Facebookin tapa esittää entiset päivitykset niiden vuosipäivänä on näppärä tapa saada edes hieman muistojaan ja vanhoja ajatuksiaan tajunnan aikajanalle. Tai edes ylipäätään muistaa ne. Tosin, jos ei spammaa kavereilleen omia asioitaan, niin päiväkirjamainen aspekti menetetään – ja aivan kaikkea ei aina olisi syytä levittää maailmalle.
Minua muistutettiin tästä aivan vähän aikaa sitten:
https://www.facebook.com/jakke.lehtonen/posts/10151407495734375
Vain neljä vuotta siitä kun uskaltauduin ratsastamaan ja nyt minulla on oma hevonen. Riiviö nuorisorikollinen, joka ei oikein osaa töitään eikä tapoja, eikä se ole lämpöisenä ollenkaan yhtä mediaseksikäs kuin joku trakehner hienolla kylmäpolttomerkillään olisi. Mutta se on minun. Siitäs saitte nuoret neidit, jotka olette halunneet omaa hevosta koko ikänne. Joskus on ihan kivaa olla aikuinen, ja päälle viisikymppinen.
Muut ostavat keski-iän myöhemmällä osalla harrikan kaipaillessaan nuoruuden väärin muistettua ja ajan kultaamaa vapautta. Minä ostin hevosen.
Naamapäivityksessä oli toinenkin merkkipaalu. Halusin omat ratsastushousut, koska kun harrastetaan, niin harrastetaan edes auttavasti kunnollisilla välineillä. Miehen ei muuten ole mitenkään helppoa ostaa Suomesta ratsareita, jos haluaa jotain muuta kuin tyyliltään ennen sotia olevat sarkahousutyyppiset, tai hoikkalantioiselle vatsattomalle suunnatut vitivalkoiset hienolla vaakunalla ja vielä hienommalla hintalapulla, Minä sain Minnan vanhat, ja meidät tuntevat tietävät Minnan ja minun fyysiset erot. Pidän edelleenkin omituisena, että pystyin mahduttamaan itseni puolta lyhyemmän housuihin. Venyvä materiaali on ihmeellinen asia.
Neljän vuoden odottelun jälkeen minulla on ikiomat ratsastushousut. Sellaiset farkkumalliset.
Tarpeeksi leveitä jalustimiakin on melkoisen tympeää yrittää löytää tästä maasta. Kaikissa on leima lapset/naiset. Tai sitten tarjotaan halvimpia mahdollisia ja jos ne eivät kelpaa, niin mallia state-of-the-art esteturvajalustimet saattavat tuurilla löytyä hyllystä. Jos eivät ole sitten juuri äsken loppuneet, kuten yleensä. Tavan komposiittijalustimia on totaalisen turha yrittää löytää 46 koon kengälle.
Maan huomattavan harvoista miespuolisista harrasteratsastajista melkoinen osa löytyy western-puolelta. Ei tuo fakta ole, mutta uskoisin niin. Syy ei ehkä olekaan ratsastuskoulujen suunnattoman tylsä koulupainoitteinen puuhailu, vaan että länkkärimaailmaan löytyy vehkeet ja vermeet miehillekin.
Minä yritän edelleenkin saada Elmerin kanssa valta-asetelmia kuntoon. Minun tulkintani mukaan kuopat tiellä johtuvat vain siitä, että Emppu on teini. Teineillä on joskus vaikeaa. Minnan mukaan ongelma on siinä, että yhdessä hetkessä vaadin omaa tilaani, heti sen perään saatan nuhjata sen kanssa kuin muutkin ruunat ja kruunaan kaiken talliin tultaessa väistämällä ja ehdottomalla, että sopisiko arvon lämminveriselle, että otettaisiin takki pois päältä.
Ei Minna mitään mistään ymmärrä, Tottakai sen kanssa ollaan jämäkkä (tai annetaan itselle illuusio siitä) kun tehdään töitä, mutta aina välillä tarvitaan leikkiä työn vastapainoksi ja leikitäänhän koirienkin kanssa. Ja tallissa on kohteliasta muistuttaa omasta läsnäolosta, kun kaverilla on pää korvia myöten kauraämpärissä.
No, vakavasti puhuttaessa minun ongelmani on useampisyinen, ja onhan siitä jo blogissa kirjoitettu. Edelleenkään en oikein osaa lukea hevosta ja minun on vaikea kitkeä itsestäni äänen käyttöä merkityksellä karjuminen ei ole hyvä idea pieniin oikaisuihin ja muistutuksiin. Asiaa ei yhtään helpota ajoituksen säännönmukainen missaaminen sekä täydellinen herkkyyden puute paineen antamisessa. Lisäksi edelleen pelkään hevosta suljetussa tilassa. Oikeammin, pelkään varpaideni puolesta, runttaamista ja potkimista. Kahdesta edellä mainitusta on jo kokemusta, jonkinlaista eikä oikeastaan edes Empan puolelta, eikä minua ole koskaan potkittu.
Juujuu – turvasaappaat. Aika ajoin ne ovatkin jalassa.
Teen kuitenkin parhaani, etten olisi jatkuvasti kädenmitan päässä hevosesta, vaan jatkuvassa kontaktissa. Mutta vaikuttaa tähän aika ajoin ihan fysiikkakin: minulla on pidemmät kädet ja soljet sekä lukot aukeavat helpommin kauempaa.
