Ubuntu – tuottavaan käyttöön

Kun mietin taaksepäin, niin olen asennellut linux-jakeluja ehkä aina viiden vuoden välein. Ensimmäisessä oli kökkö win3-tyylinen työpöytä, ja kun se ei ymmärtänyt modeemista eikä printteristä mitään, käyttö oli pääasiassa komentorivillä loihtimista ja käyttö olisi ollut järkevähkön oloista ainoastaan serverinä ja ircissä, niin se jäi. Ensimmäinen ostamani taisi olla Mandrake. Osasi jo kohtuullisen hyvin asentaa itsensä ja työpöytäkin oli kauniimpi. Ydin oli varmasti vakaa, mutta ei lohduttanut, koska sovellukset kaatuilivat. Toimisto-ohjelmat varsinkin saivat pään särkemään. Paria ubuntu-kokeilua rikkaampana – yhdestäkään ei ollut työhön – yritän tänään uudestaan.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaUbuntu – tuottavaan käyttöön

Kuu on juustoa

Kuu on kuulemma juustoa. Jos niin on, niin tällä hetkellä se on cheddaria. Ja siitä minulle tulee ikäviä mielleyhtymiä. Suomen hampurilaiskulttuuri on kärsinyt kaksi suurta ja negatiivista mullistusta. Ensimmäinen oli kun juustona alettiin käyttämään cheddaria. Siitä alkoi Hesburgerin alamäki. Toinen oli kun McDonalds päätti sallia bic baconin logistisista syistä vain juopoille (ja samaan syssyyn poistivat valikoimista kaikki tuotteet, jotka maistuivat joltain – eli menivät hesen viitoittamaa tietä; tuotteilla ei saa olla makua).

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaKuu on juustoa

Raiskauksen ihanuus

Tämä kiukuttelu on julkaistu aikaisemmassa blogiviritelmässä 26.4.2013. Uskoin, että minulla ei tulisi tarvetta reblogata tätä, mutta olinpa väärässä. YLE uutisoi 2.1.2014 Intiassa tapahtuneesta joukkoraiskauksesta. Raiskaus toistettiin, kun uhri oli käynyt tekemässä ilmoituksen poliisille. Koska vitosen vinkki ei mennyt perille, niin pari raiskaajien tuttua poltti tytön elävältä joulun alla. Eihän moinen muuten tajua pitää päätään kiinni. Poliisi teki ensimmäiset pidätykset vasta pari kuukautta ensimmäinen raiskauksen jälkeen, jolloin tyttö oli jo hengetön. Joten oikeastiko Intia on oikea paikka viedä turistieuronsa?

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaRaiskauksen ihanuus

Alkoholiongelma

Onko minun todellakin herran vuonna 2013 (tai ajankohtainen kylläkin ensi vuonna) soiteltava Länsi-Uudenmaan viinakauppoja läpi saadakseni tietää onko heillä myynnissä markkinoiden parhaimman hinta/laatu-suhteen rommia Huracania?

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaAlkoholiongelma

Kiusaamisen anatomia

Julkaistu edeltäneessä blogiyritelmässä 29.4.2013

Aamulehti päätti harrastaa sieluun ja tunteisiin vetoavaa journalismia julkaisemalla etusivulla kahdeksanvuotiaan kirjeen aiheesta. Samalla hetkellä kysyttiin, että onko tämä aito. Kiitos enkeli-elisan ja voisivatko vanhemmat olla juomatta jouluna kaliaa – nykyään kukaan ei enää usko. Itse ihmettelen sitä, että oikeastiko kahdeksanvuotias ADHD kirjoitus- ja puhehäiriöineen keksii kirjoittaa aiheesta kirjeen, ja jopa postittaa sen Aamulehteen. Höpöt, aktiivinen äiti siinä on primus motorina ollut. Samalla on kysytty, että muuttaako fiktion käyttö itse asiaa miksikään, ja kiusaaminen on ongelma. Kyllä se muuttaa. Se vie uskottavuuden ja syö asiaa. Munakasta ei saa rikkomatta munia, ja päämäärä pyhittää keinot – jos asia itsessään ei kanna, niin ei ole asiaa.
(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaKiusaamisen anatomia

Hyvää Uutta Vuotta!

  https://www.facebook.com/photo.php?fbid=557625704325337&set=a.557625804325327.1073741826.557624827658758&type=1   Minna Turusen alunperin naamaan postaama, mutta koska näämmä henkilön statusta ei voi upottaa, niin pyöräytinpä blogille sivun.

