Blogivastaukseni oli linkitetty ravia.fi-foorumillekin. Ihan ok, sillä en edes tiennyt, että raviporukallakin on oma fooruminsa. Luulin, että kaikkitietävä ht.net on ainoa hevosaiheinen foorumi. Tosin pienen ja hyvin kevyen selailun perusteella uskaltaisin väittää, että hevostalli.netin kirjoittajista osa käy ravia.fi foorumillakin. Tosin asiallisempaa menoa tuolla oli. Silti uskallan väittää, että suomi24, hevostalli ja jopa ravia.fi ovat eläviä esimerkkejä siitä, että aikuisten (?) ihmisten ei saa antaa kirjoittaa nimimerkeillä.
Ketjussa oli esitetty epäilyjä siitä, että olinko itse linkittänyt alkuperäisen ravimerkintäni tuonne. Minä olen aika tunnettu siitä, että minulla ei ole mitään estoja kirjoittaa omassa nimelläni – tai nikillä, joka on suunnattoman helppo googletella henkilöön. Joten vastaako tämä moiseen kysymykseen ja onko tämä sinänsä täysin toissijainen aihe nyt käsitelty?
Alkuperäinen Hanna Samion bloggaus, ja sitä seurannut toinen samasta aiheesta, kertovat riittävästi missä mennään. Minulla ei ole tarvetta, eikä oikein kompetenssiakaan, arvioida niitä sen enempää. Omassa vastauksessani toin vain esille miten muualla ollaan vastaava alamäki saatu katkaistua.
Parissa saamassani kommentissa on todettu, että koirien sekoittaminen millään tavalla (pyhään) raviurheiluun on jotain idioottimaisuuden ja tarpeettoman välimailla liikkumista. Minusta taasen moinen asenne osoittaa vain täydellistä omaan napaan tuijottamista. Kyllä, Suomessa greyhound racing on pienempää kuin marginaalia, eikä se kykene opettamaan kenellekään mitään. Mutta maailmanmittakaavassa vertailu greyhoundien ja ravien välillä on vähän samaa kuin vertailisi jalkapalloa ja jääkiekkoa – koirien edustaessa vertailussa jalkapalloa. Joten ehkä maailmalta kannattaisi jotain oppia ottaa – ellei sitten ole ehdoton halu pysyä pienenä, omaan napaan tuijottavana porukkana.
Ravia.fi foorumin eräässä kommentissa todettiin, että PR ei auta, jos ei ole kiinnostunut raveista. Jos markkinointia ja PR:ää ei kannata kohdentaa kuin jo valmiiksi raveista kiinnostuneille, niin en enää yhtään ihmettele, että raviradat ovat konkurssin partaalla. Mistä sitä kasvua ja ravikansan nuorentumista sitten ajateltiin hakea? Perheen sisäisestä kasvustako? En tiedä mikä on keskivertoraviperheen lapsiluku, mutta sen on oltava lestadiolaisalueiden tasoa, muuten tulee sukupuutto ja kuolema.
Meillä on pihassa ollut kilpakärryt. Ei ole enää, koska myytiin pois. Jäljellä on yhdet harjoituskärryt ja varsan valjaat. Niitä käytetään (tai kokeiltiin, olivat hieman isot) shetlanninponille. Siinä on meidän perheen kosketuspinta raviurheiluun, ja edelleenkin 50 prosentilla perheen aikuisista on ravitausta. Jos PR:ää ja markkinointia kohdennetaan vain heihin, jotka ovat kiinnostuneita raveista, niin koska perheemme toinen puolisko tipautettiin tuosta kohderyhmästä? Minuunhan ei tarvitse panostaa, koska en ole ollut raveista kiinnostunut. Me olemme kuitenkin eläinurheilua harrastava autollinen perhe Vermon talous- ja vaikutusalueella – jos tuo ei tee meistä oletusarvoisesti kohderyhmää, niin mikä sitten?
Kerron uutisen. Minä en ole ollut edes hevosista kiinnostunut. Täysin turha ja jopa vaarallinen eläin. Tällä hetkellä on pystyssä tämä blogi ja käyn ratsastustunneilla. Toki ratsastuksen myynti minulle tapahtui perheen sisältä, mutta silti. Raveihin minulla ei ole elävää kontaktipintaa, joten ehkä sellaista kannattaisi tarjota?
Ostimme eräälle tutulle – joka ei ole 50v eikä mies, mutta kylläkin toimeentuleva aikuinen – syntymäpäivälahjaksi osuuden varsasta. Siitä Vermon raviliigasysteemistä. Näyttäisi siltä, että siinä on ollut toimivaa markkinointia, ja varsan elämästä kertovat sähköpostit mahtavaa PR:ää – tosin ei turhan laajaan yleisöön kohdistuvaa, mutta nuohan eivät missään nimessä ole toisiaan pois sulkevia, vaan täydentäviä.
Nyt varsan korvannipukan omistava oli käynyt Vermossa. Oli päässyt taputtelemaan varsaansa. Olivat päässeet tallialueelle sekä vilkaisemaan lähtöä tallikaarteesta. Tosin hänelle rautatangot päässä, roiskeläpät kainaloissa ja sen miljoona muuta remmiä olivat ihmetyksen aihe – mutta paikalla oli ollut tuttu, joka oli tiennytkin raveista jotain. Onneksi oli ollut, sillä sellainenkin ravi-ihmiselle perusasia kuin miksi ennen starttia hevoset ajavat samaan aikaan eri suuntiin radalla, oli outo ja ihmeellinen asia.
Kyse on kahdesta asiasta.
Ensinnäkin uusi ihminen on horjahtamassa raveihin. Se ei onnistunut vanhoilla ja ravi-ihmisiin suunnatulla markkinoinnilla – olkoonkin, että kohdentuminen ei olisi onnistunut ilman tuota kontaktia – vaan keksimällä jotain uutta.
Toinen on se, että ravit ovat vaikea ja tekninen laji katsojalle, joka ei tiedä perusteista. Jos radan varrella ei ymmärrä mitä tapahtuu, niin kauanko olutjonot, totojonot ja grillimakkara jaksavat kiinnostaa? Ehkä tuollekin olisi syytä tehdä jotain?
Mitä tulee statukseen koko perheen urheilulajista tai tapahtumasta, niin seuraavissa raveissa kannattaa katsella hieman ympärilleen ja edes kevyesti analysoida katsojakuntaa. Meillä on Metsämäki alleviivannut erittäin onnistuneesti ja tehokkaasti imagoa koko perheen tarjonnasta – lastenvaunuja ei saa tuoda sisälle, pikkulapset eivät saa syödä omista bonapurkeista koska omia eväitä ei sallita (mitä sitten vuotiselle annetaan, kinkkusämpylä ja grillimakkara vai?) eikä vaippoja saa vaihdettua ilman että kiertää kauimmaiseen päätyyn.
Ai niin, onhan siellä leikkipuisto.
Mutta jään mielenkiinnolla odottamaan miten ravit suuntaavat markkinointiaan ja imagomuutostaan minuun. Vai jäävätkö Vermokäynnit väliin kuten edeltävinäkin vuosina.
