Kun kysyy jotain turuilla ja toreilla, niin vastaukset riippuvat kahdesta asiasta. Ensinnäkin siitä, että haluaako joku vastata. Aina ei haluta ja syy on useimmiten silloin siinä, että kysymyksen asettelu on valmiiksi poleeminen. Silloin voidaan tietysti ihmetellä, että onko alunperinkään ollut aitoa tarvetta ratkaista jotain vai piilottaa julkilausuma kysymykseen. Kysymys voi olla myös liian vaikea. Foorumeilla suurin osa on ihan tavallisia matti ja maija meikäläisiä, eikä heillä ole sen enempää tietoa. Tai se voi olla aihetta, jota kysellään joka päivä, eikä kukaan jaksa vaivautua. Vaikka kirotusvirheistä ja yhdys sana virheistä naputtaminen on turhaa ja tarpeetonta, niin jos laatu on tasoa Bing/Google, niin millä vastaat kun et ymmärrä kysymystä. Mutta suurin syy siihen, että ei saa haluamaansa vastausta, on että kysyy väärää asiaa.
Oikean kysymyksen esittäminen on monille yllättävän vaikeaa, vaikka siinä on aivan perusasioista kyse. Jos kysyjä on vielä ammattimainen mielensäpahoittaja, niin sirkus on valmis, kun vaadittua vastausta ei saakaan. Siinä ei enää merkitse mitään hyödyllisyys tai hyödyttömyys, kun siirrytään järjestä liskoaivojen puolelle.
Tällä päivämäärällä vastaani on tullut kaksi väärää kysymystä, toinen koirista ja toinen hevosista:
- onko täysravintopuuroja markkinoilla, koska hoikka ja nirso koirani ei suostu muuta syömään
- millä saadaan hoidettua hevosen jatkuvasti jumiin menevää niskaa
Suoria kysymyksiä. Kummankin ongelma on siinä, että aloittaja on kysynyt ratkaisuja omiin pähkäilyihinsä ja ohitti totaalisesti aidon syyn. Koiraesimerkissä oikea kysymys olisi ollut, että miten saada koiralle painoa ja ruualla leikkiminen loppumaan. Hevostapauksessa taasen oikea kysymys on, että mikä aiheuttaa kroonistuvaa niskajumia.
Ei ole oivallettu sitä, että oleellista on saada ongelma ratkaistua, ei vain yhden mahdollisen ratkaisun toimivuutta. Ilkeämpi voisi jopa sanoa, että kun omistaja on saanut aikaiseksi ongelman, eikä ole saanut sitä korjattua, niin hänen kannattaisi lopettaa laastarin pohtimisen ja keskittyä syyhyn. Kun on saanut ongelman aikaiseksi, eikä ole sitä siihen mennessä saanut ratkaistua. niin ei se uusillakaan keksinnöillä onnistu.
Unohdetaan hevosblogissa koirat ja keskitytään niskajumiin. Oikea kysymys olisi siis ollut, että mikä voi aiheuttaa hevosen niskan jatkuvaa jumiutumista. Mutta kun sitä ei esitetty, niin vastaukset olivat akselia enemmän hierontaa. Mikä pahinta, niin kun kysytään hoidoista, niin kaikki huijaushoitojen (olen lopettanut niiden kutsumisen teennäisen kiltillä huuhaatermillä; paska on paskaa, vaikka miksi kutsuisi) uskovaiset heräävät välittömästi henkiin. Jolloin aletaan tarjoamaan bemeriä, kraniosakraalia. OTE-terapiaa, homeopatiaa, reikiä ja muuta yksisarvisten enkeleiden välittämää universaalia kiinalaisvoimaa.
Pahoititko mielesi kun sinua kutsuttiin uskovaiseksi? Miten itse kuvailisit yliluonnollisiin näkymättömiin voimiin horjumatonta luottoa? Jenkeillä on tuohon oma sanontansa. William ”Canada Bill” Jones oli 1800-luvun loppupuolen jokilaivojen korttipeluri/huijari, joka on tokaissut kuolemattoman lauseen ”It’s immoral to let a sucker keep his money”. Jep.
Kun kysymys on väärä, niin vastaukset eivät helpota. Siksi vastauksista vähemmistö käsitteli aihetta ”jos hevosessa ei ole rakenteellista vikaa, niin syy on jossain mitä hevosen kanssa tehdään”. Koska kun tuohon saadaan vastaus, niin korjausliike on selvä ja ongelma poistuu. Ei ole mitään tarvetta leikkiä halpahintaisen valokatkasijan kanssa, jota Bemeriksi kutsutaan, tai uhrata mustaa kukkoa, jotta saisi henget suosiolliseksi.
