Minä tiedän melkoisesti koirien ruokkinnasta ja ravitsemuksesta. Ihan pahuksen paljon, jos rehellisiä ollaan. Olen kovan luokan ammattilainen sillä alalla, enkä todellakaan häpeä sitä. Mutta hevosten syömisistä en paljoakaan tiedä. Jos jollakulla ei ole vielä tiedossa, niin kerrataan olemassaoleva fakta: minun hevoskokemukseni on huomattavan ohut. Mutta kun osaa idealtaan samaa alaa, niin perusteiden oppimiseen ei tarvitse tuhlata aivan päättömästi aikaa – kunhan on sen verran tolkkua mukana, että muistaa eläinlajien erot.
Meillä on shetikka ja eestiläinen. Kylmiä ja alkuperäisiä, joiden rehunkäyttökyky on jopa koomisen ylikehittynyt. Suurimmat pelot ovat ahneuden ja ylilihavuuden mukanaan tuomat kaviokuume ja metabolinen oireyhtymä. Mistään muusta ei oikeastaan tarvitse murehtia. Kaikki syödään, eikä sen suurempia tarpeita ole. Kunhan muistaa suolakiven ja jossain vaiheessa hieman mineraaleja, varmuuden vuoksi.
Sen sijaan Hessun myötä törmäsin isojen hevosten ongelmiin ensimmäisen kerran. Heinä ei ihan riitäkään, koska vaadittavat syöntimäärät ovat niin korkeita. Kun ponit lihoivat jo vilkuillessaan ruohoa, niin pv ei meinannut saada painoa millään päälle. Ponit söivät aivan kaiken, mutta arvoisa puhtaampi veri katseli täydempää rehua silmät kierossa, koska oli tottunut viljaan.
Minä en päätä meidän taloudessa hevosten ruokinnasta. Hyvin ymmärrettävää, koska en erota Greenlineä kaurasta tai mineraaliseoksesta. Mutta minä tiedän ravitsemuksen perusteet, ja olen tuntini upottanut hevosperusteisiin. Ja jostain kumman syystä tallimestaritasolla ei innostuta yhtä paljon kuin minä umpisuolen bakteerikannan toiminnasta. Tai pohtimisessa kuinka suuri merkitys hyönteisten proteiinilla on laidunkauden aikana.
Mutta minä opin koko ajan, ainakin ravitsemuksen teorian puolelta, normaalitilanteissa. On hyvä tietää mikä on ylipäätään mahdollista, ettei olla samassa tilanteessa kuin koirilla, jossa luusta saadaan kaikki ja maito on kalsiumin lähde (molemmat väitteet ovat muuten vääriä).
Siksi toiseksi, huijataan niitä hevosihmisiäkin.
Meillä oli kevään korvilla hieman ihmettelyjä karvan ja kavioiden kanssa. Totesin, että minähän en hevosista mitään tiedä, mutta jos nuo olisivat koiria, niin kyselisin proteiinin laadun ja varsinkin määrän perään. Se fiksattiin, ja karvanvaihdon aikaan osuneet ongelmanpoikaset korjaantuivat nopeasti. Syy saattoi olla jokin aivan toinenkin, mutta kavioiden kopse juoruaa yleensä hevosesta, ei seeprasta, ja todennäköisin syy on useimmiten se aito syy.
Kun sanon, etten tiedä paljoakaan hevosten ravitsemuksesta, niin se perustuu itsekritiikkiin. Osaan aika hyvin arvioida mitä en tiedä, koska aihe on sellainen, josta tiedän. Sen sijaan hevosen käyttäytymisestä en tiedä mitä en tiedä.
Masentavaa, siis pitkän linjan hevosharrastajien näkökulmasta ehkä, on, että vanhoilla päivillään ratsastamisen alkeet oppinut pappa lienee jo nyt enemmän kartalla hevosten ruoka-asioista kuin monet pitkän linjan tätiratsutyypit.
Röyhkeä asenne? Aivan varmasti, mutta perusteluitakin riittää. Turha sukupuolisidonnaisuus? Taatusti, mutta hevosissakin törmään säännönmukaisesti vain naisiin, ja ratsupuolen mieskontaktit liittyvät pääosin pelkkiin kusetuksiin reikin ja muiden enkelipölyhoitojen kanssa – joissa kusetettavat maksajat ovat lähes aina – fanfaari tähän – naisia. Kyllä, minä tiedän, että kyseessä on tilastoharha, joka johtuu ”vääristyneestä” sukupuolijakaumasta ratsumaailmassa, mutta ei se silti asiaa muuta.
Ihan sama. Eteenpäin sanoi mummo lumessa.
Hevospuolella törmää huolestuttavan usein aivan höpöihin asioihin. Onneksi ne ovat tuttuja koiramaailmassakin, mutta kun eläinten koko on paljon isompi, niin luulon kontrasti vain korostuu.
Nokkonen on erinomainen raudan lähde ja siitä saadaan sen kiljuuna muutakin hivenainetta ja aminot kaupan päälle. Höpöhöpö.
Luonnon yrtit korjaavat ruokinnan ja ovat parempia kuin lääkkeet. Aha, saisiko edes ravintoaineanalyysin ja näytön lääkinnällisesti aktiivista aineista.
