Omassa ratsastuksessa videosta on ollut paljon hyötyä. Selvittää missä on vikaa, vaikka ei autakaan ratkaisun toteuttamisessa. Ongelma on vain siinä, että täytyisi aina olla joku kuvaamassa. Mietin action-kameraa jossain vaiheessa, mutta eihän se mitään auta. Hevosen keikkuva pää ja vaihtuvvat maisemat ovat ihan viihdyttäviä, kerran tai kaksi. Mutta ei se ryhdistä tai jalkojen asennosta paljoakaan kerro.
Videokamera kentän laidalla olisi yksi ratkaisu. Mutta se pitäisi olla laajakulmalla, jolloin ei saisi mitään selvää siitä mitä kauempana tapahtuu. Markkinoilla on laitteisto, jossa kamera seuraa kuvattavaa, mutta se on turhan kallis viritelmä. Eikä auta maastossa.
Action-kamerat koko poppoolla olisi yksi vaihtoehto, ainakin maastossa, tosin viimeisenä ratsastava ei saisi silloin mitään palautetta. Meidän taloudessa se tarkoittaisi Monaa shettis-Ronjansa kanssa, jos koko perhe lähtisi liikkeelle. Plus että kolme GoProta maksaisi maltaita, mutta toki halvempiakin on olemassa. Tokmannilla taitaa halvin maksaa 50 euron luokkaa.
Jossain välissä kaavailin systeemiä, jossa kamera laitettaisiin häntäremmiin kiinni. Kompromissi, mutta saisi jotain kuvamateriaalia.
Lennokki olisi oiva vastaus, helikoterina ja kameralla, mutta en usko, että Minna antaa luvan moiseen – tai että joku meistä ratsastaisi yhdellä kädellä ja lennättäisi härveliä toisella. Minna osaa olla joskus melkoisen ikävän tylsä tällaisissa kysymyksissä.
Videolla on laitettu kamera vatsan alle. Uusi kuvakulma, mutta hyödystä en tiedä. Viihdyttävä kylläkin, noin 1:30 kohdasta eteenpäin, kun aletaan hyppiä esteitä.
