28.9.2016 Hesari julkaisi artikkelin, joka käsitteli niin vanhaa ja tuttua aihetta, kuin ihmisten kyvyttömyyttä edes peruskäyttäytymiseen somessa. Tällä kertaa aihe oli vain tuotu ratsastusurheilun rajoihin, mutta asia itsessäänhän ei ole mitenkään kilparatsastuksen ikioma. Se on ”vain” yksi ilmentymä monien muiden tapausten joukossa. En linkitä artikkelia, koska se on maksumuurin takana. Löytynee kuitenkin kun penkoo hevosfoorumeita – samalla löytää sitä paskaa, josta juttu on kummunnut.
Se, että ihmiset kuvittelevat voivansa sanoa aivan mitä lystää, kun se tapahtuu yön pimeydessä kasvottomana, on interwebin ikiaikainen vaiva. Se ei ole Facebookiin tai muihin tunnetumpiin some-medioihin liittyvä ongelma, vaan että ihmiset ylipäätään pääsevät kokoontumaan virtuaalisesti ilman kaitsemista ja moderointia.
Jos luullaan, että aikuisuus saa ihmiset käyttäytymään, niin on joko varhaisteini tai täydellinen erakko. Aikuisuus ei ole tae, ei syy eikä seuraus. Joskus ikä tuo kokemusta, osaamista ja järkeäkin, mutta jokaista fiksua aikuista kohtaan löytyy kolme pösilöä, joiden aikaansaannoksista voisi kuvitella, että asialla on hormonimyrskyssä eksynyt teini. Profiili, jos sellainen on, paljastaakin sitten tylsän totuuden. Asialla on 40 vuotta täyttänyt kolmen lapsen äiti. Ei osaamista, ei tajua, ei käytöstapoja.
Otin naisen esimerkiksi vain kontekstin takia. Suurin osa eläinmaailman keskusteluista tapahtuu naisten voimin. Poikkeuksia toki on, mutta ne ovat sukupuolirooleja inhoaville hirmuinen kauhistus: miehisiä aihepiirejä, kuten metsästystä,
Jos aihepiirinä olisi jokin muu mukamas-päivänpolttama, niin profiilista paljastui white trashiin kuuluva valkoinen punaista lihaa syövä julkihetero mies (jonka kaappihomoudesta voisi kuitenkin esittää perusteltuja arvailuja).
Lapset ja teinit ovat aina osanneet käyttäytyä huonosti, jos mopo lähtee keulimaan eikä mikään hillitse. Anteeksi murkut, mutta te olette lauma-aivoisia reaktiivisia viettieläimiä. Niin kauan kun löytyy rajat, niin osataan peruskäyttäytyminen, mutta liikaa löysää köyttä saa teidät takuuvarmasti hirttämään itsenne. Ei ole merkitystä onko ympäristö nurkilla, koulun käytävillä tai netin syövereissä.
Pointti on siinä, että kasvavat ovat eräällä tavalla alentuneesti syyntakeisia, ja vaikka heiltä on lupa vaatia kykyä käyttäytyä kuin ihmiset, niin silti valvonta ja vastuu on aikuisilla; jos aikuiset puuttuvat, he sallivat tai antavat surkean esimerkin, niin eihän siitä hyvä heilu. Mutta vastuu on aikuisten.
Viisaammat yrittäkööt selvittää mistä johtuu aikuisten kyvyttömyys nettikäyttäytymiseen sekä assosiaalinen ja jopa psykoottinen käyttäytyminen. Luojalle kiitos suurin osa on täyspäisiä, joten yleistys on totaalisen epäreilu. Mutta koska pieni vähemmistö on äänekkäin, niin menkööt yleistys provokatiivisena; noin 90 prosenttia sisällöstä (jota on sontakin) tuotetaan noin viiden prosentin voimin.
Osa on ihan vaan mulkkuja. Jopa syntymämulkkuja. Tiedän, että tämä ei ole poliittisesti korrekti ilmaisu, mutta joukossamme vaeltaa puhtaita paskapäitä, ja heiltä pitäisi ehdottomasti evätä oikeus nettiin (jota en ole enää aikoihin pitänyt kansalaisoikeutena, vaan etuna, joka pitäisi ansaita).
Osa on oppinut tavattoman käytöksen. Kun opittu käytös on kestänyt riittävän pitkään ja antaa joka kerta vahvisteen, niin ei sitä enää voida poistaa. Nämä eivät ole koskaan osanneet käyttäytyä edes reaalimaailmassa – kyllä, nettikin voi slummiutua, ja slummien poistaminen on yhteiskunnallinen ongelma ratkoa.