Riittikö tämä tällä kertaa itseruoskinnasta?
Hyvien varusteiden takia ostin Elmerille uuden naruriimun sekä kaksi köyttä. Tällä hetkellä pärjäämme mahtavasti n. 3,5 metrisellä, mutta eiköhän tuo seitsemän metrinenkin tule vielä käyttöön. Ensimmäinen ja halvempi naruriimu oli liukasta materiaalia ja solmu piti tehdä kaksinkerroin, että se pysyi. Uudessa ei ollut ongelmia, mutta se on myös uutuuttaan jäykempi, joten aika näyttää. Siinä on myös hienot solmut turvan päällä vahvistamaan painetta, joten pitäisi pärjätä vähemmälläkin – mutta minulla on omat epäilykseni.
Raskaampi köysi oli todellakin helpompi käyttää. Jos joskus teette/yritätte maastakäsittelyä, niin ei kuolaimilla, ei missään nimessä riimulla ja ehdottomasti ei juoksutusliinalla. Ei siitä tule lasta eikä lammasta. Pidin mielenkiintoisena sitä, että painavampi köysi, jota vielä tehosti tolkuttoman painava lukko, todellakin lisäsi hevosen reaktiota. Tai siis se reagoi vähemmällä paineella ja huomattavasti nopeammin. Paino vie siis eräällä tavalla löysät pois, jolloin pienikin komento aiheuttaa välittömän reaktion, ei jollain parin sekunnin viiveellä.
Elmeri lukee melkoisen hyvin minun kroppaani. Varsinainen ongelmanpoikanen on siinä, että se myös kyllästyy äkkiä ja ilmoittaa, ettei huvita. Vedetään pää ylös, pakitetaan ja ollaan turpa kohti niin, että ei pääse antamaan painetta taaemmas. Olen ollut tuon asian kanssa kohtuullisen… helposti tuskastuva. Mutta nyt alan olla kärryillä miten siihen pitää itse reagoida. Olen tehnyt paljonkin asioita väärin.
Ylipäätään on hieman räjähdysherkkää, kun osaamaton ja kokematon alkaa puuhailemaan hevosen kanssa, joka ei tiedä tai joka on vakaasti sitä mieltä, että ei ole tarvettakaan oppia, koska saa itse päättää koska, miten ja missä. Oma oppimiskäyräni on einen takaperoinen, joka kertoo omaa tarinaansa minun kärsivällisyydestäni. Hyppään aina ja kaikessa eräällä tavalla jatko- tai loppumateriaaliin ja jätän tylsän perusasian väliin. Sitten jossain vaiheessa joudun kuitenkin palaamaan takaisin perusteisiinkin ja teen päällekkäin alkeita ja jatkoa. Mutta vasta kun olen hakannut ensin päätäni seinään. Joskus se toimii, joskus ei – siis perusteiden hylkääminen, ei pään hakkaaminen. Maastakäsittelyssä se ei toiminut.
On hämmästyttävää kuinka anteeksiantava hevonen on. Koiran kanssa olisin ollut in deep shit vastaavilla töpeillä, mutta mitä tekevät kavioeläimet? Toteavat, että olisit heti sanonut, että tätä kaipaat ja siirtyvät uuteen malliin samantien. Ehkä siksi, että alkuperäinen, virheellinen toteutus, oli niin raskaasti niiden luontaista käytöstä vastaan, mutta korjattu tapa mahdollisti jo olevan käytösmallin siirtämisen ihmisen asettamiin rajoihin.
Tämä on varmasti teille kaikille täysin tuttua peruskauraa, mutta minulle on jatkuva yllätys se kuinka helposti hevoset oppivat lukemaan kehoa. Annetaan kropalla komento, hevoselle mahdollisuus toteuttaa ja jos ei lähde, niin paineella haluttu toiminto päälle ja paine pois heti kun liike tapahtuu. Tuo on siis aivan perusteita, ei siinä mitään uutta ole, mutta se miten nopeasti ne kytkevät asiat kehon eleisiin, hämmästyttää,
Tämä saattaa järkyttää osaa hevosihmisiä, mutta eivät hevoset oikean aidosti ole kovinkaan fiksuja. Minulla on hevonen, joka leikkii varjojen kanssa ja kävelee seiniä päin. Mutta silti se oppi minun kumarruksestani pysäyttämään liikkeen astumalla takajaloillaan ristiin, ihan muutamalla yrityksellä. Ja tulemaan luokse sormia naputtamalla. Minulla on koiria, jotka eivät osaa edes kuusivuotiaana luoksetuloa (ei sitä niille erikseen ole opetettukaan, mutta silti arjenkin pitäisi opettaa).
Minulla on luoksetulon kanssa pieni teoreettisluonteinen ongelma. Pyysin Emppua aina luokse kiitosta varten, kun muutoin sen piti pysyä noin 2,5 metrin päässä. Mutta kun henkilökohtainen tila on käsitteenäkin melkoisen vahvassa roolissa maastakäsittelyssä(kin), niin pyydettäessä luokse hevonenhan silloin rikkoo omalla aktiivisuudellaan minun tilaani siitä huolimatta, että pyysin sitä. Se siis aiheuttaa painetta minulle. Jos itse menisin sen luokse, niin silloinhan minä rikon sen tilaa omasta tahdostani pyytämättä hevoselta lupaa.
Kyllä, Asioista voi tehdä juurikin näin vaikeita.
