You are currently viewing Heppa-neknominate (ei oma)

Heppa-neknominate (ei oma)

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:20.3.2014
  • Artikkelia viimeksi muokattu:20.3.2014
  • Artikkelin kategoria:Videot

Neknominate (tai neknomination) lähti alunperin liikkeelle luultavasti Australiasta. Alunperin ideana oli juoda tuopillinen olutta yhdellä kulauksella, kuvata se videolle ja haastaa kaksi tai kolme kaveria tekemään saman. Kuten aina, niin tämäkin meemi lähti käsistä ja alkoi mopo keulimaan. Jengi siirtyi aina vahvempiin alkoholijuomiin ja muutama onnistui tappamaan itsensä. Mutta kuten kaikki meemit, niin tämäkin laajeni ja kävi läpi eräänlaista evoluutiota. Piti tehdä jokin tehtävä.

Osassa neknominate-haasteita alettiin menemään äärimmäisyyksiin ja alettiin hipoa Darwin Awards -tasoa. Mutta osa oli jopa mukavia – annettiin tuntemattomille kukkia tai maksettiin jonkun ventovieraan, yleensä vanhuksen, ostokset kaupassa. Ja kuten kaikessa, niin myös hevosihmiset lähtivät mukaan.

YouTubesta löytää neknomination horse -filmejä kohtuullisen paljon. Tehdään hevosen kanssa jotain hauskaa, yllättävää, hullua tai ylipäätään sellaista mitä ei koskaan tehnyt. Kuvataan se, juodaan lopuksi kuplivaa kukin oman määränsä ja laatunsa mukaan ja haastetaan muutama kaveri. Annetaan aikaraja johon mennessä haaste on toteutettava tai muutoin…

Ehkä tunnetuimmassa hevoshaasteessa täti ratsastaa Tescon markettiin. Hullua taatusti, eikä minusta niin kivaa.

https://www.youtube.com/watch?v=gd16LDeE00Q

 

Mukavammasta päästä sen sijaan on mennä hevosen kanssa mäkkärin autokaistalle.

 

Suurin osa haasteista on kuitenkin paljon ”viattomampia” – otetaan lifti ohikulkevaan hevoseen, ratsastetaan erilaisilla alustoilla, lauletaan hevosen kanssa, esitellään mummoratsastusta jne. Kaikessa rehellisyydessään ja eräänlaisessa naiiviudessaan ne ovat todella hauskoja katseltavia.

Meidänkin perheeseen osui haaste, Ei minulle, luojan kiitos, mutta Minnalle. Meillä pelattiin hevospooloa. Huomatkaa, että minä olen ihan itse pikkukätösilläni tehnyt mailan – sain hieman kommenttia, että oli ehkä turhan painava. Turhaa valitusta. 5v poni sai tutustua varsinaiseen jumppapalloon ensimmäistä kertaa elämässään. Luulen, että Minna oli sielunsa silmin nähnyt kuinka hän tekee maalin tukka hulmuten kiitolaukassa, mutta lopputulos oli kuitenkin  enemmän aitoa ja rehellistä neknomination horse tasoa.

Liittyvät kuvat: