You are currently viewing Nagu25: Melontaretken alku, osa 1

Nagu25: Melontaretken alku, osa 1

Kesällä 2024 en päässyt mihinkään, kun olkapää teki kiusaa. Kesä 2025 on venähtänyt lähes heinäkuun puoleenväliin, koska kesä antoi odotuttaa itseään. Mutta vihdoin niin sää- kuin tuulikartat alkoivat näyttämään lupaavammilta. Suunnaksi valikoitui Nauvo. 

Hieman mietitytti koleat yöt. Sekä riippumatto, joka ei ole yöpymisvälineenä suursuokkini. Mutta minulla ei ole tällä hetkellä kunnollista makuualustaa ja Turunmaan puolella riippumatolle löytää kuitenkin helpommin paikan kuin teltalle. 

Kajakki oli täynnä. Painoa aika tarkkaan 70 kiloa. Olin päättänyt, että reissu kestää ainakin kolme päivää, mutta tavoite oli viikolle ja unelmat kaksi viikkoa. Joten minulla oli matkassa kahden viikon polttoaineet, 10 päivän ruuat, lämpimiä vaatteita ja varavirtalähteitä sen verran, että puhelin pysyy hengissä. 

Hiukan mietitty säätiedotukset, joiden mukaan olisi tulossa kolmen tai neljän päivän aikana ukkosrintamia, ja tietysti sateita. Mutta päätin aktiivisesti olla ajattelematta asiaa — varsinkin kun ennusteet elivät koko ajan. 

Melontaetappi

  • lähto myöhästyi, joten päivästä tuli tynkä
  • Paimio – Paimionlahden suu
  • aurinkoa, puolipilvistä ja myötätuuli

 

Leiri

  • beetasalpaajat ja kalium unohtuivat kotiin
  • rantavedessä olevaan kattilaan tulvi merivettä
  • palelin yöllä, pahasti
  • söin mustikoita

 

 

Liittyvät kuvat:

Jakke Lehtonen

Kouluttaja | koiria | B2B