Sain aikoinaan kotoa opastuksen hevosmaailman saloihin. Jos koko hevoselämä oli yksi kirja, niin saamani tieto kattaisi ehkä yhden sivulauseen luvussa ”Luulot ja urbaanit legendat”. Tähän kategoriaan kuului esimerkiksi oppi, että hevonen makaa vain jos se on kuolemansairas. Muutoin se on aina seisaallaan, nukkuessaankin.
Kun minut pakkoväkisin muilutettiin ensimmäisen kerran tallille ja jopa hevosen selkään, niin olin kauhistunut. Näin karsinoissa muutaman makaavan hevosen. Olin vakuuttunut, että paikka suljetaan kohta, tai sinne pitäisi soittaa eläinsuojelutarkastus. Asiat eivät voineet olla hyvin, koska niin moni hevonen oli kuolla kupsahtamassa – nehän makasivat.
Pian puolessatoista vuodessa ollaan menty paljon eteenpäin. Enkä tarkoita nyt sitä, että paitsi uskallan koskea hevoseen, niin myös suostun kiipeämään selkään (helvetin täytyy siis olla jäätynyt). En enää ihmettele miksi ponimme tulevat aamulla tallista ulos silmät ristissä ja tukka täynnä purua – tai olkea nykyään.
Mutta niin syvälle lapsuuden opetus on kuitenkin iskostunut, että reagoin ensimmäisenä puhtaan reaktiivisesti kun näen keittiön ikkunasta Ronjan makaavan maassa.
Hevosen nukkuminen eroaa kaikista muista eläimistä. Se todellakin nukkuu vähän makuullaan, mutta sen on päästävä päivittäin ainakin hetkeksi makuulle. Vaikka hevosen pitäisi ajatella ja murehtia enemmän, koska sillä on isompi pää, niin REM unta se tarvitsee huomattavan vähän – maksimissaan vain puolen tuntia päivässä. Ja sen univaiheen hevoseläimet nukkuvat makuullaan.
Hevoset ovat ainoita, jotka kykenevät nukkumaan seisaaltaan. Evoluution ansiota ja lienee kehittynyt siinä vaiheessa kun koko kasvoi riittävästi. Syytä voidaan arvuutella, mutta konsensus lienee hypoteesin kannalla, jonka mukaan kyse oli ison saaliseläimen turvallisuustekijästä. Kun torkkuu seisaaltaan, niin heräämiseen ja pakenemiseen menee huomattavan lyhyempi aika, kun jos sama pitäisi tehdä makuulta ja umpiunesta. Jokainen on joskus nukkunut pommiin ja tietää, että vaikka sängystä pääsee ylös kohtuullisen nopeasti, niin seiniä päin törmäilee ennen kuin järki herää myös.
Hevosen rakenne on ainutlaatuinen mahdollistaessaan seisten nukkumisen niin, että asentoon ei tarvita lihasvoimaa. Sillä on erilainen polven rakenne, joka lukittuu paikoilleen. Samaten raajojen pitkät jänteet vetävät jalat ”kasaan” ja siihenhän ei tarvita voimaa, kumilanka riittää. Pää on nuokkuvassa asennossa, ja sitäkin pitävät jänteet paikallaan.
Jalan lepuuttaminen on kaikille hevosharrastajille tuttua. Paino on toisella takajalalla ja toinen lepää kavion etusyrjän varassa. Taas kerran kokemattomuus hevosten suhteen paljastuu, sillä olin jonkun aikaakin huolissani Aaposta. Olin varma, että sillä patella luksaatio, lonkkavika tai jokin muu jalan kehityshäiriö, joka ensin maksaa helvetillisesti ja sen jälkeen koni lähtee teuraaksi. Se nimittäin vaihtoi painoa jalalta toiselle erittäin useasti. Nyt tiedän, että hevoset tekevät niin ihan luonnostaan, koska jonkun verran lihastyötä tarvitaan kuitenkin seisomisessakin ja painoa jalalta toiselle vaihdellen saadaan useampi lepuutus.
