Kokemus kertyy ajan myötä. Nyt on historiaa hevosen omistajana (huomaa: hevonen, ei poni; perheen väsynyt inside-joke) kokonainen päivä. Tai oikeammin kolmatta päivää tätä kirjoitettaessa, mutta aika on suhteellinen käsite. Kun polle muutti 16.6. aamupäivällä, niin day 1 on silloin 18.6. aamulla, koska takana on yksi täysi päivä. Ei pelkoa – maanantaihin mennessä sekoan laskuissa.
Eilen aamulla ennen laitumelle pääsyä Hessu tuli tekemään tuttavuutta. Ihan niin kuin normaali hevonen. Tottuminen tapahtuukin nopeammin kuin luulin, mutta ei sille vieläkään voi heittää satulaa selkään. Tai varmaan voisi, mutta hittoako sitä hosumaan, valmiissa maailmassa. Siksi toiseksi raamatullinen 40 päivän ja yön sade alkoi – toki det finns inte dåliga väder, bara dåliga kläder, mutta silti.
Iltapäivällä alkoi aurinko paistamaan, joten tungin taskut täyteen porkkanaa, ripustin kameran olkapäälle ja lähdin laitumelle tutustumaan Hessuun. Kelpaa sille porkkana. Sille kelpaa myös ihmisen taskut ja kamera. Ei se kuitenkaan niin röyhkeän ahne ole kuin ponit, joiden kanssa sai jopa einen kirota, että sai tilaa ympärillen.
Hieman tarkoitushakuinen kuva, rinne laskee kohtuullisen jyrkästi, joten ei noilla ihan noin suurta kokoeroa ole.
Siinä vaiheessa kun hevonen omasta halustaan ja ilman porkkanaa (tosin toiveena varmasti) painaa otsansa rintaa vastaan, niin tuli ensimmäisen kerran vahva fiilis, että meistä voi tulla vielä kavereita. Tosin herkkää hetkeä hieman sotki se, että samaan aikaa shetikka yrittää varastaa porkkanaa taskusta. Unohdetaan sekin, että se on opetettu painamaan päänsä suitsia varten.
Seuraavaksi tulee lääkärisetä tuikkaamaan piikeillä, kurkkaamaan suuhun ja tökkimään etusormella. Hampaat on tiettävästi raspattu viimeksi vuosi sitten syksyllä, jolloin se sai rokotuksen, joten kalusto lienee syytä tarkastaa. Rokotus tulee einen aikaisin, mutta saadaanpa samaan kiertoon muiden kanssa.
Seppä tulee hoitamaan kaviot ja laittamaan kengät ennen Juhannusta, luultavasti. Kavioita ei ole vuoltu vähään aikaan, joten varpaat ovat einen pitkät ja vinot. Kenkien tarpeellisuudesta ei edes keskustella, sillä meillä ei kulje paljain jaloin kuin koirat. Osaksi se johtuu maastoista ja hiekkateistä, jotka syövät kaviota, ja osaksi se on aivan puhdas turvallisuuskysymys. Jos joku haluaa elää ekstriimisti ja ratsastaa kengittä, kuolaimitta, kuritta sekä ilman jalustimia ja rungottomalla satulalla, niin ihan vapaasti. Minä en haluaisi kuolla tai halvaantua ihan vielä, pelkästään selässä olo on riittävä riski.
Kuukkeloin. Laajempi tapaturmavakuutus maksaa pari sataa vuodessa, ja jos siinä on mukana sairauskulut ilman psykoterapiaa ja ansioturvaa, niin ollaan noin 800 eurossa vuositasolla.
Kävin hakemassa apteekista ensimmäiset hevoshoitotarvikkeeni: Domosedania. Arvostan sen verran paljon eläinlääkärimme taitoa ja seppä on pätevä, etten halua uhata/uhrata kummankaan terveyttä. Vaikka myyjän mukaan hevosella ei ole ongelmia lääkärin ja sepän kanssa, niin se on kuitenkin einen herkkä pv – katsotaan josko myöhemmin nuo hommat hoidettaisiin selvinpäin, mutta nyt Juhannuksen alla mennään tajuntaa rauhoittavilla.
Hessu on einen turhan hoikka. Ruuallahan painoa saadaan, mutta kysymys kuuluu, että riittääkö pelkkä heinä. Ainakin sitä on riittämiin nyt laidunkaudella, mutta ehkä hieman lisäpotkua tarvittaisiin. Samalla pitäisi tarkistaa mineraalin saanti. Nythän se saa lisiä illalla kun yliläskien ponien takia kaikki tulevat aktiiviin. Yösyöminen on mukavaa, mutta ei se eestiläiselle ja shetikalle sovi. Ongelma on vaan maistuvuudessa – tuttu juttu vissiin ratsumaailmassa, mutta minulle täydellinen punainen vaate, johtunee koirataustasta. Meillä ei aleta leikkimään sokerikehujen kanssa – tai sitten melassit tulevat tutuiksi aivan riippumatta siitä mitä minä haluan.
Mutta se on jo selvä, että ongelma on teollisissa itsessään. Rakenteessa, maussa tai molemmissa. Joten lisäruokinta tultaneen tyydyttämään kauralla, ainakin ensivaiheessa.
Laumasuhteet alkavat muotoutumaan. Aapo leikkii pomoa, Ronja siveydestään tarkkaa neitsyettä (unohtaen totaalisesti, että sillä on isätön varsa muistona yhdestä kuumasta kevätyöstä) ja Hessu yrittää olla suututtamatta ketään. Pojat nojailivat tänään aamulla toisiinsa ihmetellään koiria ja Ronja murjotti kuuden metrin päässä perä ruunia kohtaan, korvat vinossa ja naama niin happamana, että pelkäsin naapurin maitotilan laadun puolesta. Laitumella Aapon toiminta ei enää kohdistu niinkään Hessun pitämiseen erossa Ronjasta, vaan Ronjan kuriin laittamiseen kun se turhan päiten ryntää Hessun viereen kiljumaan.
Britit ilmoittivat saapuvasta paketista. Tullee ensi viikolla. Saan uudet ratsarit, jalustimet ja pinkin raipan. Raippoja olisi saanyt Suomestakin, mutta olivat aika paljon halvempia, mutta miehellä ratsastushousujen ostaminen tästä maasta alkaakin olla jo haaste. Sen sijaan sellaisten jalustimien löytäminen, joihin mahtuu miehen jalka, oli täysin mahdotonta. Ei saanut edes rahalla.
Seuraavaksi aletaan murehtimaan satulaa. En ole suostunut edes ajattelemaan mahdollisuutta, että jokin kotona olevista ei sopisi. Minnan urakka löytää Aapolle satula oli sen verran kova ja pitkä, että ei innosta vaihtoehtona – tosin Aapon eestiläinen ruumiinrakenne olemattomalla säällä ja selän mallilla vaikeutti. Hessu on rungoltaan lyhyt, sillä on kohtuullisen korkea säkä ja se on kapeahko, joten ehkä se helpottaa. Ehkä ei, en tiedä. Sen tiedän, että ammattimaisia satulansovittajia ei hyödynnetä. Edellinen kokemus Aapon kanssa oli sen verran raju. Olen ennenkin kiukutellut, että Suomessa ei edes haluta myydä, ja sovitus meni samaan akseliin. Tai olisi haluttu myydä, mutta ei alle kahden tonnin. Kun selvisi, että ei olla hakemassa huippubrändättyä koulusatulaa kovan hinnan kisahevoselle, vaan edullista perussatulaa, niin into loppui siihen. Olisi voinut luulla, että ammatikseen satuloita myyvä olisi ollut innokas tekemään jopa pienempääkin kauppaa, mutta ilmeisesti pakkoveloitus saapumisesta riitti. Nyt puhutaan maan yhdestä suuresta nimestä, ei mistään takametsien wannabe-satulatrokastista. Mutta ehkä ongelma oli juurikin siinä – kauppias pitää itseään ostajaa parempana, eikä ole tarpeeksi nälkäinen, vaikka vingutaankin kuinka huonosti bisnes vetää.
Pitäisi varmaan alkaa venyttelemään. En minä tässä välissä ole tullut yhtään notkeammaksi. Ehkä olisi syytä laihtuakin, hiukan. Enhän minä ole lihonut kunnolla 20 kiloakaan.
