Sain sponssina/lahjana ratsastusliivit. Ei mitkään superhypermodernit palaliivit, vaan sellaiset luotiliiveiltä näyttävät umpinaiset. Ne ovat varmasti painavammat, eivätkä niin mediaseksikkäät, mutta koska edelleenkin haaveilen kenttäratsastuksesta edes jollain määrittelyn tasolla, niin tunnen oloni turvallisemmiksi umpinaisilla. Lisäksi siitä saattaisi olla apua ryhdin pitämisessä. Kokeilin liiviä päivän tunnilla hetken, mutta luovuin siitä ainakin tällä kertaa. Se tuntui niin omituiselta päällä, että keskittyminen ratsastamiseen herpaantui. Lisäksi pitää hieman tutkia säätöjä, sillä en ole aivan kartalla sen suhteen. Päästin luultavasti olkapäiltä hieman liian paljon alas, koska selkäosa osui välillä satulan takakaareen.
Muutoin ihmettelen ratsastavien hieman nihkeää suhtautumista suojavarusteisiin. Kypärä on jo kaikilla (paitsi parhailla kouluratsastajilla – perinteet ennen tarkoitusta), mutta turvaliivejä ei näy kuin nuorimmilla. Heilläkin se on puettu haalareiden ja muiden vaatteiden päälle, jolloin löysää jää taatusti niin paljon, että liivin kyky suojata kylkiluita ja sisäelimiä heikkenee. Ratsastaminen on kuitenkin harrastuksista sieltä vaarallisimmasta päästä mitä tulee loukkaantumisiin. Nilkkoja, polvia ja solisluita menee tolkuttomia määriä. Noihin ei suojaliivi tietenkään auta, mutta niiden käytöllä saataisiin varmasti vakavimpien loukkaantumisten määrää vähennettyä. Turvajalustimien, eli sellaiset jotka vapauttavat jalan pudotessa, käyttö lienee käytännössä nolla ratsastuskoulukäytössä.
Yksi syy turvavälineiden käytön vähäisyyteen on varmasti hinta. Ne eivät ole halpoja millään mittapuulla, paitsi jos mennään akselille tarjoustalo. Tuskinpa kukaan täysjärkinen motoristi ostaisi itselleen suojavälineitä 20 euron halpakorista, hevospuolella tuo on lähes sääntö, varsinkin kypärien osalta. Ymmärrän lasten kohdalla sen, että pyritään menemään mahdollisimman halvalla, koska lapset kasvavat vaatteistaan niin nopeasti ulos. Mutta kun takkiin ja housuihin laitetaan satoja euroja samalla kun turvaliivi jätetään henkariin kalliina, niin ollaan ajattelumaailmassa jota en ymmärrä. Jos hinnat tulisivat hieman inhimillisemmälle tasolle ja niiden ulkonäkö olisi jotain muuta kuin mallia luotiliivit, niin luultavasti kysyntäkin kasvaisi.
Meillä oli tunnilla vanhan kertausta ja perusrutiinien vahvistamista. Ehkä hivenen tylsää, mutta kylläkin tarpeellista. Toisin sanoen menimme ympäri kenttää uraa pitkin ja otimme ympyrän tai voltin aina tarpeen mukaan – eli kun johonkin kertyi ruuhkaa tai eteen tuli hitaampi. Kevyttä ravin suurimman osan aikaa, paitsi kahdella merkillä, josta ensimmäisellä pilkulleen laukan nosto ja toisella takaisin raviin. Ravia sitten vaihdeltiin kahdella nopeudella. Kaupan päälle vanhat tutut: tarkkaile istuntaa, ryhtiä. käsien asentoa ja kantapäitä.
Minä olisin ehkä ottanut mukaan vaikka ristikon tai kaksi, mutta näin oli tämän kertainen opettajamme päättänyt.
Etukeno ja kenokaula, siitä en varmaan pääse koskaan eroon. Mutta harjoitusravissa koivet pysyi kohtuullisen hyvin jalustimissa. Valahtivat ne muutaman kerran korkolappuja päin, mutta ei läheskään niin pahasti kuin vielä taannoin. Jos käyttäisin lyhyempiä jalustimia, niin tuota ongelmaa ei olisi, mutta se olisi laastaria – ei syyn korjaamista. Istunta kuntoon, siitä se lähtee.
Ravissa temmon vaihto… olen aivan eksyksissä sen kanssa. Jonkun olisi varmaan pitänyt opettaa se minulle jossain vaiheessa. Tai sitten en ole kuunnellut. Tai ymmärtänyt. Mutta suusta on ihan turha yrittää hillitä vauhtia, ei toimi. Yritin hoitaa homman muuttamalla kevennyksen tahtia, ja se ehkä hiukan auttoi. En olekaan aikoihin tullut ajatelleeksi kuinka eksyksissä olen kaikkien perusasioiden suhteen.
Laukka nousi kokonaista kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerran minä ehkä nostin sen, mutta toinen kerta meni edellä laukkaavan piikkiin. Nyt ei enää toimi lanteen pyöritykset, ei mitkään. Teen jotain todella väärin, tai jätän tekemättä – jomminkummin. Tässä haiskahtaa hieman samaa kuin aikoinaan kun en saanut ravia päälle. Siihen auttoi napakka neuvoa antava ohjanperillä. Raippa ei ole vaihtoehto tälle tapaukselle, sillä se on tutustunut siihen hauskuuteen edellisellä omistajalla hieman enemmän kuin mitä lääkäri määräisi – se lähtee maata kiertävälle radalle, jos ottaa raipan käteen.
Kääntymiset, kulmat ja sitä huvia. Nyt ei saa nauraa, sillä tämä paljastaa kuinka eksyksissä oikeasti olen. Jekku painoi ulko-ohjalle aina kun piti lähteä kääntymään johonkin – yleensä voltille, kulmat menevät siedettävästi. Kääntyy siis väärään suuntaan, jolloin se lähtee menemään ikään kuin lapa edellä: hevonen pyrkii kääntymään väärään suuntaan, mutta on silti menossa kuitenkin sisäpuolelle. Huomasin ihmeellisen asian. Napautus kantapäällä hieman taaemmas ja hepo kääntyi mihin halusin.
Ihmettelin tuota kotona, ja alkoihan ongelma aueta.
Perusasioiden kertausta. Sisäohjallahan ei oikeastaan tehdä yhtään mitään muuta kuin että kerrotaan mihin päin ollaan menossa. Ulko-ohja on kääntämässä luomalla painetta, ja sillä säädetään jonkun verran kuinka paljon käännytään. Mutta varsinainen kääntyminen tehdään kuitenkin pohkeilla, koska ohjilla käännettäisiin vain päätä, eikä taivutettaisi pitkää kroppaa menemään sinne mihin halutaan.
Avainasia kaikessa on siis se, että hevonen väistää painetta. Ja tässä kohtaa sitten minulla on ollut väärä avain lukossa. Ja lukkokin vissiin kadoksissa.
Minä siis halua etupään kääntyvän. Tottakai annan siis pakotetta ulkopohkeella hieman eteen, jotta saisin etupään väistymään käännöksen suuntaan ja sisäpohkeella taakse, että takapää väistyisi ulospäin, jolloin polle kääntyisi mihin haluan. Juuei. Hevonen kääntyykin kuten trukki – ja tämän asian sisäistämisessä minulla on tolkuttoman suuret estot. Niin suuret, että minun pakko lopettaa aiheen suhteen ajatteleminen ja alkaa vain tekemään.
Hevosen täytyy kääntyä mutkalle kääntyessään. Siispä se ulkopohje siirtyy taakse ja kääntää takapäätä sisäänpäin, ulko-ohja alkaa kääntämään hevosta ja sisäpohje ollessaan edempänä säätää paljonko hevonen kääntyy. Siis suunnilleen noin. Luulisin
Minä olen päinvastoin tehdessäni koko ajan kertonut ohjalla, että mennään tuonne ja jaloilla ajanut toiseen suuntaan – ja ihmetellyt kun hepo ei oikein toimi. Antaa hyvä pohjaa haaveilleni kilpailla joskus jossain…
Brio on onnistumisen iloa, joten aina pitäisi löytää jotain mikä meni hyvin. Kaipa se on hyvää, että tunnin ravauksessa minulle ei tullut hiki. Mutta varsinainen kiva juttu oli kun opettaja käski minun suunnilleen heittää ohjat jalkoihin ja jatkaa kevyttä ravia – ohjat siis löysänä. Menihän tuo. Se jopa kääntyi haluttuun suuntaan – minun väärillä pohjeavuillani. Taika taisi kylläkin enemmän olla istunnan muutoksessa, koska pohkeita enemmän kääntäminen taisi tapahtua lantiota kääntämällä.
Tästä siis eteen päin. Perusteista.