Toiset oppivat asioita kuuntelemalla, yhdet näkemällä ja jonkun täytyy tehdä. Minä en itseasiassa tiedä olenko enemmän auditiivinen vai visuaalinen oppija. Sitä on usein yritetty selvittää, mutta turhaan. Riippuu ilmeisesti hyvin paljon opittavasta asiasta.
Hevosten ruokinta perustuu yleensä korsirehuun, siis heinään, jota täydennetään tarpeen vaatiessa väkirehulla – teollisilla tuotteilla, kauralla tai melassilla – ja kivennäislisillä, joihin myös suolakivi kuuluu. Jos asiaa verrataan koirien ruokintaan, niin kyse on aivan samasta kuin siirtyminen korkeaenergisiin HE-ruokiin (korkea valkuainen ja rasva) tai kananmunien ja rasvalisän käyttö. Kauraa pitäisi siis käyttää silloin kun perusruuan energia ei riitä. Hevosmaailman suhtautuminen kauraan on kuitenkin mielenkiintoisen kaksijakoinen. Sitä halutaan antaa, sitä koetaan tarvittavan, mutta sitä myös pelätään. Kaurahan lisää hevosen energisyyttä, jolloin sen korvien väli ”kuumuu” liikaa ja siitä voi tulla vaikeasti hallittava.
Facebook on meemien taivas. Blogistaniassa moiset leviävät liian hitaasti, eivätkä riittävän monet pääse osallistumaan aka. tuottamaan someen sisältöä. Twitter on liian rajoittunut merkkimääränsä takia. Facebook on siis käytännössä ainoa media, jossa jokin voi levitä kulovalkean tavoin. Ehkä Instagram voisi olla samanlainen, en tiedä. Olen avannut Instagrammiin tilin, mutta en ole käyttänyt. Minun on vaikea löytyy siitä itselleni pointtia. Jos jotain pientä haluan nopeasti jakoon, niin käytän twitteriä. Otsikko on hieman harhaanjohtava. Ainakin jos naamakirjan nyt jo tällä hetkellä haalistuvaa meemiä miettii. Tarkoitus olisi listata 10 eniten vaikuttanutta kirjaa, jotka eivät siis ole 10 parasta luettua kirjaa. Voivat olla, mutta voivat olla olemattakin. Minä ainakaan en kykene tekemään TOP-10 listaa parhaimmuuden perusteella. Tai pystyisin, mutta se muuttuisi nopeammin kuin musiikin billboardit. Riippuisi täysin fiiliksistä, ja minkä kirjan milläkin hetkellä muistaa. Olen lukenut paljon. Varsinkin nuorempana ja varsinkin ahmimisvaiheessa. En minä kotona maannut sen enempää kuin kukaan muukaan aikana, jolloin koiranpommit olivat…
Tarkennukseksi otsikointiin, että en minä ole kitkerän katkera siitä, että hevosten ravitsemusta on tutkittu. Olen kitkerä, ja katkera, siitä, että en löydä koirille vastaavaa määrää tietoa yhtä helposti. Jo sellainenkin yleisiä raja-arvoja määrittelevä opus kuin NRC:n ruokintasuositukset on kylläkin koirille vapaasti luettavissa web-liittymän kautta – jos ei halua lähes 300 taalaa opuksesta maksaa – mutta hevosten vastaava on vapaasti ladattavissa omalle koneelle joko luvuittain tai koko julkaisuna. Kentucky Equine Researchin (KER) julkaisuja löytyy vaikka kuinka joko suoraan heidän omilta sivuiltaan tai toimittamansa Equinewsin kautta. Ja siihen vielä pubmed ja muu tarjonta kaupan päälle. Tietoa on, paikoin jopa enemmän kuin mitä pystyy omaksumaan.
Kuten arvata saattaa, niin tunnen joltistakin mielenkiintoa hevosen ruokintaa kohtaan. Yksi syy on tietysti yleinen mielenkiintoa asiaa kohtaan, mutta toinen on tietysti kotona oleva poninreuhka; ne ovat kuitenkin ruokintavirheille hevosta alttiimpia. Ravinto on se perusta, jolle kaikki muu rakennetaan alkaen yleisestä terveydestä ja hyvinvoinnista päätyen puhtaaseen suorituskykyyn. Mutta ravitsemuksen ymmärtämisen yksi perusvaatimus on ymmärtää edes pintapuolisesti mitä suun ja peräaukon välillä tapahtuu. Ynnätään siksi perusasiat.
