Laukka. Taas.

Olin tehnyt ennen tätä tuntia kohtuullisestikin mielikuvaharjoituksia. Ei niillä kroppaa saa tottelemaan, mutta minulle etu tulee siitä, että minun ei tarvitse enää kentällä miettiä mikä jalka menee eteen ja koska. Ainakaan periaatteessa. Jos tapahtuu mitä tahansa yllättävää tai poikkeuksellista, niin ajatukset karkaavat ja mistään ei tule enää mitään. En tiedä miten hommat hoituvat muissa ratsastuskouluissa, mutta omien kokemusten ja kuulopuheiden mukaan sama ongelma vaivaa joka paikassa: aloittelijat eivät ymmärrä mitä heille sanotaan, eikä kukaan kysy – mennään vaan ja toivotaan että mennään hiukan edes sinnepäin. Se vähä mikä ajatuksissa on, pitäisi pysyä koottuna ja järjestyksessä. Siksi mitään yllättävää ei saisi tapahtua. Mutta kun niitä kuitenkin tulee, kaikenlaisia, niin nekin pitää ottaa vain oppimismahdollisuuksina.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaLaukka. Taas.

Leijunnasta realismiin

Pitäisi aina luottaa fiiliksiin. Kun kysyttiin, että haluaisinko tulla tänään tunnille, niin olisi pitänyt kieltäytyä. Väsytti, eikä oikein huvittanut. Mutta ajattelin, että se saattaa olla hyväkin asia, koska ei olisi liikkeellä ainakaan ylioptimistisena. Haluja vei hiukan sekin, että tiesin tuolla tunnilla olevan pikkutyttöjä hieman liikaa. Lisäksi minulla oli tunne, että tässä mennään saman kaavan mukaan kuin viikko sitten, eli itse asiassa minun tehtäväni on vain lämmittää hevosta seuraavalle länkkäritunnille. Olen ehkä väärässä, mutta silti en aivan ymmärrä miksi minua nyt laitetaan koko ajan ponityttöjen kanssa samalle tunnille. Ehkä kyse on vain niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin että se on ainoa sopiva väli, jossa minulle sopivan kokoinen ruuna on vapaana – ja muut osaavat pitää paremmin puolensa. Täytyy varmaan siirtyä takaisin vakiotunnille, koska minusta tämä laita-minut-sopivaan-väliin-koska- on-kesä-eikä-minulla-ole-päivällä-merkitystä systeemi ei nyt ihan toimi.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaLeijunnasta realismiin

Sanatonna

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Tunnit

Torstai on toivoa täynnä, sanotaan. Minulle se tarkoitti tällä kertaa ratsastustuntia. Ensimmäisen kerran varmaan neljään viikkoon, en jaksa laskea. Työkiireitä, auto-ongelmia, selän kiukutteluja. Sain selkäni kohtuullisen pahasti jumiin ja kipeäksi kun tein yhden vapaaehtoisprojektin. Käytännössä yhtä mittaa koneella istumista puolitoista vuorokautta, nukkumatta, liikkumatta ja pirullisella määrällä kahvia. Koska ruoto oli hetken aikaa kohtuullisen kipeä, niin jäi venyttelytkin. Ja kun moisen jättää hetkeksi väliin, niin se unohtuu sitten kokonaan. Lienee aika ryhdistäytyä taas tai kohta ei ole millä ryhdistäytyä.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaSanatonna

No pain, no gain

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Tunnit

Olen nyt viitisen päivää tehnyt venytysharjoituksia paikkojen aukaisemiseksi. Tolkuttoman lyhyt aika yrittää korjata vuosikymmenten aikana syntyneitä ongelmia, tiedän sen. Olin kuitenkin päättänyt, että jos mitään parannuksen oloistakaan ei tänään näy, niin lyön ratsastamisen jäihin joksikin aikaa. Jatkamisessa ei ole mitään mieltä, jos mikään ei onnistu. Tunnista voisi vetää nopeana yhteenvetona, että shampanjapulloa ei tarvitse korkata, en tipahtanut vaikka se lähellä taas oli, mutta en myöskään perunut ensi viikon tuntia. Homma siis jatkuu.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaNo pain, no gain

Kun kroppa ei toimi

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Tunnit

Kun näin tallilla hevoslistan, niin ensimmäinen ajatus oli, että voi perkele, mä tulen niin tippumaan satulasta tänään. Alle oli laitettu viime kerran uusi tuttavuus, hannoverilainen ex-herra. Viime tunti oli yhtä tuskaa, ja tiesin että samoilla nuoteilla ja sävelillä mentäisiin tälläkin kertaa. Minua ei suuremmin lohduttanut, että tuolla pv-ruunalla on vaikea ravi; minä siellä selässä kuitenkin olen pomppimassa.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaKun kroppa ei toimi

Kuskin vääntämistä

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Ratsastaminen

Minun  tasapaino-ongelmani ovat jo eräällä tavalla vanhoja uutisia Mies & Hevosvoima blogissa. Kuin myös tee-se-itsediagnoosi, jonka mukaan ongelma on lantiossa. Tosin olen miettinyt, että onko koko ikäni vaivannut tasapaino-ongelma ihan pelkästään lantiosta johtuva, sillä ei tämä uusi vaiva ole. Olen aina inhonnut, jopa pelännyt, korkeita paikkoja ja syy on nimenomaan kehno tasapaino ja horjuminen. Tiedättekö sen rennon Fred Astairenkin esittämän asennon, jossa seistessä toinen jalka on rennosti ristissä toisen yli varpaat maahan? Ei onnistu minulta ilman jatkuvaa työtä. Huono ryhti ja jopa seistessäkin jatkuva horjuminen kuin olisi einen kännissä koko ajan, on lähes tuotemerkkini.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaKuskin vääntämistä

Sikahelppoo

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Tunnit

Rästitunti saatiin sitten hoidettua eilen alta pois. Nyt voin keskittyä täysillä tämän päiväiseen vakiotuntiin. Joopajoo. Minut oli sijoitettu itseäni vastaavaan seuraan, joten ratsastelin ala-astelaisten ponityttöjen kanssa. Juuri lukemaan oppineet shettiksillään ja minä, viisissäkymmenissä, suokkiruunan kanssa. Sanotaan vaikka näin, että minulle oli tunnin kovin vauhti. Naperot harjoittelivat ravia, volttia ja lopussa hieman laukannostoa. Nyt olisi vaarallisen maukas tilaisuus esittää närkästynyttä ja repiä ranteet auki, kun joutuu tuhlaamaan tunnin moiseen perusteiden perusteisiin – mutta se olisi aika kaukana totuudesta. Minulla ei olisi ollut mitään tekoa edistyneiden aikuisten tunnilla, sillä pikkulikat vetivät minua taidoissa ja oppimisessa aivan sen kuuluisan viisnollan edestä.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaSikahelppoo

Kaartoa ja ympyröitä

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:TunnitVideot

Tunti keskittyi taas kerran perusteisiin, eli asettamiseen ja laukkaan. Eikä syyttä. En ymmärrä mikä asettamisessa on niin vaikeaa. Tiedän teoriassa miten se tapahtuu; sisäohjalla käännettään päätä niskasta asti niin, että korvat pysyvät samalla tasolla ja näkyy toinen sierain ja silmä, ulko-ohjalla rajoitetaan ja sisäpohkeella estetään hevosta kääntymästä. Ja sitten kun halutaa sen lähtevän kaartamaan, niin sallitaan ulko-ohjasta ja rajoitetaan edessä olevalla sisäpohkeella kuinka paljon kääntyy ja avustetaan taaempana olevalla takapohkeella takapäätä kiertymään. Käytännössä saan käynnissä hevosen asettumaan ja joskus satunnaisesti sen menemään jopa ympyrää. Heti kun vauhti kasvaa, niin koko pakka leviää kuin ne kuuluisat Jokisen eväät. Varmasti simppeli juttu, mutta tolkuttoman vaikeaa toteuttaa. Vaan on perusasioita, ja täytyy osata. Eli lisää perusasioiden treeniä tarvitaan.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaKaartoa ja ympyröitä

Kiitolaukka hidastettuna

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:RatsastaminenVideot

Koirilla laukka on laukka on laukka, ja sen englannin kielinen termi on gallop. Joten luulin pidempään, että laukka ylipäätään on hevosillakin gallop. Siksi olin hieman hämmentynyt, kun eräässä ratsastusta opettavassa videoklipissä mainittiin, että galloping on vain kokeneemmille ratsastajille, ei koskaan aloittelijoille, ja että sitä voidaan tehdä vain ulkona. Maneesi oli aivan ehdoton ei. Olin siinä vaiheessa ottanut ensimmäiset laukka-askeleeni, joten olin ihmeissäni moisesta vaarasta. Nykyään tiedän, että galloping on kiitolaukkaa. Samaan termien oppimiseen kuuluu myös se, että nelistys (tai neli) ei suinkaan ole jotain ravintyyppistä jolkotusta, vaan tarkoittaa myös kiitolaukkaa – hevosen nopeinta askellajia. Se laukka, jota ratsastustunneilla mennään – tai yritetään mennä – on englanniksi canter.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaKiitolaukka hidastettuna

Laukannosto

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Ratsastaminen

Odottelen, että kello kipittäisi eteenpäin ja päästäisiin lähtemään ratsastustunnille. Joten jotta välttäisin hyödylliset puuhat, niin kirjoitellaanpa itselleni kertaukseksi ja mahdollisille muille aloittelijoille googleavuksi teoriaa aiheesta miten laukka nostetaan käytännössä. Juu, tuossa on ristiriita, varsinkin kun oma menestys teorian toteuttamisessa käytännössä ei ole ollut ihan puhdas menestystarina. Lohduttavaa on se, että suurimmalla osalla aloittelijoista on samat ongelman – ja aina välillä kokeneemmillakin jos alle sopii sopiva, tai enemmänkin sopimaton, hevonen.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaLaukannosto