Ponit töihin

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:21.10.2013
  • Artikkelia viimeksi muokattu:21.10.2013
  • Artikkelin kategoria:Ajatuksia

Meillä on pihassa ravikärryt. Oikeammin sellaiset harjoituskärryt, mutta kuitenkin. Meillä on perheessä ihminen, joka osaa valjastaa hevosen. Ja meillä on perheessä poni, jonka koko kehityshistoria on perustunut – huomattavan tehokkaan rehunkäyttökyvyn lisäksi – vetämään painavia taakkoja. Hiiltä ja sen sellaista. Toki se teki muitakin maatilojen töitä. Jos oli riittävästi varaa olla jouten, kuten aatelisilla, niin shetikkaa käytettiin kärryjen edessä. Siitä se ajatus sitten lähti.

[pullquote]Vuonna 1847 shetlanninponien käyttö varsinkin hiilikaivoksissa lisääntyi, kun lapsityövoiman käyttö Englannissa kiellettiin.
Shetlanninponiyhdistys[/pullquote].
Kun varmistui, että Ronja on opetettu ajolle, niin oli itsestäänselvyys, että ponirukka joutuu töihin. Sitä käytetään koirien (ja ihmisten) polkujen avaamiseen, jos tulee luminen talvi. Se joutuu lanaamaan oman hiekkatarhansa tasaiseksi. Se joutuu vetämään kärryjä, kelkkoja ja mitä mieleen tuleekaan. Meillä on muutaman sadan metrin päässä kaunis graniittipohjainen litteä isompi kivi, josta tulee seuraavan koiran hautakivi – toivottavasti ei isommalla kiireellä, vaikka tapaus onkin ollut viimeiset päivät ärsyttävän raskas. Mutta se painaa, siksi sitä ei ole siirretty lähemmäs taloa. Huonoja uutisia ponille – nyt siirtyy. Jos sukulaiset ovat vetäneet tonneittain hiiltä maan pinnalle, niin eiköhän meidän uuden ja urbaanin aikamme Ronja saa nypättyä 50 kilon kiven pihaan asti.

Hevosilla elintasosairaudet lisääntyvät koko ajan. Sillä ei ole mitään tekoa barefoot-ideologian, luonnonmukaisen horsemanshipin tai teollisten mineraalilisien kanssa. Metabolinen oireyhtymä ei myöskään johdu kuona-aineiden kehnosta poistumisesta elimistöstä tai muista vastaavista teorioista, joita ihmisten uskomusravitsemuksesta on suoraan kopioitu detoxing-kuvitelman mukana. Ne eivät johdu elimistön happo-emästasapainon heittelystä, jota ei edes ole olemassa. Tai on, mutta silloin tulee eläinlääkäri hyvinkin  tutuksi.

Alkuperäisponien riesaa kaviokuumetta myöten niiden perussyy on aivan sama kuin meillä ihmisillä: ylipaino, liika sokeri ja suunnattoman kehno kunto.

Epäpyhä kolminaisuus. Kun yhden korjaa, niin yleensä kaksi muuta korjaantuvat myös, tai lakkaa vaikuttamasta niin vahvasti.

Liika sokeri alkaa kulua energiaksi, ja paino tipahtaa, kun poni laitetaan töihin. Pätee muuten hevosiinkin. Toki eläin alkaa vaatimaan työtä sen fysiikan parantuessa, mutta jos ei kykene elämään liikutettavan eläimen vaatimusten kanssa, niin ehkä kannattaisi moisen sijaan keskittyä vaikka viljakäärmeisiin.