Hevosen ruokkiminen on helppoa. Heitetään heinät eteen kolmasti tai neljästi päivässä, huolehditaan että on vettä ja se oli sitten siinä. Kesällä päästetään laitumelle, eikä tarvitse huolehtia edes heinistä. Minulla ei ole kokemusta eikä tietoa hevosten ruokinnasta ja ravitsemuksesta, mutta kohtuullisen kattava ymmärrys koirien ravinnosta sekä pintapuolisesti jopa ihmisistäkin. Siltä pohjalta minulla on suuria henkisiä estoja hyväksyä moista asennetta. Joten, kuten aina ja kaikessa, niin käytännön kunnollinen toteuttaminen vaatii teorian osaamista (ja ymmärtämistä) eli netti auki, ja siinä välillä yritetään pitää eläin hengissä – silti, taas kerran: hengissä säilyminen ja optimi eivät ole sama asia.
Kun aloitin ratsastustuntini, niin tunsin itseni hieman omituiseksi. Aikuinen opettelee ratsastamista. Ratsastaminenhan on lasten harrastus, jota muutamat naiset tekevät vielä aikuisiälläkin. Täysikasvuiselle miehelle se on vielä omituisempaa puuhaa, jossa saa äkkiä kaksi leimaa itseensä. Ratsastaminen on neitimäistä, jolloin kyseenalaistetaan seksuaalinen suuntautuminen, tai sitten on hyvin epäilyttävää, koska kaikkihan tietävät, että talleilla ei pyöri kuin ala-asteikäisiä tyttöjä.
(lisää…)
Menestyvillä urheilijoilla on ns. hyvä kroppa. He ovat timmejä. Me harrastelijat, jotka harrastamme säännöllisen epäsäännöllisesti eikä oikeastaan koskaan tarpeeksi korkeilla tehoilla, olemme useimmiten… vähän vähemmän timmissä kunnossa. Rasvaa löytyy, lihasvoima riittää ostoskassien kantamiseen – paitsi jos ostoskärryillä pääsee auton viereen ja kotona voi orjuuttaa teini-ikäistä kantamaan ostokset keittiöön. Hyvä, treenattu vartalo syntyy vain työllä, työllä, työllä ja hiellä. Se, että väsyy kerran viikossa ratsastustunnilla ei ole sellaista työtä, joka muokkaisi vartaloa tai edes polttaisi rasvaa. Valitan, mutta näin se vain on. Se ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että ratsastaminen olisi turhaa. Sitä se ei todellakaan ole.
Minulla on taipumusta kramppeihin. Sukuvika kun suksi ei luista, faija oli samanlainen. Vuosia sitten reiden suonenveto oli pop, nykyään todella harvoin – ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Silloin kylläkin sellaisella voimakkuudella, että jos ei ihan itku tule, niin kuitenkin tekisi mieli lyödä ja rikkoa paikkoja. Onneksi ei pääse liikkeelle toteuttamaan moisia mielihaluja, kun koipi huutaa hoosiannaa. Minulla ovat reisikrampit sen verran kovia, että ovat aiheuttaneet muutamankin revähdyksen, ja hiukan lievemmätkin laittavat ontumaan joiksikin päiviksi. Pohje on ollut myös kuvioissa. Sitten valokeilaan pääsivät varpaat. Ärsyttävä, ei tunnu mukavalta vaikka ei olekaan niin kivulias kuin reisi. Niitä tulee edelleenkin silloin tällöin. Nyt on pidempään nautittu nilkasta – niin ulkosyrjästä kuin varsinkin etunilkasta. Toki kämmenen ulkosyrjä, niskan sivu, kylki ja jopa vatsakin muistuttelevat aika ajoin olemassa olostaan. Hyvä että on vaihtelua, ei tule aika pitkäksi.
Eilisellä päivämäärällä Vihtiin tuli ensilumi. Koska myräkkä tuli meren suunnalta, niin se tuli tuulella. Aika kovalla sellaisella. Eestiläiset eivät säälittäneet. Ne ovat elämänsä ensimmäiset vuodet kasvaneet moisissa olosuhteissa paljain persein, ja se lienee syy siihen, miksi ne kykenevät kasvattamaan mammuttikarvansa, jos ei ihan päivissä, niin muutamassa viikossa kuitenkin. Jos joku yksilö ei ole Viron saarilla kestänyt ilmastoa, niin se ei ole jatkanut sukua. Lämpöinen sen sijaan on eri asia. Sukupolvi sukupolven jälkeen on kasvettu joko tallissa tai eteläisemmän Euroopan/Jenkkilän ainavihannilla laitumilla. Se jättää jälkeensä, moneenkin asiaan.
