You are currently viewing Turhat neuvot

Turhat neuvot

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:29.12.2013
  • Artikkelia viimeksi muokattu:20.2.2022
  • Artikkelin kategoria:Ratsastaminen

Minä olen kysellyt paljon ratsastamisen perusteista. Ja alkeista. Plus sitten vielä aivan rautalankaa kun ei siltikään tajua. Usein ymmärryksen puute johtuu siitä, että ei tajua terminologiaa. Tästä on ollut usein puhetta muuallakin, mutta aloittelijalle on aivan turha selittää yhtään mitään muodosta tai pohkeen eteen ajamisesta. Siinä on muotoa aivan riittämiin, että pysyy satulassa edes jossain asennossa ja pohkeen eteen menoon riittää, että pohkeet valuu satulavyön eteen.

Minä olen saanut kohtuullisen simppeleitä ja helposti ymmärrettäviä neuvoja. Mutta olen minä niitä kerta toisensa jälkeen (uudestaan) kysynytkin, ja kysynyt pari kertaa lisää kun en ole ymmärtänyt. Mutta koska minulla aloittelija-aika on aktiiviaikaa, niin minulla lienee myös ymmärrys määrättyihin peruskysymyksiin ja niiden tarpeisiin parempi kuin sellaisella, joka on paininut moisten kanssa esiteininä 30 vuotta sitten.

Kohdalle osuu myös neuvojia, jotka eivät ole koskaan moisia perusjuttuja murehtinut, luulee osaavansa ratsastaa siksi, että alla on aina valmiiksi opetettu ratsu ja senkin minkä on oppinut, on oppinut väärin. Kyllä, puhun kasvottomista foorumivinkkaajista.

Kun kysytään, että annetaanko puolipidäte ennen voltille asettamista ja pidetäänkö asetus koko voltin ajan, niin se kertoo aivan ensimmäiseksi yhden oleellisen asian. Kysyjä on aloittelija. Silloin vastaukset eivät saa olla tasoa, että Kyrklund teki Matadorilla näin tai että Galin hoiti homman Totilaksen kanssa noin. Vielä vähemmän aloittelija tarvitsee (pseudo)fiksua jargonia.

Kun puolipidätteen antamisessa neuvotaan katsomaan korvan reaktiota, niin sillähän on kaksi merkitystä.

  • oppii keskittymään ylipäätään puolipidätteen antamiseen ennen muuta pyytämistä
  • oppii näkemään, että hevonen ylipäätään reagoi puolipidätteeseen

Eihän korvan kääntyminen tai sen seuraaminen mikään itseisarvo ole. Hevonen seuraa ratsastajaa korvillaan, ja se on vain yksi reaktio. Kokeneempi ei moista merkkiä edes tarvitse, mutta hänen ei myöskään tarvitse kysyä, että koska puolipidäte annetaan.

Se, että kommentti moiseen on:

Ei meidän valkuissa korvan asentoja katsella vaan hevosen muotoa, rentoutta,ratsastajan ja ratsun yhteispeliä. Kyllähän puolipidäte tehdään istunnalla hevosen liikettä hieman vastaan hieman kooten.

on varmasti teoriassa oikea, mutta käytännössä se on pelkkää liirumlaarumshaibaa. Puhdasta elvistelyä, jonka tarkoitus ei ole auttaa, vaan osoittaa oma ylemmyys ja parempi taito.

Kerron uutisen. Jokainen normaalisti kehittyneellä itsekritiikillä varustettu aikuinen ratsastajanalku tietää ilman moisia itsekorostuksiakin, että kokeneemmat ovat parempia ratsastajia.

Kerron toisenkin uutisen ratsastuskoulujen newbie-maailmasta, kun moinen on näämmä päässyt unohtumaan. Aloittelija tekee puolipidätteen ohjalla, käytännössä aina. Jos alla on herkkä ja hyvin koulutettu pv, niin puristus nyrkillä riittää herättämään pollen. Jos taasen opettelee ratsastuksen jaloa taitoa raviuransa laukkoihin lopettaneella ja koulukäyttöön leipiintyneellä suokilla, niin vaaditaan jopa nyppäisy – ja silloin on syytä tosiaan seurata, että korva liikahtaa. Muutoin puolipidätteeksi tarkoitettu liike rekisteröityi hevosella tavalliseksi aloittelijan riuhtomiseksi ja se seuraava liike onnistuu vain jos hevonen lukee opettajaa tai muita edellä liikkuvia.

On varmasti hienoa kun puolipidätteeksi riittää hieman liikettä vastustava istunta. Tästä ei saa edes 10 pisteen kysymystä, vaan ollaan tasolla haluatko miljonääriksi ja ensimmäinen kysymys: kuinka paljon elämästään ja osaamisestaan epävarma ratsastajanalku vastustaa satulassa liikettä ihan muuten vaan ? Jep, oikea vastaus on, että koko ajan. Paitsi siinä vaiheessa kun kiepsahtaa ulkolavan vierestä satulasta kenttään; siinä vaiheessa ei oltu vastustettu mitään liikettä.

Minulla on nöyrä pyyntö arvon foorumi- ja fb-neuvojat. Jos ette kykene ymmärtämään kysymyksestä kysyjän tieto- ja osaamistasoa, niin pitäkää mieluummin turpanne kiinni ja tietokone suljettuna. Hyödyttömät vastaukset eivät ole vain hyödyttömiä – ne ovat typeriä.

Liittyvät kuvat:

Jakke Lehtonen

Kouluttaja | koiria | B2B