Oppiminen kyselemisen kautta on toimiva tapa omaksua uutta. Haalii yhden detaljin täältä tai toisen sivujuonteen tuolta ja ajan myötä pisteet alkavat hahmottua kokonaiskuvaksi. Annan esimerkin yhdestä minun ja Minnan välisestä kysymys/vastaus-ketjusta ja miten johtopäätös on täydellisen selviö, kun viimeinenkin piste löytyy ja viivat yhdistetään.
Viikko 1
J: ”Voiko hevosella ratsastaa asvaltilla?”
M: ”Voi, kun on kengät, eikä suuremmin edes ravaile, ainakaan pitkää pätkää. Käynnillä voi ihan hyvin mennä.”
Viikko 2
J: ”Mikä hevosen kävelyvauhti on?”
M: ”Hiukan riippuu, mutta esimerkiksi 5 km/h.”
Viikko 3
J: ”Pystyykö tavallisen satulan kanssa käyttämään satulalaukkuja?”
M: ”Juu on sellaisia.”
Viikko 4
M: ”Jos mä lähden Monan kanssa viikoksi pohjoiseen, niin sähän voit tilata ruuat meidän K-kaupasta kotiin [meillä on vain yksi auto].”
J: ”Ei tartte, mä käyn Lidlissä [Karkkilassa n. 15 km päässä].”
M: ”Millä helvetillä sä sinne pääset?”
J: ”Hessun kanssa mennään.”
M: ”Mihin ajattelit sen kiinnittää kauppareissun ajaksi?”
J: ”Polkupyörätelineeseen.”
M: ”Mistä ihmeestä sä ton nyt keksit?”
J: ”Nyt? Onhan tästä keskusteltu jo vaikka kuinka monta kertaa.”
M: ”Tsiisus…”
Ainoastaan nainen voi päivitellä, että mistä moisen keksin. Itsehän hän oli kertonut, että se onnistuu.
- asvalttia on kahdessa pätkässä jokunen kilometri, kaikki muu on hiekkatietä
- puoli päivää siihen uppoaa, mutta hittonkos kiire tässä on
- tavaratkin saa kuljettua
Parasta tässä on se, että plan B sallii Karkkilan ABC:n. Pääsisi samalla kahville. Hessukin varmasti tykkäisi erilaisista maisemista, ulkolainen kun on.
Hevonen tykkää kun sitä käytetään.
