaisesta ruuansulatuksesta.
Koirilla on käytännössä puhtaasti entsymaattinen ruuansulatus, jossa umpisuolella ei ole merkitystä ja paksusuolen bakteerikannan merkitys on lähinnä tuntematonta teoriaa. Hevosella sen sijaan ruuansulatus perustuu huomattavan vahvasti bakteeritoiminnalle, mutta onneksi ei niin vahvasti kuin vaikkapa kaneilla, joille tavan antibiootti on lähellä lopettamista.
Toinen ero tulee ruuansulatusjärjestelmän pituudesta ja koosta. Kun koirilla murehditaan löysässä vatsassa edellispäivää, niin hevosella aletaan miettimään mitä neljä päivää sitten on syöty. Jos 30 kilon koira syö kilon lihaa, niin sen läpikulkuaika on 12-24 tuntia, jolloin sillä on suolistossaan koko ajan päivän ruoka, kilon verran. Jos hevonen syö 10 kiloa heinää päivässä, niin sillä on periaatteessa 40 kilon edestä ruokamassaa sisällään.
Pilkunnussijoiden on turha takertua määriin. Ne antavat vain mittakaavaa ja kokoluokkaa.
Koiran koprofagia ei kerro oikeastaan mistään muusta kuin että paska maistuu. Hevosella jätösten syönti taasen saattaa kertoa ruuansulatuksen ongelmista. Tai olla kertomatta. Aika ajoin, varsinkin nuoremmat, maistelevat uteliaisuuttaan sekä hajumaailman takia – ei puututa pikkuvarsoihin, jotka kolonialisoivat suolistonsa bakteerikantaa. Tai hevosella on aivan pirun tylsää, jolloin ulosteiden syöminen on sijastoiminto tylsistymiselle. Se voi olla myös sijaistoiminto kivulle. Ja pahimmillaan se on merkki äärimmäisestä nälästä – siis kovemmasta kuin mitä rutiinieläin tuntee kun sunnuntaina aamuheinät eivät tulekaan eteen kukonpieremän aikoihin kuten arkipäivinä.
Melkoisen yleinen käsitys läpi koko harrastavan eläinmaailman on, että omien ulosteiden syöminen on huolestuttavampaa kuin toisen lajitoverin ja aivan vieraan eläinlajin ulosteiden syöminen on merkityksettömintä. Tosin en ole nähnyt hevosen syövän koiranpaskaa, mutta toisinpäin kylläkin useasti – ei kai se mahdotonta silti ole,
Kun hevonen syö ulosteita enemmän kuin vain hämmentääkseen kasaa, niin ensimmäisenä kysytään, että onko kolit kunnossa. Ja joku kanssaharrastaja ehdottaa naapurin jätösten syöttämistä, ja jos – usein kun – hevonen ei niitä syö, niin aletaan hämmentämään paskavettä. Ajatuksena on korjata kolit. Tosin, oireita pitäisi olla paljon muitakin kuin vain pelkkä paskojen pyörittely. Se on yksi oire, ja aika ajoin ensimmäisiä nähtäviä oireita, mutta ei voi olla ainoa oire.
Koli, tai kolibakteeri, on puhekielinen ilmaisu ylipäätään hevosen suoliston oletetun tai olevan bakteeripuutoksen tai -epätasapainon korjaamiselle. Ei siinä aidosti ainoastaan koleihin keskitytä. Kolibakteereista on alettu puhumaan siksi, että kolin määriä mitataan mm. maaperän ja veden ulostesaastumisen takia. Kolia, oikeammin pitäisi puhua Escherichia colista tai E. colista, löytyy jokaisen lämminverisen suolistosta ja sen käsittely on tutkijalle turvallista. Mutta kun löytyy kolia, niin löytyy kaikkia muitakia. Toki e. colikin ulkopuolella suoliston on taudinaiheuttaja, mutta silti se on kohtuullisen turvallinen – päinvastoin kuin osa muista suolistobakteereista, puhumattakaan määrätyistä e. colin muunnoksista, joista tunnetuimpiin kuulunee EHEC.
Suolistobakteerit ovat terveellisiä suolistossa. Ne eivät ole terveellisiä ruuassa, juomassa, haavoissa tai usein edes mahalaukussa.