Pieni osa, aivan marginaalia, on avohoitotapauksia ja he kertovat omalla olemassaolollaan/näkyvyydellään surullista tarinaa mielenterveystyön ongelmista sekä puutteista. Hankalaa tässä on se, että eivät he voi asialle mitään, ja harvemmin tarkoittavat mitään pahaa.
Mutta foorumit (ja kaikki muutkin vapaa-ajanaktiviteetit) ovat ”normiväestön” tapa rentoutua <grin> ja viettää vapaa-aikaa, ja hauskuus alkaa lähestyä nollaa, jos joutuu omalla ajallaan hoitamaan ventovieraan mielenterveystyötä.
Mikä ratkaisuksi? Hitostako minä tiedän, sen takia meillä on kalliisti koulutettuja akateemisia osaajia – hoitakoot he hommansa,
Suurin osa on vain liskoaivoisia elämäänsä kyllästyneitä ja kateellisia turhanpäiväisiä perusilkimyksiä. Heidät saa jonkinlaiseen kuriin ja nuhteenseen joko täydellisellä hiljaisuudella ja välinpitämättömyydella tai lyömällä aina lujempaa vielä isommalla virtuaalisella halolla.
Kummassakin tapauksessa sillä isolla hiljaisella enemmistöllä ei ole hauskaa. Kohteena olevan kohdalla riippuu täysin hänen henkisestä pokastaan. Minä en menetä yöuniani oikein mistään, mutta meidän 11veellä menee elämä sekaisin jo siitä, että joku arvostelee juutuubivideossa keventämistä.
Vanha juttu, mutta edelleenkään ihmiset eivät kykene arvioimaan juoksuvauhtia kovempia nopeuksia, eivät sormien ja varpaiden lukumäärää ylittäviä numeroita, eivätkä tajuamaan, että jos on yksin, niin silti paikalla on miljoona ihmistä. Koska aivojen (synkin ja) piilossa olevin sopukka ei anna sosiaalisia varoistusmerkkejä eikä rajoitteita, sillä silmäthän kertovat mielellä, että ollaan yksin, niin käyttäytyminen voi lipsahtaa jonnekin säälittävän ja surkuhupaisan tasolle.
Mutta tämähän ei ole lupa olla paskapää. Ihminen on ajatteleva ja valintoja tekevä eläin, joten ehkä voisi tehdäkin niitä valintoja. Minä mielelläni pistäisin osan tuntemistani mulkuista ja pahimmista idiooteista turpeen alle ja estäisin heitä saastuttamasta ihmiskunnan geenipoolia – mutta koska kykenen harkintaan, niin en tee sitä. Aivan kaikki fantasioita ja unelmia ei ole tarkoitettu toteutettavaksi, ei niitä positiivisia eikä negatiivisia. Silti turhille ihmisille voi kertoa että he ovat turhia, mulkut mulkkuja ja idiootteille, että ei vakaaseen kuvitelmaan perustuva luulo aina ole samalla viivalla tiedon, taidon ja osaamisen kanssa,
Huono nettikäyttäytyminen ja trollit eivät ole ongelma. Ongelma on se, että iso enemmistö antaa heidän tehdä temppunsa. Hiljaisuus on harvoin oikea valinta tai ratkaisu, kun törmää huonoon käytökseen, ilkeyteen tai pahuuteen.
Jutun mukaan ratsastuksessa ilkeillään paljon. Kakkamainen juttu on se, että aivan kaikessa urheilussa (ja harrastuksissa) ilkeillään paljon ja jos siihen kytketään vielä kilpaurheilu, niin ilkeily moninkertaistuu – poistutaan eräällä tavalla omasta suljetusta maailmasta avoimempaan ympäristöön.
Uskon, että yksilöurheilijat ovat arempia kuin joukkueurheilijat. Ammunkohan itseäni nilkkaan, jos totean, että naiset ovat miehiä arempia ottamaan vastaan minkäänlaista arvostelua ja jäävät murehtimaan juttuja tolkuttoman pitkäksi ajaksi.
Vaikka cis-seksuaalisuus ei olekaan pop nykyään, niin tyttöjen ja poikien käytöksissä on eronsa, ja ne erot näkyvät aikuisemmassakin maailmassa.
Mikään tuossa ei kuitenkaan tarkoita, että ilkeily pitäisi hyväksyä. Se tarkoittaa sitä, että ihan kaikkea ei tarvitsisi ottaa aina syvänä henkilökohtaisena loukkauksena ja aitoon vittuiluun on puuttuva. Heti. Tai sitten nauttii kostonsa kylmien ruokalajien joukossa, jolloin pääsee tasoihin, mutta paska kiertää ikuisuuksia.
Kun mietitään pelkästään kilpaurheilevien saamaa sontaa, niin siitä voidaan erottaa kaksi eri ryhmää. Tai ainakin minä voin.
Lapset ja nuoret, jotka vasta opettelevat. Se, että lapset keskenään potkivat toisiaan nilkoille, on asia, johon aikuisten on puututtava. Mieluummin jo eilen, mutta vähintään heti. Sen sijaa se, että aikuiset ihmiset, joihin lasken vähintään täysi-ikäiset, kyykyttävät lapsia, on niskalaukauksen oikeuttava asia. Ainakin virtuaalisesti. Mutta sekin on tilanne. joka vaatii aikuisten reaktiota.
Yksikään lapsi tai nuori ei selvitä etänä tehtyjä hyökkäyksiä yksin ja omalla vastuullaan. Omassa harrastus- ja kaveripiirissä tilanne hieman muuttuukin, jos kyse ei ole systemaattisesta kiusaamisesta. Lasten on opittava sosiaaliset taidot kantapään kautta ja niihin taitoihin kuuluu myös konflikteiden ratkominen. Lapsi ei tarvitse aikuista suojamuuriksi muita lapsia vastaan, liika puuttuminenkin on pahasta,
Se, että lapsille on kehittymässä eräänlaista sosiaalista sokeutta, on ongelma. Ratsastuksessa, muissa harrastuksissa ja koulussa.
Aikuiset kilpaurheilijat ovat asia erikseen, He ovat arvistelulle alttiita ja avoimia. Vai kuvitellaanko, että ratsastajia pitää kohdella eri tavalla kuin vaikka jääkiekkojoukkuetta, juoksijoita tai hiihtäjiä? Toki silläkin akselilla tapahtuu pahojakin ylilyöntejä, mutta se eräällä tavalla kuuluu ammattiin. Psyykkinen ja henkinen valmennus on, tai pitäisi olla, laajempaa kuin vain keskittymiseen suorituksessa tai kisajännityksen voittaminen.
Hevosmaailma eroaa muista (minun tuntemistani) harrastuksista yhdellä oleellisella tavalla. Se on surullisen kuuluisa hevostalli.net. Siitä on kehittynyt ikioma suoli24, jossa päätarkoitus on vain vittuilla, provota ja aiheuttaa pahaa mieltä. Minä soisin, että se kuolisi ja tilalle syntyisi ehkä hallitumpi vaihtoehto. Mutta niin kauan kun se tahkoaa ylläpidolle kohtuullisia mainostuloja, niin ei se mihinkään katoa.
Sanotaan, että aseet eivät tapa. Ihmiset tappavat. Aivan samalla tavalla voisdaan sanoa, että ei ht.net surkeuttaan ja tasottomuuttaan aiheuta, vaan kävijät. Totta toinen puoli. Hevostalli tienaa sivujen näyttömäärillä, ja ne ovat korkeita, koska niin moni haluaa sieltä päivittäisen sosiaalipornoannoksensa. Jonka takia on aiheellista kysyä, että mitä ihmeen vikaa hevosharrastuksessa on, että moinen jätesanko pysyy pystyssä? Vastaus löytynee, kun jokainen katsoo ensin peiliin ja sen jälkeen selaimensa historiatietoja.
Silti hevostalli.net sallii toiminnan. Vain ja ainoastaan tuloliikenteen takia,
Minä olen somessa kohtuullisen julkinen eläin. Se on oma valinta ja perustuu vahvasti siihen, että teen työtäni somen kautta. Saan osani netin, webin ja naaman viemärituotteista. Minua se ei haittaa eikä vaivaa. Kyllä minulla perse merivettä kestää, Minä kestän myös nimettömien ja tuntemattomien kuittailut kehnosta ratsastusasennosta ja tahdittomasta kevennyksestä. Osaksi siksi, että mitä parhaiten tunnen rajoitteeni. Minulla on kohtuullisen hyvin kehittynyt itsekritiikki, kaikesta huolimatta.
Ei se silti sitä tarkoita, että jos itse arvostelen itseäni, niin se olisi kutsu kenelle tahansa, joka ei ole valmis itse laittamaan itseään likoon, tulla aukomaan päätään.
Mutta sellaista se on. Onneksi niitä kivoja on kuitenkin enemmän.