Kun ensimmäisen kerran näin Ronjan nukkuvan makuulla, niin ihmettelin asentoa. Se oli kuin makaava, mutta valppaana oleva koira eli kylki ja takajalat olivat sivuttain maata vastaan, mutta etujalat olivat edessä kannatellen rintaa turvan ollessa maata vastaan pitäen pään ryhdissään. Päättelin, että tuonkin täytyy johtua siitä, että puoliunessakin havainnoidaan ympäristöä helpommin ja päästään vaivattomammin ylös. Ehkä tuollakin saattaa olla merkitystä, mutta varsinainen syy on hevosen paino. Jos se makaisi koko painollaan kyljellään, niin sen verenkierto vaikeutuisi ja paikoin jopa estyisi. Siksi hevoset harvemmin makaavat pidempiä aikoja kerrallaan, vaan nousevat ylös ehkä vartin tai parinkymmenen minuutin kuluttua.
Kun tein kevyttä ja nopeaa googletusta hevosen nukkumisesta, niin törmäsin kahteen mielenkiintoiseen nippelitietoon.
Ensimmäinen oli, että hevosilla on narkolepsiaa. Tahatonta nukahtamista REM uneen ns. suorilta jaloilta. Tämä näyttäisi vaivaavan nimenomaan vanhempia hevosia. Syyksi ehdotettiin kipuja ja jäykkyyttä. Kun hevonen ei kykene menemään maaten saadakseen lyhyen, mutta tärkeän, REM-univaiheen, niin riittävän väsyneenä aivot kytkevät itsensä hibernate-tilaan sammuttaen hevosen ja romahduttaen sen jaloiltaan. Silloin nivelkivut tai muut kiusat eivät estä makuullemenoa. Kun näille hevosille aloitettiin kipulääkitys ja ne pääsivät omatoimisesti makuulle, niin narkolepsia hävisi.
Toinen mietityttävä asia oli kuivikkeiden laatu. Jos mahdollista, niin hevonen makaa mieluummin kuivalla ja puhtaalla alustalla. Siksi ulkona makoilevia alkaa näkymään vasta kevään kuivattaessa paikkoja. Mutta se saattaisi myös olla syy miksi paikoin hevoset ovat hieman kärttyisiä ja eräällä tavalla yhteistyökyvyttömiä. Karsinat kuivitetaan säästäväisesti kustannussyistä tai pihatto on kuravelliä. Mutta minä jäin enemmänkin ihmettelemään väitettä, että hevonen nukkuu makuullaan mieluummin oljella kuin purulla.
Meillä ponit olivat purulla siihen asti kunnes pakkaskausi alkoi. Silloin ne vaihdettiin oljelle, vaikka sen siivoaminen on työläämpää ja hukka suurempi. Saimme lisää eristystä ja paksun olkikerroksen lisäksi seiniä kiersi olkipenkka. Kun tuli puhetta siitä, että hevoset pitävät enemmän oljesta, niin Minna esitti erään hypoteesin. Aapo ei ollut alkuvaiheissa aina täysin yhteistyöhaluinen. Toki sopeutuminen vie aina oman aikansa ja se oli myyntiä odotellessaan saanut ilmeisesti elää kohtuullisen ikään kuin pellossa hevoslaumassa ilman sen suurempia ihmiskontakteja. Uusien pelisääntöjen rakentaminen vei aikansa. Mutta Minna oli muistavinaan, että samaan aikaan kun kuivikkeeksi tuli olki, niin Aapon käyttäytyminen muuttui ja siitä tuli yhtä äkkiä suostuva ja mukautuva hevonen (siis nuoren ruunan mittapuulla luonnollisesti).
Toki useita muitakin asioita tapahtui samaan aikaan ja voi hyvinkin olla, että kyseessä on vain valikoivaa havainnointia, mutta on silti kutkuttavaa ajatella, että pelkän sänkymateriaalin vaihtuminen olisi vaikuttanut hevosen luonteeseen.