Suoliston bakteerikanta villiintyy ja kasvaa nopeasti. Käsitys, että vaikkapa antibioottikuuri tappaa kuukausiksi bakteerikannan talossa, puutarhassa ja suolistossa on kategorisesti väärä. Kun tätä uskomusta minulle viimeksi tarjottiin, niin kysyin muutamaa asiaa: miksi suolistobakteerit kuolevat totaalisesti tai suurissa määrissä, mutta eivät ne pahat kohteena olevat, ja jos suolistobakteerit kasvavat noin hitaasti elimistössä, niin miten yksikään varsa (tai koiranpentu) pystyy koskaan jäämään henkiin, ja miksi ne kuitenkin lisääntyvät mitattavissa ympäristöissä melkoista faarttia. En saanut vastausta.
Bakteerikanta lisääntyy ja kasvaa koko ajan, ja muuttuu jopa tuntien sisällä ravinnon mukaan. Se, että hevonen on kuitenkin herkkä ruokinnan muutoksille, tulee määrän matematiikasta. Ensiksikin ruuan kulku on hidasta. Toiseksi syödyn ruuan määrä on huomattavan korkea. Kolmanneksi erilainen kuitu- ja sokerityyppi tarvitsee erilaisen bakteerikannan ja jos yhdeltä viedään hetkeksi kokonaan sen oma ravinto pois, niin myös hevosen oma ravinnon saanti keskeytyy siksi ajaksi. Mutta totuttamisaikavälihän on huomattavan lyhyt. Toki jotkut varovaisemmat muuttavat ruokintaa asteittain viikkojen ajan, mutta aidosti puhutaan päivästä muutamaan. Sinä aikana bakteerikanta on muuttunut ja sopeutunut.
Ripuli suurempi uhka on. Sen voi mieltää hieman lapsellisesti hyökyaalloksi, joka huuhtelee kylät tyhjäksi eikä ketään jää enää töihin. Silloin jostain muusta syystä syntynyt ripuli voi aiheuttaa bakteeriongelman, joka ylläpitää ripulia, vaikka alkuperäinen syy on poistunut.
Yhtenä patenttihoitona tarjoitaan piimäkuuria. Annetaan hevoselle piimää määrä X, tyypillisesti litrasta kolmeen päivässä, ja se sitten korjaa bakteerikannan ja maailma on taasen parempi paikka elää.
Piimäkuuri on vanhaa kansanperinnettä ajalta, jolloin ei ollut lääkkeitä, ei lääkäreitä eikä oikein lääketiedettäkään. Silloin luotettiin myös kalevalaisiin loitsuihin sekä lauluihin, ja lepyteltiin tallitonttuja. Koska piimä tekee hyvää ihmisen vatsalle, niin sen täytyy tehdä hyvää myös hevosen vatsalle. Sen jälkeen kun Valio patentoi itselleen yhden maitohappobakteerikannan, niin mainostuksen myötä käsitys piimän lähes funktionaalisesta tehosta voimistui.
Kun googletin piimään liittyviä uskomuksia, niin ainoastaan väite ”hyvää vatsalle” voitiin tulkita ns. vanhoihin uskomuksiin liittyväksi. Kaikki muu oli uutta. Maitohappobakteeriväittämä (piimä on hyvä lähde) on lähtöisin Suomessa Valiolta. Kaikki muut pH:sta, sienistä, limaisuudesta, maidon kasvualusta pahoille bakteereille jne. päätyvät yhteen ja vain yhteen osoitteeseen. Viime kädessä huijausmaailmaan (ei, en edelleenkään suosutu enää puhumaan huuhaasta) ja kun keskitytään suomalaisiin hevosiin, niin ollaan masentavien asioiden äärellä.
Aina ja poikkeuksetta saavutaan viimeiseksi yhdelle sivustolle, syntylähteelle, joka tekee bisnestä aiheella yrtit, uskomukset ja terveys. Rahan ja oman myynnin takia ollaan siis valmiita keksimään aivan mitä sattuu. Big Herb on sairas ja rahanahne maailma, joka ratsastaa katteettomilla väitteillä ja keksityillä lupauksilla ihmisten huolen ja murheen varjolla. Pahimman laatuista hyväksikäyttöä, minusta. Mutta koska tuottoisaa bisnestä kannattaa kopioida, niin vedätykseen on tullut mukaan lisää copycattejä, ja disinformaation määrä interwebissä vain lisääntyy. Rahan takia. Ei rakkaudesta hevosiin.
Kysyn taas kerran. Miksi on moraalisesti hyväksyttävää ja omilla rahoillaan palkitsemisen arvoista valehdella ihmisille, kunhan siihen liittää sanat luonto ja terveys? Ei nigerialaishuijauksia tarvitse etsiä kaukaan, sellainen löytyy web-kaupasta läheltä sinua.
