Yksi vahvasti hevosten ruokintaa aidosti ohjaava tekijä on energia. Paljonko saadaan jouleja ja kaloreita, pysyykö hevonen ylipäätään painossaan edes tolkkuisella ruualla vai palaako melkoinen osa ylläpitorahoista väkirehuihin. Toisaalla niitä myös pelätään, ainakin jos oma rotu on tehokas rehunkäyttäjä ja altis kaviokuumeelle.
Koiramaailma on helppo energian suhteen. Eläimet reagoivat nopeasti painolla ja korjaukset ovat aivan yhtä nopeita tehdä. Käytännössä energian lähteitä on tasan kaksi: rasva ja paljon heikompana, mutta grammamäärillä laskettuna paljon käytetty hiilihydraatti. Rasva on kuitenkin pääasiallinen energian lähde. Hiilihydraateissa taistellaan matalien sulavuuksien kanssa ja raaka tärkkelys on ruokaa pelkästään paksusuolen bakteereille ja aiheuttaa pääosin vain ja ainoastaan ongelmia. Edes muutoin helposti sulavat sokerit ovat hyödyttömiä, jos raaka-aine ei sula, kuten vaikka makea porkkana. Helppo maailma, ainakin minusta.
Hevosten kohdalla maailma muuttuikin paljon monimutkaisemmaksi. Yhtä äkkiä hiilihydraatit eivät olleetkaan enää hiilihydraatteja, vaan typettömiä uuteaineita. Paksusuolen ja varsinkin umpisuolen bakteeritoiminta onkin merkityksellinen ja myös energian saannissa. Kuitu muuttuikin energiaravintoaineeksi. Tekijöitä, muuttujia ja vaikuttajia on tuhottomasti enemmän kuin simppeleillä lihansyöjillä.
Nykyään ymmärrän paremmin miksi hevostaustaisilla koiraharrastajilla on niin paljon vaikeuksia ymmärtää koirien ravitsemusta. Ollaan opittu ensin aivan erilainen maailma. Minäkin olen huomannut siirtäväni koirien ravitsemusta hevosiin, ja kun puhutaan nimenomaan energiasta, niin pieleen menee. En minä voi hevosille antaa kiloa läskiä ja 30 kilon koiralle sinällään lapsellinen määrä kasviöljyä sotkeekin 300 kiloisen ponin elämän täysin.
Yritän selvittää miksi kaura kuumentaa hevosen (tästä ja tästä ollaan lähdetty liikkeelle) ja nyt on jo selvinnyt, että jos väitteellä on jotain pohjaa, niin se liittyy ehkämahdollisestivahvajos tärkkelykseen. Ja ennen kuin voin miettiä tärkkelystä, niin minun on tiedettävä enemmän hevosen energian tuotosta ja käsittelystä. Paljon enemmän kuin nyt.
Joten selvitellään. Netti on täynnä aiheesta, jopa suomeksi. Osa on ns. virallista asiaa, kuten vaikka Luken tai Hevostietokeskuksen materiaalit. Osa on valistunutta maallikkotekstiä, kuten vaikka tämä saitti (ainakin ajan myötä). Mutta joukossa on myös tuhottoman paljon luuloa, kuvitelmia, väärinkäsityksiä ja aivan täyttä fiktiota. Taas kerran – on olemassa yksi hyvä tapa erottaa fakta fiktiosta ja se on sanan luonnonmukaisuus viljely. Mitä enemmän ollaan luonnollisia ja kun painotus alkaa keskittyä yrtteihin ja niiden uskottuihin vaikutuksiin, niin sitä suuremmalla varmuudella ollaan magian uskonnollisessa maailmassa ja tosiasiat kuten elimistön toiminta tai ravintosisällöt ovat vain rajoittavaa tylsää maallisuutta.
On hämmästyttävää kuinka vahvana uskon asiat elävät hevosmaailmassa.Niin tai näin, niin vaikka luotankin asiasivustoihin, niin haluan tietää mihin asiat ja väitteet perustuvat – ja useimmiten peruslähteet löytyvät, mistäpä muualtakaan, kuin NRC:ltä. Joten aukaistaan mustakantinen faktamaailman raamattu (merkityksessä paksu perusteos, ei uskonnollinen moraalikoodisto) ja katsotaan mitä löytyy.
Ja anteeksi, jos peilaan nyt ja tulevaisuudessa kaikkea koirien kautta. Helpointa minulle hahmottaa asioita.
Rasva on rasva
Koira on leimallinen rasvan käyttäjä. Sen energiansaanti perustuu rasvaan. Koska sillä on tehokas maksa, niin solujen tärkeintä energianlähdettä, hiilihydraatteja, ei tarvita ravinnosta, koska glukoosi valmistetaan rasvoista ja aminohapoista maksassa. Synnynnäisillä vegaaneilla asia on toisin, koska niillä ravinnon tärkein energia on juurikin hiihydraatit, tärkeimpänä tärkkelys. Maailma on kaunis ja tarkkarajainen paikka. Paitsi että ei ole.
Kyse on asiasta, jonka tiedän ja luulin ymmärtäväni. Kaikessa on aina vähintään kaksi puolta ja tässä tapauksessa ne ovat
- ruuan sisältämät energian lähteet, ja
- elimistön tapa tuottaa energiaa
Kasvien tapa varastoida energiaa on tärkkelys. Hevonen käyttää mm. tärkkelystä energiaksi, mutta ei pelkästään ja ainoastaan suoralla ruuansulatuksella, kuten koiraihminen asian hahmottaa, koska on niin jämähtänyt puhtaaseen entsyymiruuansulatukseen ja lyhyeen sekä tehottomaan suolistoon.
Hevonen käyttää niin tärkkelystä kuin kasvien kuitujakin energiaksi paksusuolen osissa kuuluisan bakteerifermentaation avulla. Koiraihmiset ovat murehtivinaan tasapainoista bakteerikantaa ja korjaavat jotain, jonka koostumusta eivät edes tunne, maitohappobakteerikuureilla. Jos verrataan koirien suolistobakteerikantaa vaikkapa Suomeen, niin hevosten bakteerikanta vastaisi Kiinaa, Intiaa, USA:ta ja Venäjää yhdessä – ei tietenkään eksakti vertaus, mutta ymmärtänette mittakaavan.
Hevosten paksusuolen alueen bakteerifermentaatio on ruuansulatuksen, imeytymisen ja kokonaisravitsemuksen tärkein paikka – koiralla ne ovat ruuan koostumus ja lyhyt ohutsuoli, kun paksusuoli on tärkein paikka säädellä nestetasapainoa. Unohdetaan muu ravitsemuksellinen merkitys tällä kertaa, ja keskitytään energiaan – jolloin päästään NRC:n väittämään, että paksusuolessa tuotetaan hevosen vaatima ylläpitoenergia. Tämä tulee koiraihmiselle järkytyksenä tai yllätyksenä: energia tuotetaan rasvoilla.
Fermentaatio tuottaa lyhytketjuisia haihtuvia rasvahappoja, kuten metaania, etikkahappoa, propionihappoa ja voihappoa. Toki niin tuottaa koirienkin suolisto, mutta ne eivät ole merkityksellisiä kokonaisenergialle, mutta hevoselle ovat. Umpisuoli pystyy tuottamaan 30 prosentin luokkaa hevosen päivittäisestä ylläpitotarpeesta ja kun mukaan otetaan paksusuolen keskiosa eli ns. varsinainen paksusuoli, koolon nimeltään, niin päästäänkin jo yli 80 prosenttiin.
Asetaatti on etikkahapon suola (tai esteri) ja paksusuoliston eniten tuottama rasvahappo. On esitetty, että pelkästään sen hapettaminen tuottaisi 30 prosenttia takajalan levossa vaatimasta energiasta – irtonainen detalji, toki.
Haihtuvat rasvahapot käytetään sellaisenaan kaloreiksi, tai ne voidaan muuttaa pitkäketjuisiksi rasvahapoiksi kasvattamaan vyötärölihavuutta. Mutta nyt päästään siihen koiraravitsemuksen ylpeyttä ravistavaan tilanteeseen: ne voidaan muuttaa maksassa aminohappojen kanssa glukoosiksi. Koirien metabolinen vahvuus maksan kyky tuottaa sokerit ilman hiilihydraatteja, ei ollutkaan niiden (ja muutaman kissan) yksinoikeus, vaan hevonen tekee samaa melkoisen tehokkaasti. Propionaatti, eli propionihapon suola tai esteri, jota myös tuotetaan suuria määriä bakteerien avulla, vastaa melkoisesta määrästä veressä kiertävästä glukoosista. Kun paastonneille poneille annettiin injektiona propionaattia, niin se nosti niillä selvästi veren glukoosia, joka oli selvä merkki maksan tehokkaasta toiminnasta. 1991 tehdyn tutkimuksen mukaan arvioidaan, että rehuruokittujen ponien veren glukoosista puolet tai hieman yli, 60 prosenttiin asti, olisi nimenomaan valmistettu maksassa propionaatista.