Jatka lukemistaHyvää Uutta Vuotta!

Ruoka loppuu Jouluna

Se, että ihmisten ruokaostoskäyttäytyminen Joulun alla on sekopäistä, on vanha ja kulunut uutinen. Ihmiset takuulla uskovat, että ruoka loppuu maailmasta. Se, mitä en tajua, on että jo joulupäivänä ABC:t ovat täynnä ruokaostoksilla olevia – varsinkin maitoa ja leipää haetaan. Luulisi, että kun maailmanlopun varastot on täytetty päivää ennen aattoa ja vielä täydennetty aattoaamuna, että moiset riittäisivät kahta päivää pidemmälle. Se, että Tapanina haetaan pitsaa, on aivan normaalia – tosin miksi sitäkin ei olisi voinut ennakoida.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaRuoka loppuu Jouluna

Tervetuloa Joulu

Minä olen valmis Joulun tuloon. Kuten kuvasta näkee, niin ruoka ja viinat on hankittu. Meillä ei lapselle tarjota selvää joulua, eikä muutakaan pyhää. Joskus otetaan ilman syytäkin. Tosin lapsi ei ole kotona Jouluna, mutta silti. Minä en ruokaoluistani luovu siksi, että jollain on alkoholiongelma. Meillä ei ole ongelmaa (denialismia?) sillä viinat ovat aina mahtuneet hyvin kaappiin. Nytkin on kylmäkaappi täynnä viiniä. Löytyy sieltä terävääkin. Pitäisiköhän sitä oikein ratketa ryyppäämään, jo ennen pyhiä... Ei viina maullaan ja vittu näöllään ole koskaan ketä hurmannut, minua opastettiin nuorena Turun katuosastolla vanhempien äijien toimesta. Ei se pidä paikkaansa, vaikka muutoin vanhat kansanviisaudet voivatkin kutinsa pitääkin. Kossu kahvin joukossa on hyvää. Sopii varsinkin Lidlin halvimman pikakahvin GranAroman joukkoon. Myös Jaloviina on nannaa kahvin kanssa. Monet oluet ovat hyviä, kuten Karhun ohranen, mutta lässylaagerit malliin Lapin Kulta saavat jäädä ostamatta. Monet single maltit viskiosastolla maistuvat, jos ei taivaalliselta, niin hyviltä. Minnalla on omat suosikkinsa makeissa siidereissä,…

Jatka lukemistaTervetuloa Joulu

Näyteikkunaostoksia

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Yleinen

Luultavasti jokainen, joka ratsastaa, haikailee oman hevosen perään. Minä olen tässä suhteessa varmaan pieni poikkeus, koska minä pystyisin hyvin elämään ilman omaa pollea. Minusta ratsastaminen on kivaa, hevonen on vain väline siihen – useimmillehan, varsinkin nuorille naisille, ratsastaminen on väline olla hevosen kanssa. Tuntikäytössä on vain pari pientä miinusta. Ensinnäkään ei pääse ratsastamaan silloin kun haluaa. Tai pääsee jos lompakko kestää. Minulla ei kestä. Toiseksi hevoset vaihtuvat, tai hevonen ei vain syystä tai toisesta vain riitä. Minulla on ongelmana oma pituus, tai oikeammin että tallin hevoset on mitoitettu asiakaskunnan enemmistölle: tytöille ja naisille. Tarvitsisin isomman hevosen.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaNäyteikkunaostoksia