Koko sosiaalinen media on täynnä ihmettelyä ja kiukuttelua Tampereen itsenäisyyspäivän mellakoinnista. Jonkin verran olen törmännyt ymmärtäviin ja positiivisiin kannanottoihinkin. Puhutaan syvien kansanosien kärsimyksen täyttymyksestä ja luokkataistelusta. Jos on hiukankaan ikää, niin tuo retoriikka on tuttua, ja edelleenkin yhtä huttua. Hassuinta tässä on se, että tamperelaiset jaksavat jatkuvasti muistuttaa, että mellakoitsijoista pahimmat olivat muualta kuin Tampereelta. Nyt sitten jännätään, että olivatko ne peräti Nokialta vai ehkä Ylöjärveltä asti – vai joko nekin ovat Tamperetta. Turkulaiset eivät sinne ole tulleet, kun eivät olisi löytäneet perille – Auran rannoilla on Manse leikattu jo aikoja sitten koulukartoista tai mustattu. Minusta asuinpaikat ovat kuitenkin aika toissijaista, koska Turku/Tampere väännöstä huolimatta asuinpaikka ei merkitse mitään. Paitsi ehkä jos asuu Uudessakaupungissa.
Hevosblogia kuitenkin kiinnostaa poliittisia, sosionomisia ja psykologisia aspekteja enemmän se, että pitkästä aikaa Suomessa käytettiin ratsupoliiseja mellakan hallinnassa. Vielä ei nähty miten hevosrintama painaa ihmisiä taakse, eikä moinen olisi noilla varusteilla ollut varmasti mahdollistakaan. Nyt tyydyttiin pitämään turva-aidan edustaa tyhjänä ratsastamalla eestaas.
Ratsupoliisin eteen ei kannata mennä. Faktoidi, että hevonen ei astu ihmisen päälle kuin vahingossa tai aivan pakosta, ei pidä täysin paikkaansa kotioloissakaan – vain yksi arvaus miksi turvakenkiä suositellaan tallijalkineiksi – ja ratsupoliisin hevosten kanssa moinen ei pidä paikkaansa työtehtävissä koskaan. Ja jos kuvittelee, että poliisin hevoset kulkevat kuolaimitta ja kengittä, niin väärin luulee. Noilla lienee hieman komeammat hokit kuin meidän poneilla – ja useampia kuin vain neljä per kenkä.
On toinenkin syy miksi liikkuvan ratsupoliisin eteen ei kannata mennä. Sitä voisi ehkä kuvailla fysiikan termeillä voima ja vastavoima, tai massan hitaus. Kun hevonen painaa 500 kiloa ja yli, niin aika vakaa luottamus omaan kuolemattomuuteen täytyy olla, jos luulee komealla 50-100 kg elopainollaan pysäyttävän laukkaavan hevosen.
Moisia nähtiin Tampereen yössä ymmärtääkseni ainakin kaksi. Varsinkin linkitetyn videon pellehermanni (eikös sitäkin Tohlopissa kuvattu) joka viattomana, sivullisena ohikulkijana sai kärsiä huonosti koulutettujen poliisihevosten brutaalista väkivallasta (tuossa oli sitten ironistyyppinen sävy).
Kuules kundi. Ihan kaikella ystävyydellä, vaikka nyt saitkin oman kuuluisuutesi ja annoit kasvot itsenäisyyspäivän luokkasotamellakalle, niin älä laita tätä CV:hen saavutuksena, jooko? Kaikki muut sen sijaan – katsokaa pätkä jos ette ole vielä nähneet. Tämä on sellaista tahatonta suomalaista tilannekomiikkaa, johon eivät päässeet Hardwick eikä Petelius. Pelkästään siksi, että kummatkin yrittivät parodioida elämää, mutta elävä elämä on paikoin niin suurta parodiaa, komediaa ja jopa tragediaa, että ei sitä pysty imitoimaan.
Sen verran Tampereella oli kuitenkin ollut taistojen tietä, että ainakin osa hevosista oli saanut vammoja jääkiakkomailoista (sic!). Hivenen ihmettelinkin sitä, että hevosilla ei ollut ratsastusloimea kummallisempia suojia. Uskon, että seuraavalla kerralla on (huomatkaa – ei jos, vaan kun).
Poliisien hevoset ovat hyvin koulutettuja. Silti luulen, että eilisen kokemusten perusteella tullaan panostamaan hivenen lisää ainakin rumpumusiikin sietoon.
Näin tällä kertaa, Huomasi, että asialla oli nykyinen digisukupolvi. Kukaan ei nimittäin huudellut, että kasakat tulevat – kuten tehtiin Turun linja-autoasemalla suuren yleislakon aikana. Ai, etkö tiedä mihin kasakkahuudot viittaavat? Siinä tapauksessa KVG.
Minä lähden viemään meidän poneille heinää. Niitä ei ainakaan hakata jääkiekkomailoilla.
Kuva: David from Washington, DC (Wikipedia=