Tunti tai kaksi kentällä koulun alkeiden pyörittäminen, tai ponien tapauksessa laahustaminen tai talutustunti, ei ole liikuntaa. Se väsyttää kyllä hevosta, mutta ainoastaan henkisen tylsistymisen kuormittavuuden kautta. Jokaiselle ratsastuskouluihmiselle ovat tuttuja leipiintyneet ponit, usein tammat, joiden elämän kohokohta on opettaa pienelle ratsastajalle putoamisen jalon taidon. Liikettä ei tapahdu ilman raippaa. Poni tuomitaan ilkeäksi ja laiskaksi, jolla ei ole mitään käyttöä. Toki ponit omapäisinä elukoina, varsinkin tammat, osaavat olla aivan luonnostaan kakkamaisia niin halutessaan ja sille päälle alkaessaan, mutta useimmiten perussyy on totaalisessa tylsistymisessä arjen rutiiniin – vaikka hevonen rutiinieläin onkin.

Vinkki ratsastuskouluille. Tai parikin. Saa hyödyntää, ja provikoita varten voin ilmoittaa pankkitilin numeron. Tavaralahjoituksetkin huomioidaan.

Liian usein maneesi ja/tai kenttä on lanaamatta. Ei puututa aitoon pohjan rakentamiseen tällä kertaa. Mutta pinta on hoitamatta. Se on kuoppainen ja ura on enemmänkin oja. Tai maneeseissa pohja on liian kova. Traktorit on keksitty, mutta niitä käytetään liian vähän. Polttoaine maksaa ja jonkun pitäisi tehdä työtkin.

Teillä on poneja. Teillä on innokkaita pikkutyttöjä tekemässä tallin tylsiä perustöitä, ja usein he jopa maksavat siitä ilosta. Mitä tapahtuu kun nuo yhdistetään? Saadaan bobcat, joka lanaa kentän, haraa maneesin, kuskaa aitatolppia, säkkejä… Polttoaine ei maksaa erikseen, koska työjuhta on kuitenkin syötettävä. Kuskit on toki ensin koulutettava myös ajolle, siitä he maksavat ilomielin 60-100 euroa tunti – tai vanhemmat maksavat, eivät niin onnessaan. Toki tuohon on ympättävä mukaan myös ponikärryillä ajon opettaminen, mutta entä sitten? Saadaan (maksullisia) vaihtoehtoja koulutarjontaan.

Paitsi että maksavat asiakkaat saavat mahdollisuuden oppia laajemmin hevosten käsittelyä, ja satuloinnin lisäksi myös valjastuksen alkeet, niin ponit saavat vaihtelua omaan työhönsä. Niiden kunto kasvaa. Terveys kohenee. Paino pysyy kurissa. Hallinta paranee. Viivan alle jää talliyrittäjälle paremmin voivat tuotantovälineet, joiden tehollinen hyötykäyttö nousee.

Meillä on ympäristössä tehty harvennushakkuita. Jokainen maalla pyörivä tietää paljonko metsään jätetään silloin puuta. Meillä on pieni suomenputen näköinen poni, joka osaa ja kykenee vetämään. Tarvitseeko ajatusta jatkaa vahvemmin rautalankatasolle?

Omassa työkäytössä on yksi hidaste tällä hetkellä, ja se on sopivien varusteiden puute. Lv-varsan opetusvehkeet ovat hieman liian isoja, vaikka Ronja iso tyttö onkin. Niitä joutuu siis säätämään. Ravikärryt ovat liian pitkät, joten jonkinlaiset ponikärryt on myös kehitettävä. Lana täytyy keksiä. Onhan tuossa. Hyvä puoli on se, että niiden ei tarvitse olla kauniita, ainoastaan toimivia.

Minulle oli järkytys kuinka paljon ponien valjasvermeet, kärryt jne. maksavat uutena. Täydellistä ryöstöä. Sanoisin, että jo kamoja alkaa haalimaan ja jotain täytyy ostaa, niin kannattaa kysyä tarjouksia valjassepiltä, sepiltä, peräkärry-yrittäjiltä ja muilta vastaavilta, jotka osaavat. Hevostarvikeyrittäjät kannattaa kilpailuttaa ja laittaa vastakkain arkirealismin kanssa – ponimaailman on myös syytä lakata maksamasta ylihintoja vain ponistatuksen takia.

Mutta kengät tarvitaan. Töitä ei tehdä paljasjaloin.

Liittyvät kuvat: