Sain vinkin, että ratsastuksen opetteluni on ylittänyt uutiskynnyksen hevostalli.netissä (edit: ketju poistettu ht.netissä heidän ylläpitonsa toimesta). Joku voisi luulla, että pääsy otsikoihin maan suurimmassa hevosaiheisessa foorumissa olisi jopa jonkinlainen saavutus, että huomio on ansaittua. Mutta ottaen huomioon ht.netin liikennemäärän, useimpien ketjujen tason ja aiheiden… kirjavuuden, niin kyseessä on lähinnä triviaali juttu. Mutta on silti kutkuttavaa huomata, että aloitteleva miesratsastaja kuitenkin huomataan.
Jos unohdetaan se fakta, että mainitun ketjun aloitus taisi olla enemmänkin henkilökohtaista pohjaa kuin blogin aiheita tai tyyliä koskeva, niin oli mielenkiintoista, että edeltävä Totilasta ja sen ratsastamista koskeva merkintä aiheutti ilmiselvästi osalle henkisiä paineita. Minulle ei kuitenkaan täysin selvinnyt, että oliko syy pyhän Totilaksen ottaminen esimerkiksi ja opiksi siitä, miten hyvät hevosiaan ohjaavat, vai että olisi ollut realistisempaa yrittää ottaa oppia YouTuben loppumattoman laajasta fail-videoiden tarjonnasta aiheella pikkutytöt putoavat ponin selästä.
Ihan sama.
Mutta koska pitkästä aikaa eksyin ht.nettiin, niin vilkaisin sennulan tarjontaa ja totesin, että mikään ei ollut muuttunut. Tosin tälläkin kertaa sain sieltä kuitenkin jotain asiaakin, vaikka sen löytäminen olikin einen hankalaa kaiken kohinan takaa. Löysin nimittäin uuden nimen, jonka suorituksista voisi ottaa jollakin tavalla oppia – ja ilmeisesti arvon ht-sennujen mielestä tämä sopisikin minulle paljon paremmin.
Kyseessä on menestynyt esteratsastaja Roger Yves Bost ja hänen erittäin omintakeinen tyylinsä.
Hänen istuntansa eroaa huomattavasti siitä mitä opetetaan. Samaten jalkojen käyttö. Ohjasten avutkaan eivät olleet aivan oppikirjan lehdiltä kopioitu. Mutta paremmin hän tyylillään esteiden yli menee kuin suurin osa klassisemmalla tavalla ratsastavista. Se, että onko hänen tyylinsä järkevä, tai kannattaako siitä omaksua jotain, on taasen aivan oma juttunsa, eikä minulla riitä todellakaan kompetenssia arvuutella sitä puolta. Mutta ehkä Bostin kohdalla voitaisiin kysellä, että onko muoto vai tulokset oleellisempia?
Bost on muuten vuoden minua nuorempi.