Minä en osaa lukea hevosta. Koirat ovat minusta helppoja, mutta hevosilla ihmetellään korvien asentoa ja tuleeko hammasta hellästi vai kovaa. Nyt ponimme myötä olen alkanut nähdä paljonkin asentoilmeitä, mutta edelleenkin kasvojen määrätty ilmeettömyys on minulle vaikea asia. Tiedän, etten ole ainoa ja uskonkin, että hevospelon yksi tekijä – suuren koon ja ison pään lisäksi – johtuukin nimenomaan kyvyttömyydestä lukea hevosta. Enkä nyt tarkoita asteikolla hevoskuiskaaja, vaan aivan peruskäyttäytymistä, pelkoa, uhkaa tai kiintymystä.
Jotain olen jo oppinut. Kuten että varpaille tallominen ei ole hyvä juttu, lisäksi se sattuu. Pehmeiden tapojen kannattajilla on varmaan moisessa tilanteessa omat työkalunsa, minä tyydyn antamaan jalkapöydän sivulla tennaria etujalkaan. Alussa en täysin tiennyt miten suhtautua käyttäytymiseen, jossa hevonen kohtuullisen ystävällisesti, mutta hyvin päämäärätietoisesti painaa rinnalla päin ja laskee erittäin hellästi raskaan päänsä olkapäälle. En koskaan tuntenut oloani mukavaksi ja tönin hevosta pois, mutta en ollut varma teinkö oikein. Nykyään tiedän, että reaktioni oli oikea ja kyseessä oli puhdas dominointiele.
En ole koskaan vielä nähnyt, itseäni kohtaan siis, elettä jossa korvat vedetään taakse ja etuhuuli nousee. Mutta eräs ensimmäisistä asioista, joita minulle opetettiin oli, että kun hevonen tuijottaa korvat terävänä taakse, on että on aika poistua paikalta. Jos jos siihen yhdistyy hampaiden näyttö ja pään laskeminen alas, niin olisi pitänyt poistua jo aikaisemmin. Aggression perusmerkkien tunteminen on turvallisuuskysymys.
Olin, ja olen edelleen, sen verran allerginen eläinten aggressiolle, että minulla oli alkujaan melkoinen henkinen kynnys erään käyttäytymismallin kanssa. Sanotaanko näin, että minulla ja hevosella tuli parikin kertaa ns. kommunikaatiokatkos. Kyse oli tilanteesta, jossa luulin, että oltiin kavereita. Toinen on paikallaan ja nätisti minun rapsuttaessani korvan takaa, niskasta tai muualta – ja yhtä äkkiä minua purtiin etuhampailla rinnasta tai olkapäästä. Nyttemmin tiedän, että sain vain vastalahjaksi samanlaista groomausta ja se oli vain laumakuuluvuutta vahvistava toiminta – positiivista käyttäytymistä siis. Mutta edelleenkään en tiedä missä menee voimankäytön raja hevosella tuossa suhteessa, joten painan hevosen pois ja lopetan seurustelun, jos minua alkaa ahdistamaan.
Siksipä kaikki, joka selventää hevosten elekieltä, on mielenkiintoista. On kuin opettelisi aivan uutta kieltä.
Törmäsin Facebookin ryhmässä Hevostutkimuksia pariinkin elekieltä selventävään dokumenttiin. Laitetaan yksi niistä näkyville. En tiedä onko se pätevä, enkä tätä kirjoittaessa ole edes lukenut sitä – mutta katsoin sentään kuvat…
[gview file=”http://pubs.usgs.gov/tm/02a09/pdf/TM2A9.pdf” save=”1″]
