Vanhoille tutuille ei ole mitään uutta siinä, että edeltävä hevostietämykseni oli nolla – joten tämä lienee triviaalia tietoa vain uudemmille blogiin eksyneille. Ennen 2013 tammikuuta tuntemukseni hevosista rajoittui maksuaistin puolelle, hyvin suolattu savuhevonen on hyvää leivän päällä. Kun aloitin ratsastamisen, niin jouduin opettelemaan täysin uusia asioita, mutta mielenkiinto rajoittui vain ratsastamiseen tekniikkana, ei varsinaisesti hevosiin. Sitten tuli Ronja, ja alkoi perusasioiden opettelu. Loppumaton teorian metsästys, sekä ihan arjen askareiden opettelu.
Noin kolmen viikon jälkeen (tätä kirjoitettaessa) olen oppinut melkoisen paljon hevosen ruokinnan ja ruuansulatuksen saloista, kuin myös perusfysiologiasta. Ja nyt olen ilkeä. Olin varma, että koska olin tiedon hankkimisessa niin rajusti jäljessä kaikkia muita maailman hevosharrastajia, niin elinikä ei riitä päästäkseni edes lähelle sitä tasoa, että voisin keskustella aiheesta kokeneempien harrastajien kanssa. Elinikä on näämmä yksi viikko. Sen verran kesti opetella perusteoriaa, jolla pääsee samalle tasolle tiedon suhteen kuin missä monet ikänsä harrastaneet ovat.
Ero koiramaailmaan on siis siltä osin nolla. Luullaan enemmän kuin tiedetään.
Käytännön töissä olen tumpelo. Kaikki mikä muille on rutiinia, vie minulta tolkuttomasti aikaa. Tai teen omalaatuisia ratkaisua, jotka eivät ole aina sieltä järkevimmästä päästä.
Minulla kestää tallin siivoaminen puoli tuntia. Tai no, tuossa ajassa on mukana myös tarhan siivoaminen. Kokeneempi vie ison tallillisen hevosia ulos, siivoaa ja jopa kuivittaa uudestaan tuossa ajassa. Mutta toisaalta, uskallan melkein väittää, että meidän poni makoilee normitalliin verrattuna huomattavan siisteissä kuivikkeissa. Aika sinänsä ei ole merkityksellinen, sitä minulla riittää, mutta peruslaiskana ihmisenä tekisin senkin mahdollisimman helpolla. Kuten tiedetään, niin ojan kaivuukin on tekniikkalaji.
Nykyään en sentään enää tuhlaa aivan yhtä paljon purua. Ensimmäisillä kerroilla lapoin purua pois, jos se näytti edes hivenen tummalta. Käsi on jo oppinut kääntämään purukaakun ja siivoamaan vain selvästi märän osan pois. Tai siis, ainakin periaatteessa.
Utelias ja avulias poni on aika taakka boksin siivouksessa. Kuten niin monessa, niin yksin tekeminen on paljon helpompaa kuin huonon kaverin kanssa. Tosin oppeihin kuuluu myös se, että jos poni haluaa olla avulias, mutta kottikärryt ovat hidasteena, niin se kykenee reunoista hampailla tempaistessaan kaatamaan täydenkin kotikärryn. Joten kieltämisen opetteleminenkin kannatti.
Ronjahan on alkujaan tanskalainen. Tullut Ruotsin kautta Suomeen. Täällä se ei ollut ehtinyt pitkään asumaan ennen meille muuttamista. Yhteispohjoismaisesta taustaan huolimatta, tai juuri sen takia, se ymmärtää suunnattoman hyvin sana perkele.
Koiria tituleerataan rutiinieläimiksi, mutta ne eivät ole mitään verrattuina hevosiin. Nyt tiedän senkin, että poni tallaa omat polkunsa, joiden reiteille ei löydy mitään loogista selitystä, eikä suuremmin poikkea niiltä. Ei edes silloin kun sillä on kiire.
Ronjalla on tarhana meidän entinen hiekalla oleva koiratarha. Kohtuullisen mukavan kokoinen. Mutta koska se on ollut koirilla, niin se on aidattu verkolla, joka oli minusta hyvä idea. Varmasti onkin, erottaa hyvin ponin pihalla ulkoilevista koirista, mutta vaatii silti sähköt. En nimittäin tullut ajatelleeksi, että verkkoa vastaan on hyvä rahnutella itseään, eivätkä koirille tehdyt tolpan kestä ponin painoa. Muutama tolppa on jo pahasti vinossa. Hyvä puoli tässä on taas kerran rutiinit – se tekee raaputtelunsa millilleen aina samassa paikassa, muualla verkko saa olla aivan rauhassa.
Hevosen pukeminen on minulle edelleenkin mysteeri. Sen ymmärrän, että jos on märkä, niin puetaan yöksi. Tai että jos sataa, niin silloinkin voidaan loimittaa. Mutta se, että miten suuri merkitys klippaamisella on, on vielä hakusessa. Talvikarvalla ainakin pärjää kylmässä.
Ronjalla oli loimi, koska satoi kun se päästettiin ulos. Ja sellainen kaulakappale, ettei tule kurkku pipiksi. Vöitä ja hihnoja meni ristiin ja rastiin, plus että häntä ja takajalatkin oli lenkeillä kiinni. Ottaen huomioon kuinka paljon se piehtaroi loimitettunakin, niin ymmärrettävää että kiinnityksiä löytyy. Yksinkertaisiahan nuo soljet ovat, mutta kun sorminäppäryyden maailmanhuippu yrittää avata niitä ja poni pyörii koko ajan, niin olihan se hieman koomisen oloista. Hevosilla on helpompaa, ei tarvitse mennä aina polvilleen. Koska sade oli loppu, niin tallia tehdessäni otin tietysti loimen pois. Soljet ja remmit auki. Koska en jaksanut painia peräpään kanssa, niin riisuminenhan tehdään samalla tavalla kuin koirilla, mutta päinvastoin. Eli takki vedetään perspuolelta yli. Häntä- ja koipilenkin tipahtivat alas, ja pienellä kosketuksella se astui niistä pois. Takki syliin ja siinä se.
Paitsi, että noin ei kuulemma saa tehdä. Hevonen voi saada siepit, jos jokin roikkuu jaloissa kiinni. Mutta ei Ronja mitään skitsoile. Sille voi aivan hyvin tehdä kaiken kuten koirille, koska se käyttäytyy kuten koira. Seuraamista myöten.
Saisikohan ponin opetettua suojeluun?
Olen jo mainittu Suuresta Uutisesta muissa medioissa, mutta menkööt kerta kiellon päälle. Meille tulee toinen poni. 145 senttinen eestiläinen ruunapoika. Ikää huimaavat neljä vuotta. Nyt jännitämme, että jahka poju saapuu maahan ja kotiutuu, niin menevätkö sukset ristiin Ronjan kanssa vai tekevätkö lauman. Keski-ikäinen tamma saattaa pitää pojun pikkuisen kurissa. Lisäksi ymmärtääkseni tammoilla ei ole aivan yhtä suurta tarvetta tehdä laumaa, kuten oreilla – ja vaikka pallit onkin viety, niin tuo tarve löytyy ruuniltakin. Parhaassa tapauksessahan niistä tulee kaverit ja Ronja opettaa avoimen suhtautumisen ihmisiin, joka ei ole todellakaan huono asia. Mutta tuossakin suhteessa voidaan mennä toisesta laidasta yli – niistä tulee niin hyvät kaverit, että ovat ilman toisen läsnäoloa aivan kyvyttömiä mihinkään toimeen.
Aika näyttää.
Kunhan Allu on päässyt uuteen kotitalliinsa, niin kuvia tulee taatusti hetken aikaa kyllästymiseen saakka. Plus videota. Alllu edestä, Allu takaa. Allu seisoo ja Allu makaa.
Mutta sitä ennen saatte nauttia myyntivideosta. Ja kyllä, kuten aina myyntipätkissä, niin äänet kannattaa laittaa nollille, En ymmärrä miksi ne on pilattava surkealla musiikilla.
Liittyvät kuvat:
