Tädit jaksaa krampata

Minulla on taipumusta kramppeihin. Sukuvika kun suksi ei luista, faija oli samanlainen. Vuosia sitten reiden suonenveto oli pop, nykyään todella harvoin – ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Silloin kylläkin sellaisella voimakkuudella, että jos ei ihan itku tule, niin kuitenkin tekisi mieli lyödä ja rikkoa paikkoja. Onneksi ei pääse liikkeelle toteuttamaan moisia mielihaluja, kun koipi huutaa hoosiannaa. Minulla ovat reisikrampit sen verran kovia, että ovat aiheuttaneet muutamankin revähdyksen, ja hiukan lievemmätkin laittavat ontumaan joiksikin päiviksi. Pohje on ollut myös kuvioissa. Sitten valokeilaan pääsivät varpaat. Ärsyttävä, ei tunnu mukavalta vaikka ei olekaan niin kivulias kuin reisi. Niitä tulee edelleenkin silloin tällöin. Nyt on pidempään nautittu nilkasta – niin ulkosyrjästä kuin varsinkin etunilkasta. Toki kämmenen ulkosyrjä, niskan sivu, kylki ja jopa vatsakin muistuttelevat aika ajoin olemassa olostaan. Hyvä että on vaihtelua, ei tule aika pitkäksi.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaTädit jaksaa krampata

Pelkoa, aloittelijamaisuutta ja hiukan sovinismia

Tilastollisesti ottaen meidän perheessä minä olen paras ratsastaja, koska en ole pudonnut hevosen selästä kertaakaan. Minna, joka on aloittanut tyypilliseen pikkutyttötapaan ratsastamisensa suunnilleen koulun kanssa yhtä aikaa ja lähtenyt liikkeelle ponien kanssa, on tullut useamminkin tonttiin.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaPelkoa, aloittelijamaisuutta ja hiukan sovinismia

Ponit töihin

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Ajatuksia

Meillä on pihassa ravikärryt. Oikeammin sellaiset harjoituskärryt, mutta kuitenkin. Meillä on perheessä ihminen, joka osaa valjastaa hevosen. Ja meillä on perheessä poni, jonka koko kehityshistoria on perustunut – huomattavan tehokkaan rehunkäyttökyvyn lisäksi – vetämään painavia taakkoja. Hiiltä ja sen sellaista. Toki se teki muitakin maatilojen töitä. Jos oli riittävästi varaa olla jouten, kuten aatelisilla, niin shetikkaa käytettiin kärryjen edessä. Siitä se ajatus sitten lähti.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaPonit töihin

Jumppaa laiskoille

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Kunto

Ratsastuksessa hevosen hallinta ja ohjailu tapahtuu huomattavan paljon pohkeilla ja miten painoaan siirtelee satulassa. Tarvitaan siis reisi- sekä vatsalihaksia, ja vatsakaan ei toimi ilman selkälihaksia. Liikettä pitäisi vielä myötäillä, joten jonkinlaista liikkuvuutta tarvittaisiin niin lantioon kuin myös hartian seudulle. Jos liikkuminen on rajoittunut enemmältikin sohvalla mukavamman asennon löytämiseen (kuten minulla) ja verryttely sekä venyttely tarkoittaa FB- ja twitter-päivitysten naputtelua (kuten minulla), niin hevosen selässä tulee taatusti vaikeuksia (kuten minulla).

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaJumppaa laiskoille