Minulla ei ole varaa napauttaa kirjoitusvirheistä, mutta kun säännönmukaisesti käytetään termiä propiootti, niin kertoohan se surullista tarinaa missä mennään. Jos ei tiedä asian oikeaa nimeä, niin pitäisikö luottaa siihen, että tietää mitä moinen tekee?
Piimän sanotaan korjaavan pH:ta ja olevan probiootti. Puoliksi oikein, puoliksi väärin.
Piimän saa sanoa olevan probiootti, koska siinä on maitohappobakteereja. Sillä tavallahan se on hapatettukin. Maitohappobakteerikäymisellä, jossa ravintona – bakteerien elatuspohjana – on käytetty maitosokeria eli laktoosia. Ja koska hapatuksen yhteydessä laktoosia pilkotaan, bakteerit ikäänkuin syövät sen, niin piimässä ja muissa hapanmaitotuotteissa ei ole enää paljoakaan laktoosia jäljellä. Siksi ne sopivat monille ja hellivät vatsaa, tai ainakin saadaan sellainen tunne.
Piimän maitohappobakteerien suhteen kannattaa pitää mielessä, että eivät määrät ole sinne maidosta tulleet. Maito happanee, ei piimity. Maitoon on lisättävä erikseen hapatette, joka on maitohappobakteeri. Voit pitää maitoa pöydällä tai jääkaapissa, etkä saa koskaan jugurttia. Mutta kun lisään maitoon hieman jugurttia, eli tuot sinne tarvittavan maitohappobakteerikannan, niin sinulla onkin hetken kuluttua uutta jugurttia.
Vaikka piimässä olevat maitohappobakteerit ovat luonnollisia, niin ne on tehty teollisesti ja lisätty teollisesti, eikä maidossa ole kummoistakaan määrää mitään maitohappobakteerikantaa.
Piimässäkään ei ole määrällisesti lactobacillus-porukkaa ja sen kolleegoita paljoakaan. Kun Valio sai patentoitua yhden kannan itselleen (eikö ole hassua, patentoidaan luonnollisuutta; melkoinen osa probioottikannoista on patentoituja ja se on se syy, miksi firma X mainostaa kannan Y olevan ylimaallisen hyvää), niin maassa oli hetken kuluttua yleinen konsensus piimän hyödyllisyydestä. Kun TV:ssä mainistettiin asidofilus-jugurtteja vatsan hellijänä, niin käsitys vain vahvistui – eikä haalentunut edes siinä vaiheessa, kun em. mainokset kiellettiin niiden harhaanjohtavien terveysväitteiden takia.
Vilkaiskaapa jotain Valion tai Arlan mainosta. Tarjoan virtuaaliset kahvit ensimmäiselle, joka bongaa niistä maitohappobakteerien määrät. Ei ole sattumaa, että aiheella ei ratsasteta. Vähän on vähän, eikä muuksi muutu. Suolistossa on miljoonakertainen määrä samoja bakteereja jopa silloin kun ne voivat huonosti. Taas kerran, kun isompaan määrään lisätään tippa laimeampaa, niin ei mikään muutu.
Piimä ei muuta yhtään minkään pH:ta. Tämä on omituinen käsitys ja ylipäätään pH:sta huolehtiminen on vieläkin omituisempaa. Sen yksi sovellus on pH-hoidot ja siinä ei ole enää kyse ”pelkästä” huijauksesta, vaan puhutaan ihan puhdasverisestä kusetuksesta. En jaksa puuttua sen enempää pH-hoitoihin, piipahda Katiskassa lukemassa juttu pH-hoidot ja hapan mieli.
Maidon pH on noin 6,6 eli hyvin vähän happaman suuntaan. Kun maitohappobakteerit syövät maitosokeria, ja siitä syntyy maitohappoa, niin maito happanee, alkaa piimiintymään. Noin pH 4,4:ssä maidon proteiini kaseiini saostuu ja saadaan piimää (toki mukana on pari muutakin tekijää, mm. lämpö, heran käyttäytyminen jne.). Tämän kuitenkin ilmeisesti uskotaan aiheuttavan suolistossa hyödyllistä happamuutta.
Unohdetaan kolme asiaa. Ensinnäkin vatsalaukussa on kovempi happamuuden säätelijä kuin mitä piimä on. Sitä kutsutaan vatsahaoksi. Aivan sama mikä piimän happamuus on, vaikka se olisi pH 1, niin ympäristö laimentaa tai vahvistaa ruokamassan pH:ta, ei yksittäinen ruoka-aine (mm. siksi etikka on ihan turha happamoittaja). Ruokamassan täytyy kuitenkin olla lähes neutraalia tullessaan vatsalaukusta, muutoin entsyymit eivät toimi ja bakteereja harmittaa, ja siksi vatsan happamuus neutralisoidaan – bikarbonaatilla muuten. Ja samalla neutralisoidaan piimänkin tuoma happamuus. Suolistoon asti piimä ei happamuuttaan kuljeta. Se siitä ja sen kestävyydestä.
