Kävimme Vantaan suunnalla ostoksilla ja samalla kierrettiin tarkistamassa myös Horzen ja Hööksin tarjonta. Perheen kääpiölle löytyikin jotain, joista ehkä paras hintalaatusuhde oli uudella kypärällä. Lähtöhinta satasen, josta se oli joskus alennettu ja nyt vielä pikkuvaurioisena puolet pois – parikymppiä ei ollut paha vika kypärästä, josta puuttui yksi pieni dimangi; uuden moisen liimaa äkkiä. Samaten löydettiin sopivammat chapsit. Niidenkään hankinta ei ole aina helpoimmasta päästä, koska pohjetta ei tuolla keijukaisella ole. Nyt on kuitenkin varusteurheilun vaatimukset täytetty kiirestä kantapäähän ja sesongin väri on näämmä ruskea.
Jäin taas kerran ihmettelemään värien puuttumista. Housuja ja takkeja kyllä löytyy kaikissa mahdollisissa väreissä ja kuosissa, mutta kengät, saappaat, chapsit, turvaliivit ja kypärät ovat käytännössä aina mustaa tai ruskeaa. Tuurilla saattaa löytää tummansinisen tai myrkynvihreän kypärän, yleensä sametilla.
Poniraipoissa oli variaatioita. Jossain määrin omituisimpana pidin muumiraippaa. Muumi kuitenkin mielletään rauhallisiksi, ystävällisiksi ja erittäin rauhanomaisiksi otuksiksi, joten niiden oleminen väkivaltatyökalussa on einen ristiriitaista. Tosin on syytä muistaa, että Toven alkuperäiset muumit eivät kylläkään aina olleet ihan joka paikassa rauhanomaisia, kilttejä ja sympaattisia möllyköitä; niillä oli hyvinkin inhimilliset luonteenpiirteet.
Tutkailimme hiukan turvaliivejä, taka-ajatuksena nimenomaan tuon alamittaisen ja vajaavaltaisen turvavarustelu. Horzessa oli hyllyt tyhjinä ja valinnanvaraa peräti yhden mallin välillä, mutta Hööksillä oli neljä eri mallia. Löytyi yksi sopivahko, mutta se jätettiin vielä kauppaan kypsymään – samanlainen ”umpipalaliivi kuin äidillä on. Niin ja minulla, se lahjana saatu.
Kokeilin itsekin malleja. Erot niin painon kuin istuvuudenkin suhteen olivat melkoisen suuret. Hinta korreloi kohtuullisesti mukavuutta, mutta turvallisuusaspektista en tiedä. Kaikissa on samat turvallisuusmerkinnät. Halvimmista puuttuu B-merkintä, joka tarkoittaa jonkun brittiläisen instanssin kerran vuodessa tekemää testausta; CE-hyvöksyttyjä ovat kuitenkin kaikki.
Yksi oli selvästi ylitse muiden: Outlyne Airowear. Ainoa, josta ei ole pelkkää unisex-mallia, vaan molemmille sukupuolille on tehty omat mallinsa. Myyjän mukaan ero löytyy leveydestä sekä kaulan alueen leikkauksesta, joka olisi miehillä laajempi. Joka tapauksessa se oli ainoa, joka ei lähtenyt nousemaan korvia kohden ja antoi koko torsolle yhtäpitävän tuen. Se salli jopa tuoda kyynärpäät lähemmäs vartaloa. Paino on siedettävä, olkoonkin että hintaluokassa pykälän tuota alempana oleva kalliimman hinnan palaliivi oli einen kevyempi. Mutta mukavuus ja joustavuus olivat Airowearissa aivan omaa luokkaansa.
Niin oli hintakin. Minulle sopiva miesten malli maksoi 329 euroa, ja se on aika paljon. Kalleus on toki suhteellinen käsitys, mutta jos laitan muutaman kympin lisää, niin saisin iPad minin, joka on myös kiva, mutta käytettävissä joka päivä. Kysymys onkin lähinnä siitä, että kuinka suuren painoarvon antaa ylipäätään turvallisuudelle ja kuinka korkealle hinnoittelee mukavuuden.
Outoa kyllä, mutta voisin harkita tuon hintaisen turvaliivin ostoa, mutta en konsanaan suostuisi maksamaan kypärästä samaa hintaa. Yksi syy siihen on se, että turvaliivi olisi lähes ikuinen, mutta kypärä pitäisi laittaa vaihtoon kun se kolahtaa. Toki kypärien mukavuudessa ja keveydessä on eronsa, mutta silti.
Niin tai näin, niin jonkinasteista rikastumista pitäisi tapahtua ennen kuin moisen turvaliivin ostamisen miettiminen muuttuisi aidoksi harkinnaksi.
Silti, paljonko turvallisuus ja suoja saa maksaa, kun voi laskea oman ratsastusharrastuksen jäljellä olevaksi pituudeksi maksimissaan tusinan vuotta?