Toki mittakaavat on ymmärrettävä. Lähes kaikki ylläpidossa ei ole sama kuin kaikki, tai enemmän työssä. Suoliston toiminta vaatii myös terveen suoliston ja jos ruuansulatuksen loppupäässä on ongelmia, niin rasvahappojen tuoton kärsiminen on yksi seuraus. Ja silti hevoset eivät laihdu tai ainakin pysyvät hengissä. Tämä tarkoittaa sitä, että tärkkelyksestä pilkotuilla sokereilla ja ruuan yksinkertaisemmilla sokereilla on merkityksensä hevosten energiantuotannossa – päinvastoin kuin koirilla, jotka eivät koskaan tarvitse hiilihydraatteja sulavassa muodossa, jos vain rasvaa on riittävästi ja sen laatu on koiralle sopiva. Mutta silti myös hevosilla rasva on tärkein tapa saada energiaa.
Ero tulee tavassa saada tarvittava rasva. Koira saa sen ruuassaan, mutta hevonen tuottaa sen itse ruuastaan, jossa on huomattavan matala rasva. Kertauksena se ero: on eri asia puhua ruuan sisältämästä tai metabolian tuottamasta, vaikka lopputulos olisi sama.
Kalorit tarpeeseen tai varastoon
Liika energia, saadaan se sitten suoraan ruuasta tai kiertoteitse paksusuolen kautta, varastoidaan kahteen paikkaan. Ylimääräiset kalorit siirettään joko triglysereinä läskin rasvapisaroihin tai glykogeenina mm. soluihin. Glykogeeni on eläinten varastosokeri aivan kuten tärkkelys on kasvien ”läskiä”.
Kun tehdään ruokien kalorilaskuja, niin ne antavat aina yltiöpositiivisen lopputuloksen, josta on joko erittäin vähän tai ei ollenkaan hyötyä syötettävän eläimen lihottamisen tai laihduttamisen suhteen. Kyse on monestakin syystä, eikä vähiten siitä, että lähtöarvot eivät ota riittävän hyvin huomioon edes sulavuutta, mutta suurin syy johtuu työstä, jota ravintoaineen käsittely vaatii. Aivan jokainen vaihe vaatii energiaa, alkaen siitä kun pää kurottaa kohti ruokaa päätyen siihen, että ravintoaine on ruuansulatuksen, imeyttämisen, kuljetuksen ja maksan käsittelyn jälkeen ylipäätään liekki alla valmiina tuottamaan energiaa.
Kun glukoosi muutetaan glykogeeniksi, niin se maksaa noin 5 % energiasta. Mitään ei saa ilmaiseksi. Käytännön merkitystä tuolla ei ole ruokintalaskuille, mutta sillä saa kahvipöytäkeskusteluissa huomiota. Jos se ei riitä, niin voi todeta, että 500 kg hevosella 10 % rasvapitoisuudella (aika kuiva hevonen, muuten) on vähässä läskissään noin 10 kertaa enemmän energiaa varastoituna kuin mitä solutason glykogeenista saataisiin.
Energiantarve, ja monet muut asiat, lasketaan koirilla metabolisen painon kautta eli elopaino potensiin 0,75. Kissoilla vastaava lasku suoritettaisiin potensilla 0,67, joka on periaatteessa oikeampi kuin 0,75. 0,75 tuli aikoinaan käyttöön siksi, että se antoi riittävän lähellä olevan lopputuloksen ja oli vaivatta laskettavissa laskutikulla. Koirilla isot variaatiot koossa vaativat metabolisen painon käyttöä, mutta kissoilla taasen käytetään usein 5 kg oletusta, jota sitten muutetaan ylös tai alas tarpeen mukaan. Hevosilla vastaava ”vakio” on 500 kg tai sitten käytetään jakoa ponit, hevoset jne.
Periaatteessa hevosillakin olisi syytä käyttää metabolista painoa, sillä suhteelliset painoerot ovat myös melkoisia. Ongelmaksi tulee se, että hevosten painoa harvemmin tiedetään muuten kuin likiarvoisesti. Helpotusta on tuonut se, että hevosten energiatarpeet nousevatkin lineaarisesti, ei metabolisen painon mukaan logaritmisesti. Tämä johtunee siitä, että lähtöpainot ovat jo niin suuret, että kehon ja ihon suhteellinen koko ei vaikuta yhtä paljon kuin koirilla. Tai siutten kyse on eri rotujen adaptoitumisesta tarjottavan ruuan laatuun ja määrään, tai molempien puutteeseen.
NRC käytti aikaisemmin suosituksissa per paino hyväkseen Paganin ja Hintzin (1986) havaintoa, että hevosilla ylläpitoenergian tarve nousi lineaarisen suoraviivaisesti painoissa 125 – 856 kiloa, siitä huolimatta, että tulos oli saatu tutkimalla melkoisen pientä hevosmäärää. Koska osa ravintoaineiden tarpeista nousee nimenomaan painon mukaan, niin NRC:n suositukset on rakennettu elopainolle silloinkin, kun aidosti pitäisi käyttää metabolista painoa. Silloin on vain tehty muutos elopainolle. Tämä muutos on kuitenkin hieman hoinut aikaisempia vuoden 1985 suosituksia, Muutokset eivät kylläkään ole kovinkaan suuria.
En tiedä (vielä) kuinka lähelle totuutta pääsee laskemalla oman hevosensa tarpeet muuttamalla 500 kiloisen oletushevosen tarpeita, puhumattakaan ravintolisäkauppiaiden käyttämästä poni vs. hevonen mitoituksesta, mutta itse pitäisin huomattavasti järkevämpänä käyttää laskujen perustana nimenomaan oman hevosen painoa suhteessa tarpeisiin. En myöskään tiedä (vielä) mitä laskukaavaa netin ruokintalaskurit käyttävät.
Hevosen energiantarve on määritelty mittaamalla hukkalämpöä ja sovittamalla se sulavaan energiaan – jos törmäät lyhenteeseen DEm, niin se tarkoittaa digestible energy for maintenance. Kysymys on siis samasta lukuarvosta kuin mitä koirillakin ilmoitetaan rehuissa eli ruuan mitattu kokonaisenergia miinus ulosteissa ollut energia. Tuossa on parikin ongelmaa, kuten, että se ei ota kantaa siihen käytetäänkö tai pystytäänko laskennallista energiaa hyödyntämään ja millä hinnalla (jouleiksi poltettavan ravintoaineen kuljetus, muuntaminen ja käsittely vaativat myös energiaa). Mutta se on yleisesti käytetty mittaluku, johon voi suhtautua ainakin vertailuarvona.
Ongelma on siinä, että tutkimustapa, jossa mittarina käytettiin hevoisen luovuttamaa lämpöä, antoi melkoisen ison haarukan. Homma vaikeutui vielä enemmän kun havaittiin, että rehun laatu vaikutti myös. Heinä nosti enemmän lämpöä kuin sekarehu, joten periaatteessa heinän käyttö nosti hevosen ylläpitoenergian tarvetta. Syitä voi olla useampia, mutta on saatu viitteitä, että moista ruokaa syöneillä suoliston koko olisi suurempi ja nostaisi sitä kautta perusaineenvaihdunnan nopeutta, ja samalla tietysti energiantarvetta. Tai jos käytettiin rasvalisää, niin rehussa sai (tietysti) olla matalampi sulava energia, mutta laskukaavan takia se vaikutti perusenergian laskentaan. Samaten ikä vaikutti, koska kasvu (ja nuoren hevosen yleinen korkeampi aktiivisuus) nosti energian tarvetta – nelivuotiaalla, vaikka ei ole enää varsinaisesti varsa, oli korkeampi tarve kuin 11 vuotiaalla. Metabolisen painon kautta laskettuna poneilla oli pienempi tarve kuin hevosilla, joka oli tuloksena hieman ongelmallinen, koska metabolisen painon käyttö perustuu juurikin olettamukseen, että pienillä on suhteellisesti korkeampi tarve kuin isoilla. Kehon koostumus vaikuttaa ruuan kautta laskettuna, koska läski 500 kiloinen tarvitsee ylläpitoon vähemmän kuin kuivanrapsakka timmi 500 kiloinen – selviö, joka tulee korkeammasta aineenvaihdunnan nopeudesta hyvällä fyysisellä kunnolla ja varastoläskin kyvystä täyttää ruuan vajaus.
Kun kaikki tuo, ja kokeelliset tutkimukset hevosista, lyötiin yhteen, taulukoitiin, mankeloitiin, käännettiin, vispattiin, tarkennettiin hevosruunilla sekä ponioreilla ja tehtiin kaavoiksi, niin lopputulos oli:
[table “3” not found /]Entä nyt?
Numeroarvoista puuttuvat duunihevoset, kasvavat varsat ja kantavat tammat. Mutta ne ovat poikkeustapauksia ylläpidolle, kaikesta huolimatta. On eri asia puhua kisaavasta ravurista, kenttähevosesta tai kämmenen mitan kesällä kasvaneesta varsanepelistä laitumella kuin hupi- ja harrastehevosesta. Työhevoset saavat jo nyt väkirehuja ja osa kauraakin, eikä siinä maailmassa paljoa murehdita kauran kuumentavasta vaikutuksesta, kun pääsärkyä aiheuttavat aivan riittävästi vatsavaivat ja lihasmassan ylläpito. Joten ihmettelen niitä myöhemmin.
Nyt halusin vain perusarvot energialle, jotta voin aloittaa pähkäilyn tärkkelyksestä, sokereista, kuidusta ja rasvoista. Niitä sitten seuraavaksi,
Mutta lopetetaan tähän lainaukseen:
Amino acid catabolism may be accelerated during starvation, but in most other cases, amino acids are a relatively minor component of the energy used by the body.
