Oikeat kysymykset

Kun kysyy jotain turuilla ja toreilla, niin vastaukset riippuvat kahdesta asiasta. Ensinnäkin siitä, että haluaako joku vastata. Aina ei haluta ja syy on useimmiten silloin siinä, että kysymyksen asettelu on valmiiksi poleeminen. Silloin voidaan tietysti ihmetellä, että onko alunperinkään ollut aitoa tarvetta ratkaista jotain vai piilottaa julkilausuma kysymykseen. Kysymys voi olla myös liian vaikea. Foorumeilla suurin osa on ihan tavallisia matti ja maija meikäläisiä, eikä heillä ole sen enempää tietoa. Tai se voi olla aihetta, jota kysellään joka päivä, eikä kukaan jaksa vaivautua. Vaikka kirotusvirheistä ja yhdys sana virheistä naputtaminen on turhaa ja tarpeetonta, niin jos laatu on tasoa Bing/Google, niin millä vastaat kun et ymmärrä kysymystä. Mutta suurin syy siihen, että ei saa haluamaansa vastausta, on että kysyy väärää asiaa.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaOikeat kysymykset

Kitkeryyttä ruokatutkimuksista

Tarkennukseksi otsikointiin, että en minä ole kitkerän katkera siitä, että hevosten ravitsemusta on tutkittu. Olen kitkerä, ja katkera, siitä, että en löydä koirille vastaavaa määrää tietoa yhtä helposti. Jo sellainenkin yleisiä raja-arvoja määrittelevä opus kuin NRC:n ruokintasuositukset on kylläkin koirille vapaasti luettavissa web-liittymän kautta – jos ei halua lähes 300 taalaa opuksesta maksaa – mutta hevosten vastaava on vapaasti ladattavissa omalle koneelle joko luvuittain tai koko julkaisuna. Kentucky Equine Researchin (KER) julkaisuja löytyy vaikka kuinka joko suoraan heidän omilta sivuiltaan tai toimittamansa Equinewsin kautta. Ja siihen vielä pubmed ja muu tarjonta kaupan päälle. Tietoa on, paikoin jopa enemmän kuin mitä pystyy omaksumaan.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaKitkeryyttä ruokatutkimuksista

Pelkoa, aloittelijamaisuutta ja hiukan sovinismia

Tilastollisesti ottaen meidän perheessä minä olen paras ratsastaja, koska en ole pudonnut hevosen selästä kertaakaan. Minna, joka on aloittanut tyypilliseen pikkutyttötapaan ratsastamisensa suunnilleen koulun kanssa yhtä aikaa ja lähtenyt liikkeelle ponien kanssa, on tullut useamminkin tonttiin.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaPelkoa, aloittelijamaisuutta ja hiukan sovinismia

Turhat neuvot

Minä olen kysellyt paljon ratsastamisen perusteista. Ja alkeista. Plus sitten vielä aivan rautalankaa kun ei siltikään tajua. Usein ymmärryksen puute johtuu siitä, että ei tajua terminologiaa. Tästä on ollut usein puhetta muuallakin, mutta aloittelijalle on aivan turha selittää yhtään mitään muodosta tai pohkeen eteen ajamisesta. Siinä on muotoa aivan riittämiin, että pysyy satulassa edes jossain asennossa ja pohkeen eteen menoon riittää, että pohkeet valuu satulavyön eteen.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaTurhat neuvot

Ratsastus for dummies

Kun ratsastamaan pääsee vain kerran viikossa (polttelee taas kahteen kertaan viikossa, mutta ne kulut…), niin muut kuusi päivää pitäisi tehdä jotain muuta ratsastukseen liittyvää. Tai viitenä päivänä, koska yksi ilta uppoaa meidän nuoren neidin tuntiin, ja siitäkin saa oman hyötynsä vaikka vain kentän laidalla maleksiikin. YouTuben tarjontaa ei aina jaksa, vaikka muutaman oleellisen oivalluksen olenkin niistä saanut. Googlella ratsastuksen teorian etsiminen on täyttä tuskaa, koska tarjonta ei kohtaa tarvetta. Blogit ovat edistyneiden kirjoittamia ja ohjeellisemmat eivät joko tarjoa muuta kuin yleistä liirumlaarumia tai sitten ne eksyvät fakkiterminologiaan, joka aukeaa vain kokeneemmille – jos aina heillekään; juttu on kuitenkin periaatteessa suunnattu aivan vasta-alkajille.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaRatsastus for dummies

Aita-arkea

Jätin ratsastustunnin väliin tällä viikolla. Suurin syy oli pieni hoppu saada toinen tallipaikka kuntoon, sillä uuden asukin pitäisi saapua sunnuntaina – siis huomenna. Mutta koen tarvitsevani myös pienen hengähdystauon. Homma ei toimi, joten nollaus on paikallaan. Lisäksi saan hieman lisäaikaa yrittää saada kroppa kuntoon. Minna ehdotti vaihtoehdoksi valjastuksen ja ajamisen alkeiden opettelua, eikä se välttämättä olisi ollenkaan huono idea. Siis ohessa, ei ratsastusta korvaavana. Pitäisi varmaan löytää siihenkin jostain aikaa, päivien lyhyys alkaa olla rajoittava tekijä.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaAita-arkea

Puomeja ja pummeja

20130528-160729.jpg

Kun aloittaa ratsastamisen aikuisiällä, niin tavoitteiden rakentaminen on hankalaa. Ensi alkuun riittää tavoitteeksi, että ylipäätään pysyisi selässä ja hevonen menisi edes suunnilleen sinne mihin haluaa. Illuusio perustavoitteiden täyttymisestä tulee vastaan nopeastikin, kun ratsu menee käyntiä ja seuraa automaattina joko kaviouraa, opettajan suullisia ohjeita tai molempia. Kun komennot ratsastajille muuttuvat muotoihin ”hiljennetään istunnalla siihen hitaampaan askellukseen” tai ”nyt ylläpidetään kolmitahtista” niin tietää siirtyneensä perusalkeista tasolle, jossa ammattinsa osaavien hevosten automaattiohjaus kytketään manuaalille kiertoilmaisujen avulla.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaPuomeja ja pummeja

Neljä vuotta housujen hankkimista

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Ajatuksia

Facebookin tapa esittää entiset päivitykset niiden vuosipäivänä on näppärä tapa saada edes hieman muistojaan ja vanhoja ajatuksiaan tajunnan aikajanalle. Tai edes ylipäätään muistaa ne. Tosin, jos ei spammaa kavereilleen omia asioitaan, niin päiväkirjamainen aspekti menetetään – ja aivan kaikkea ei aina olisi syytä levittää maailmalle.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaNeljä vuotta housujen hankkimista

Takaisin perusasioihin

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Opetus

Minulla on viisivuotias nuorukainen. Oikeasti se täyttää 5v vasta muutaman kuukauden kuluttua, mutta hevosmaailman tapa laskea ikävuodet on hieman outo. Nuori hevonen on siitä näppärä, että siitä saa tehtyä omanlaisensa, mutta toki niissä rajoissa, jotka sen luonne ja muutama muu piirre asettavat. Kuten suurin osa tietää, niin tuossa kaavassa on yksi hallitsematon muuttuja. Jotta nuoresta saisi muokattua mieleisensä, niin pitäisi hallita muokkaaminen. Minä en hallitse.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaTakaisin perusasioihin