D-vitamiinia ei tarvita lisää, koska aurinko paistaa kesällä. Asia selvä, mutta mitä tehdään lokakuussa? Entä loimitettujen kesäihottumahevosten kanssa, jotka ehdottomasti tarvitsisivat D-vitamiinia rutkasti lisää heinäkuun poutasäilläkin.
Rasvahapoissa ei aidosti tunneta linolihapon ja alfalinoleenihapon eroa, päätellen rasvalisien käytöstä.
Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka ja suurin syy johtuu siitä, että ei olla edes auttavasti kärryillä siitä mitä hevonen tarvitsee ja mitä se saa ruuastaan.
Fiksummat ovat huudelleet ikuisuuksia heinäanalyysien perään. Osa jopa teettää niitä, ja muutama myös osaa hyödyntää niitä. Teknisemmät käyttävät rehulaskureita, mutta unohtavat saman tien, että laskut ovat vain näppärää numeroiden pyörittämistä, jos annettu ruokamäärä ei ole laskujen mukainen ja varsinkin jos iso osa ruuasta on karsinan seinissä ja kuivikkeissa – edelleenkin syömättömän ruuan ravintoarvo on nolla, oli se kuinka tasapainoista tahansa.
Unohtakaa muuten tasapainoisuus ruuan ravintoaineissa. Se on myytti, joka on syntynyt silloin kun täysrehut keksittiin ja kaikkien pohjana on sama reseptiikka ja vaatimus. Tasapainoisuus adoptoitiin myöhemmin elävän ravinnon old and new age hömppään, jossa riittää, että vesimies, skorpini, venus, mars ja muutama tusina perseidiä on horoskooppikartoissa tasapainossa.
Hevosen tarpeet riippuvat yksilöstä, terveydestä tai sen puutteesta, olosuhteista, työstä ja saaduista ruoka-aineista. Jokainen noista vaihtelee, eikä siinä ole tasapainoa. Jo niinkin yksinkertainen asia kuin laukan aiheuttaman rasituksen nostama kalsiumin (ja muutaman muunkin aineen) lisääntynyt tarve ei nosta suhteessa kaikkia muita, vaikka fosforia, ja se myyttisromanttinen tasapaino romahti siinä samassa kuin kehnosti kasattu pienpaalipyramidi.
Edelleenkin se loimitettu kesäihottumatapaus. Minkä tasapainon mukaan sille annetaan D-vitamiinia? Heinäkuun vai tammikuun? Afrikan savannien vai Kuusamon ikimetsien? Vai ehkä suomalaisen nautaheinän vai jenkkiläisen preeriaruohon mukaan?
Koska oppiminen on aloitettava jostain, niin minä aloitin sen samasta tylsyydestä kuin koirienkin rehuissa aikanaan. Avataan Excel ja lyödään täysrehujen analyysit taulukkoon. Sitten sama tehdään perusruoka-aineissa, joka hevosilla on akselia heinä ja viljat, esimerkiksi. Viimeiseksi laitetaan perustarpeet ja katsotaan miten käy ruokien ja lisien kanssa. Tiedän, että laskureita on interweb pullollaan, mutta en luota niihin, siis oppimismielessä. Niistä ei näe mitä ja miksi.
Aloitin halvimmasta päästä rehuja, koska en usko, että hevosissakaan päätön ylihinta antaisi sen kummallisempaa lisäarvoa kuin kanssaharrastajien kateutta ja hienoja kuninkaallisia logoja ja leimoja säkkipainatuksissa.
Kun olin saanut Racingiltä taulukoon käyttöideoiltaan erilaisia rehuja muutaman, niin kyllästyin. Ponien Selectidiä lukuunottamatta ne olivat identtisiä.
Otin työn alle seuraavan hintaluokan ja Krafftin rehut. Aivan sama asia, olisin voinut kopypeistata arvot Racingiltä. Ääripäiden ruuissa löytyi eroja tärkkelyksen määrissä, mutta ei puhtaammassa sokerissa. Proteiinit, rasva, kuitu, mineraalit ja vitamiinit olivat aivan samoja riippumatta oliko kyse ravureiden treeniruuasta, koulua tahkovan rauhoittavasta eväästä vai varsan tasapainoista kasvua (huoh) tukevasta ruuasta.
Ravintoarvoiltaan samaa näkkileipää aina, ja erot olivat symbolisia, eivät aitoja.
Varmasti poikkeaviakin ruokia on. Mutta ei katsomissani kahden valmistajan perusrehuissa,
Se, että ravintoeroja ei ollut, ei ollut yllätys. Ne kaikki on tehty täyttämään samat NRC:n määrittelemät ja AAFCO:n ja FEDIAF:n toteuttamat standardit. Mutta mielenkiintoista oli se, että vastaavaa proteiini/rasva-eroa kuin koirien rehuissa, ei ollut.
Koska ravintoarvot olivat samat, niin ruokien välinen ero täytyy tulla raaka-aineissa ja miten eri hevoset sietävät niitä. Paitsi, että niissäkään ei ollut suuremmin eroa, siis raaka-ainelähteissä.
Masentavaa. Elän uudestaan aikaa onko Royal Canin parempaa kuin Golden Eagle tai Purenatural, eli onko kanariisien välillä oleellisiakin poikkeavuuksia sen mukaan mikä on kilohinta.
Taidan hypätä rehujen yli ja keskittyä hetkeksi hevosten tarpeisiin ja heiniin.