Hassua. Yleensä luontaisvedätysmaailma pitää happamuutta pahana.
Tässä on myös yksi väärinajatus, joka johtuu siitä, että ollaan nukuttu koulun kemian tunneilla. Luullaan, että muutos pH:ssa on sama kuin muissakin määrissä: kun lisätään tai otetaan yksi pois, niin se muutos on sitten yksi. Ei se ole. Tuo on lineaarinen yksikkö, jossa yksi askel kasvattaa aina saman määrän. pH ilmoitetaan kymmenkantaisella logaritmiasteikolla, jossa yksi askel kasvattaa aina kymmenkertaiseksi. Ei siis tajuta, että muutos vaikka pH neljästä kolmeen on aika hemmetin paljon, eikä sitä tehdä tipalla. Voitte laittaa tipan pH 1 akkuhappoa litraan vettä, eikä se vesi silti muutu akkuhapoksi ja on edelleen ihan täysin juotavaa. Sama juttu litralla piimää vatsalaukussa.
Törmäsin eräässä keskusteluketjussa, joka sisällöltään oli siirtynyt johonkin muuhun todellisuusjatkumoon, hassun väitteen. Piimä on prebiootti. Syynä oli piimän valmistuksessa käytetyt hiivat.
Piimä valmistetaan maitohappobakteerien fermentaatiolla. Ei hiivoilla. Pulla, olut ja viina tehdään hiivoilla. Se, että teollisissa hapatteissa saattaa olla mukana hieman erilaisia hiivoja, ei aiheuta piimään mitattavia hiivamääriä. Kun jokin ei ole mitattavissa, niin siitä ei ole hyötyä eikö sitä ole olemassa – paitsi tietenkin homeopatiassa, jossa olemattomuus on juurikin se vaikuttava juttu.
Piimä voi toimia prebioottina (eli probioottien kasvatusalustana) ainoastaan laktoosilla. Silloin maitosokeri ruokkii aivan kaikkia bakteereja ja yleensä vaikutus ei ole hyödyllinen, vaan jotain ärsyttävän ja haitallisen välillä. Hevonen ei ole päättömän herkkä laktoosille, mutta isot määrät aiheuttavat ongelmia sillekin.
Se, että miksi samassa ketjussa perusteltiin piimän prebioottivaikutuksia boulardii-hiivatuotteilla, jäi minulle täydeksi mysteeriksi. Ei boulardiilla ole mitään tekoa piimän kanssa. Mutta maailmassa on monta ihmeellistä kummallista asiaa, pieni kulkija jne. muutkin korvamadot (vieläkö on villihevosiaaaaa…. toimiko?)
Piimä voi kuitenkin toimia. Se, että omistaja saattaa saada lievitystä närästystyyppisille ongelmille, johtuu piimän rakenteesta. Se aiheuttaa määrättyä sitkoa ruokamassaan ja voi siten helpottaa refluksityyppisissä ongelmissa. Ei liity sitten mitenkään hevosiin, samasta syystä kuin että hevoselle oksentaminen on vaikeaa.
Se, että koirilla piimä on saattanut hieman auttaa ripuleissa, johtuu myös piimän rakenteesta. Jos annetaan pelkkää vettä, niin mikään ei hidasta sen kulkua suoliston krampeissa ja päästyään paksusuoleen se vain lisää muutoinkin vähäisen ulostemassan vetisyyttä ja ripuli vain pahenee. Ja koska paksusuolessa mikään ei imeytä vettä ”välivarastoon”, niin sitä ei saada imeytettyä ja koira kuivuu, vaikka juo. Sama pätee ihmisilläkinn. Mutta koska piimässä on proteiineja ja rasvaa, niin se sulatus on hitaampaa, jolloin myös nestettä saadaan imeytettyä hieman tehokkaammin. Piimä (ja muut hapanmaitotuotteet) ovat siis eräällä tavalla ”hidasta vettä”.
Ei piimä hevosille auta, paskankaan syömisissä. Se, että osa on aivan vakuuttuneita, että hapanmaitotuotteet ovat auttaneet, johtuu joko ajasta ja/tai muusta mitä on tehty. Kroppa on vahva korjaamaan itseään.
