Juutuubista rautalankaa

Toiset oppivat asioita kuuntelemalla, yhdet näkemällä ja jonkun täytyy tehdä. Minä en itseasiassa tiedä olenko enemmän auditiivinen vai visuaalinen oppija. Sitä on usein yritetty selvittää, mutta turhaan. Riippuu ilmeisesti hyvin paljon opittavasta asiasta.

Usein riittää, että kuulen asia, mutta toisissa tapauksissa minun on itse luettava se tai nähtävä. Saattaa olla, että jos ymmärrän valmiiksi opittavan asian suhteen, että miksi tai miten, niin kuuloon perustuva auditiivinen riittää.

Mutta mitä tuntemattomampi kokonaisuus on vastassa, tai on muita vaikeuksia ymmärtää kokonaisuus ja kytkennät, niin silloin on luettava tai nähtävä, eli mennään puhtaasti visuaalisuuden puolelle.

Niin tai näin, niin välillä tulee vastaan asioita, joissa on ihan sama millä tyylillä mennään, kunhan vain saan riittävästi hyvin selkeää rautalankaa. Hitsaamisen opettelu oli aikoinaan sellainen, ja ratsastus nykyään.

Ja samalla hetkellä kun tuon kirjoitin, niin oivalsin kummankin yhtäläisyydet. Minulta loppuu kyky oppimiseen heti kun vaaditaan lihaskoordinaatiota. Kuulinko sieltä takarivistä huudettavan että teoreetikko?

Istunnassa jo pelkästään oikean paikan löytäminen satulassa on hankalaa. Yksi syy siihen muuten on, että aivan alussa sitä ei edes muistettu minulle opettaa. Tai oltiin tultu siihen tulokseen, että on turha vaatia jotain, joka ei mene perille. Joten istuin, ja istun edelleenkin, liian takana satulassa. Joka tietysti helpottaa jalkojen pitämistä aivan liian edessä. Osa tutuista muistaa myös kuinka ihmettelin missä perhanassa on istuinluut – löytyiväthän ne, mutta eivät ihan päivässä tai kahdessa.

Tämä pätkä esittää minusta melkoisen rautalankamalliin koska istutaan suorassa, ja missä kohtaa satulaa:

 

Olen useassakin postauksessa valitellut harjoitusravista. No, useimmissa postauksissa ylipäätään valitan jostain, mutta jokainen tuntijuoru, joka on liittynyt puoliveriseen Denikseen, on sisältänyt kohtuullisen paljon itkua ja hammastenkiristystä aiheesta pomppiminen ravissa ja kadonnut tasapaino.

Tässä videossa ei anneta patenttiratkaisua, mutta kylläkin perusteet, joilla voidaan vaikuttaa istuntaan ravissa – hevosen askeltahan ei pysty muuttamaan.

 

Yhtä how-to videota kaipaan. Sellaista, jossa neuvotaan miten hevosen vauhtia ja tasaista tempoa ihan aidosti säädellään.

 

Liittyvät kuvat:

Jakke Lehtonen

Kouluttaja | koiria | B2B