http://youtu.be/nFVzd7qcEqs Kenguru kesti vartin, sitten se tyhjeni. En ole vielä katsonut, että saatiinko se hokeilla puhki vai tyhjennettiinkö vain astumalla päälle - ihmetellään huomenna. Minna päivitti omaa puuhailuaan Aapon kanssa. Eihän jäinen heinäpelto satu jos tipahtaa selästä?
Jos olen joskus sanonutkin, että en usko sinuun enkä anglojen pääsiäispupuun, niin ei sitä niin kirjaimellisesti tarvitse ottaa. Joskus vaan sanoo mitä sattuu, eikä tarkoita sitä. Ainakaan missään nimessä sitä ei tarkoittanut siinä vaiheessa kun tarvitsisi jotain ja joutuukin vastaamaan huutoihinsa. Mutta nyt on eri asia, koska en tarvitse mitään. Kolme aikuista ärrää maailmaan – rauhaa, rakkautta ja ruokaa – sekä juveniilimmat tripla-ärrät ja veet nuorille; rock, rauha rakkaus; vittu, viina, vapaus.
Isomman tarhan tolpat on pystyssä ja entinen pujojen suojelualue on kävelty läpi, ettei sieltä löydy mitään ikäviä yllätyksiä – vanhoja aitaverkon kappaleita, lankakeriä tai muuta. Enää ei puutu kuin yksi asia: sähköpaimen ja sen langat. Tänään on siis ohjelmassa eristimien ja lankojen asentelua ja yritän päättää, että kelpaisiko syöttöjohdoksi kumieristetty 2,5 neliön kolmipiuhainen, jossa kaikki kolme on yhdistetty toisiinsa, vai noinko olisi uskottava valmistajia, ja hankittava aidompi korkeajännitejohto. Maadoitus on jo tapeltu, mutta ajattelin silti varmistaa se vetämällä tolppiin vielä erikseen maalangan. Siinä alkaa vain tulla metrejä aika paljon, kolme paimenella ja kolme maalle. Mutta jos sillä saa varmistettua, että langoista ei tulla läpi, niin kustannukset ovat hieman kaksipiippuinen juttu.
Hevonen on luonnostaan tehty kulkemaan ja syömään. Otetaan haukkapalaa suullinen ja maleksitaan taas eteenpäin. Jossain vaiheessa pysähdytään nukkumaan, seisaaltaan. Ja sitten taas sama toistuu. Aktiivisin aika muuten vain puuhailussa lienee varsana, jolloin puuhataan kaikkea muutakin – kuten emän ja lauman muiden hevosten kiusaamista, tökkimistä ja nyppimistä. Osaksi koska opetellaan sosiaalisia taitoja, osaksi uuteen maailmaan tutustumisen takia ja osaksi oppiakseen liikkumaan. mutta välillä varsat puuhailevat omia hölmöyksiään aivan samoista syistä kuin inhimillisemmät kaksijalkaiset nisäkässerkkunsa: koska jokin tuntui juuri sillä hetkellä suunnattoman hyvältä idealta ja koska sen pystyi tekemään. Nuoret oriit jatkavat aktiivista puuhailuaan omissa laumoissaan, välillä selvitetään välejä ja välillä nuoret jullit vain pitävät hauskaa. Tammat… no, ne keskittyvät olennaiseen: syömiseen.
https://twitter.com/Jagster_/status/409765500084690945 En tiedä onko kuolaimettomuus parasta mitä hevoselle voi tapahtua, ja samalla ehkä jumalattoman vaarallista ratsastajalle sekä ympäristölle, mutta ilman niitä pääsee vähemmällä miettimisellä - luoja varjele että noita erilaisia kuolaimia on paljon. Minnan mukaan Aapo painaa kuitenkin aika rajusti kädelle, joten se siitä herkkyydestä ja hermopäistä. Twiitin linkistä pääsee näkemään mitä kohtaa mikäkin vääntää. Hyöty? En minä tiedä.
Minna lähti Aapon kanssa maastolenkille. Ronja sai jäädä yksin tarhaan, joka on tietysti hiukan surku, koska tammarukka pitää myös maastolenkeistä. Tai kunhan pääsee pois pihasta. Surku kuului myös kauas, sen verran kovaa hirnuntaa pidettiin. Samaa älämölöä tien päällä piti myös Aapokin. On tottumuksen voima vahva, kun maailma romahtaa tallikaverin poistuessa paikalta. Noiden kanssa pitäisi päästä kulkemaan enemmän, erikseen – tottuisivat. Mutta jos Minna sai oman varsansa ajettua maastoilullaan hikeen, niin jonkinlaisen lämmön sai Ronjakin päälle. Sen verran paljon se laukkasi ja ravasi pitkin poikin tarhaa.
Omien hevostemme ruokintaa selvittäessäni aloitin energiasta. Ihan vain siksi, että se on helpoin. Kun mietitään kokonaisenergiaa, niin peruslaskut riittävät ja hevonen määrää käytännön. Jos laihtuu, niin annetaan enemmän tai vahvempaa ja lihoessa sitten vähennetään tai annetaan laihempaa. Energia on eräällä tavalla geneerinen suure, jossa ei tarvitse sen enempää murehtia nyansseja. Mutta riittävä energian saanti on se pohja, jonka on oltava kunnossa ennen kuin aletaan murehtimaan tarkempia tekijöitä, kuten proteiinien saantia.
Olen jo muutamaan kertaan vinkunut ja valittanut ratsastuksen kurjuutta, kuinka mikään ei onnistu. Anellut edes yhtä onnistumisen hetkeä, että saisi motivaation takaisin. Nyt voin tyytyväisenä sanoa heti alkuun, että tänään meni omalla mittapuullani hyvin ja sain sen pitkään kaipaamani onnistumisen. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että josko tätä hommaa voisikin jatkaa. Ehkä kuitenkin on mahdollisuuksien rajoissa, että opin ratsastamaan. Joskus.
Seuraan useampaakin hevosryhmää naamakirjassa. Facebook on nykyään korvannut foorumimaailman, eikä suurimmasta ja kauneimmasta <grin> hevostalli.netistä ole korvaajaksi. Se on disinformaation vahvimpia lähteitä, jonka liikenne perustuu vain hevosharrastajien tarpeelle osoittaa perseilyään, huonoa käytöstä ja idioottimaisuuttaan. Hevostalli.net on siten suomi24:n täydellinen kopio. Toki siellä kirjoittelee asiansa osaavia henkilöitä, mutta he katoavat täysin kohinaan.
Joku joskus jossain – olisikohan ollut kotona – sanoi, että hevoset suhtautuvat ihmisiin eri tavalla. Paskalinko, jota myös tallipojaksi kutsutaan, saa ylimielisempää kohtelua hevoselta kuin ratsastaja. Kotioloissa nuo saattavat olla sama ihminen, mutta ei läheskään aina. Syynä on se, että paskalinko tuo usein ruuat, tuo vedet ja siivoaa. Hän on siis selvästi palvelusväkeä. Tallipoika (ei sukupuolisidonnaisena terminä) harvemmin suuremmin vaatii yhtään mitään, riittää että polle on poissa jaloista. Ratsastaja on taasen henkilö, joka liikuttaa, jopa harjaa ja vaatii tapoja sekä käytöstä. Mikä tärkeintä, hän myös kiittää. Hevosen tottelevaisuus, kunnioitus ja jopa nöyryys kohdistuu siten häneen, joka vaatii, mutta ei koskaan ruokinta-automaattiin.
