Luultavasti jokainen, joka ratsastaa, haikailee oman hevosen perään. Minä olen tässä suhteessa varmaan pieni poikkeus, koska minä pystyisin hyvin elämään ilman omaa pollea. Minusta ratsastaminen on kivaa, hevonen on vain väline siihen – useimmillehan, varsinkin nuorille naisille, ratsastaminen on väline olla hevosen kanssa. Tuntikäytössä on vain pari pientä miinusta. Ensinnäkään ei pääse ratsastamaan silloin kun haluaa. Tai pääsee jos lompakko kestää. Minulla ei kestä. Toiseksi hevoset vaihtuvat, tai hevonen ei vain syystä tai toisesta vain riitä. Minulla on ongelmana oma pituus, tai oikeammin että tallin hevoset on mitoitettu asiakaskunnan enemmistölle: tytöille ja naisille. Tarvitsisin isomman hevosen.
Hevoset ovat kalliita, ja ratsut vielä kalliimpia. Auta armias jos etsii ponia, niin silloin vasta hinnat karkasivatkin. Näin siis Suomessa, mutta jos katsoo rajojen yli, niin asia muuttuu. Ruotsin hintataso on mukavanlaisestikin alle Suomen, ja Virossa hinnat romahtavat. Toki kuulee varoituksia miten ulkolaisia huijataan, mutta rehellisyyttä mukaan: Suomessako ei jobata, ja ihan rouvatasollakin?
Ei, minä en ole ostamassa. Ei minulla ole sellaisia rahoja. En saisi tällä hetkellä ostettua Virosta edes varsaa, ratsutetusta puhumattakaan. Mutta näyteikkunaostokset ovat kuitenkin… mukavia. Tai ainakin mielenkiintoisia.
Jos perheemme hankkisi hevosen, niin meillä olisi yksi ongelma, jos unohdetaan tallit, laitumet ja pari muuta tylsää käytännön pikkudetaljia. Niitä tarvitaan kaksi. Suomessahan ei nykyään saisi olla vain yhtä hevosta, koska ne laumaeläiminä eivät tule toimeen yksinään. Se, että kukaan ei kysy viihtyvätkö ne keskenään, ei taida kiinnostaa ketään. Kunhan tallissa on yövalo, ettei niille tule tylsää jos vaikka näkevät painajaisia. En minä tiedä mitään hevosista, ja ehkä ne sitten tarvitsevat laumaa. Koira on vielä vahvemmin laumaeläin, eikä kukaan vaadi vähintään kahta samaa eläinlajia – itseasiassa kahden tai useamman koiran omistajaa pidetään omituisena. Meillä on perheessä kolme hevosen selässä keikkujaa, joista lyhin pärjää ponilla pitkän aikaa, keskimmäinen tarvitsisi isomman ponin tai pienemmän hevosen ja minä ison hevosen. Ensimmäinen ei sovi kahden viimeisen kanssa yhteen, mutta kaksi viimeistä voisi jakaa yhden hevosen – jos ei haluta ratsastaa yhtä aikaa. Kyse ei siis ole mitä yksi hevonen kustantaa, vaan kolme.
Törmäsin juuri äsken kahteen vaihtoehtoon. No, siis minut törmäytettiin. Ensimmäinen sopisi korkeudeltaan vain minulle, toisella voisi Minnakin ratsastaa, vaikka iso olisikin hänelle.
Puoliverinen, 180 senttinen, täysin keskeneräinen viisivuotias. Mutta korkeutta piisaisi, tosin tämä tapaus ei paljoa minua opettaisi, koska minun pitäisi opettaa sitä. Videon näyttäminen suoraan on mahdotonta, koska se on siirretty vain Facebookiin, joten toivotaan, että linkitys onnistuu – muistutuksena, käyttäkää videoissa aina muita palveluita, käytännössä siis YouTubea tai Vimeota. Varsinkin jos jotain haluaa myydä…
Toinen tapaus on hivenen matalampi, vain 178 senttiä. Tämä on kuulemma hieno, minä en tiedä hevosista edelleenkään mitään.
Liityin juuri äsken yhteen Facebook-ryhmään, jossa kaupitellaan hevosia. Mitähän tästäkin tulee…
Pakollinen disclaimer: minulla ei ole mitään kontakteja noihin virolaisiin hevoskauppiaisiin, en yritä tukea heidän myyntiään ja linkit saattavat lakata toimimasta ajan myötä. Mutta jotain tuollaisia minä varmaan tarvitsisin ennen jotain 160 senttistä suokkia.