Jos oletetaan, että syy ei ole hevosen jaloissa eikä kengityksessä, ja jos oletetaan, että ratsastaja ei tee pahoja virheitä tekniikan ja suitsien/kuolaimien kanssa, niin ensimmäiseksi lienee syytä katsoa suuhun. Hevonen väistää kipua, ja ratsastettaessa pää pakoitetaan takaisin, jolloin niskaan kohdistuu staattista rasitusta. Pitkäaikainen staattinen rasitus on paha, oikeastaan aina.
Tai sitten katsotaan mitä hevonen tekee karsinassa. Kutojat ja muut puunimeskelijät toistavat jatkuvasti samaa liikarataa, ja se jumittaa. Joku oli tarjonnut seinän yli kurkkimista, mutta itse en oikein usko siihen. Se nimittäin venyttää ja oikeammin vähentää jumeja. Sen sijaan voidaan kysellä mistä hevonen syö. Hevonen syö luonnostaan alhaalta, ja jos se muutetaan, niin ongelmia voi olla tiedossa.
Slow feed -verkot ovat yleistyneet. Halutaan, luonnollisuuden nimissä usein, että hevonen syö hitaammin. Tai halutaan vähentää heinien tallaamista. Niitä ripustellaan pihatoissa puihin ja talleissa seiniin. Jos hevonen joutuu riitelemään verkon kanssa heinistä niin, että se on pää sivussa omituisessa asennossa, niin lieneekö yllätys, että niska jumittaa. Katso itse hetken aikaa tietokoneen näyttöä pää vinossa, niin arvuutellaan kuinka nopeasti olet kipulääkepurkilla ja tilaamassa hieroja-aikaa.
Toki osa ripustaa heinät alas ja vaikka laatikoihin, eikä siinä silloin olekaan mitään ongelmaa. Mutta netissä jaetaan melkoisia virityksiä, joissa ensimmäinen ajatus on, että yritetäänkö siinä syöttää hevosta vai puun harakoita.
Meillä kokeiltiin slow feediä hetken aikaa, koska eestiläinen ja shetikka syövät erilaisia määriä ja ruokinta tehdään yötä lukuunottamatta tarhaan – aktiiviin sellaiseen, koska vesi on eri paikassa kuin ruoka, se ei ole neliö tai muukaan säännönmukainen ja alusta ja korkeuskin vaihtelevat. Rehellisesti sanottuna… en ole huomannut siitä mitään sellaista etua, jota ei saataisi ylipäätään isommasta kuin postimerkistä. Toki metsä olisi hieno ja vielä parempi, jos siellä olisi puro, mutta kun ei ole. Pari koivua on kylläkin vielä hengissä.
Verkko ei toiminut meillä. Ponit raivosivat ja ihmisistä se oli hankala. Jotain muuta täytyy keksiä. Ja kun sitä joskus kysyn, niin kysyn miten pikkuponi, isompi poni ja lämppäri saadaan syötettyä yhdessä niin, että ponit ei liho ja hevonen laihdu. Tiedän toki vastauksen, mutta en halua kuulla sitä. Sen sijaan en kysy, että mikä olisi hyvää laihdutusruokaa ponille.
****
Käytiin katsomassa Kingiä. Vajaa kuukausi ja lv saapuu kotiin. Sitten vasta hauskuus alkaakin, mutta se on sen ajan murhe. Jostain täytyy kuitenkin penkoa ratsuttaja, joka osaa hommansa, eikä vain luule (enkä viittaa nykyiseen; saisi jatkaa, mutta taitaa etäisyys tehdä kiusaa).
Ruuna on ollut paljain jaloin pitkään. Laitumella, aika tekemättömänä. Sille lyötiin rautaa jalkoihin ja ilmoitettiin, että seuraava kengitys on noin kahdeksan viikon kuluttua, että saadaan hiukan isommat tossut alle, Kengättömyys oli syönyt kaviot einen liian lyhyiksi.
Mitä ihmettä… eikö kengättömyyden pitänyt olla Tie Onneen, Autuuteen ja Hevosen Terveisiin Kaviohin? No, ihan sama. Meillä tykätään työturvallisuudesta, joten oriit ovat ruunia, suussa on kuolaimet, jaloissa kengät ja ratsastajan perseen alla on satula, joka ei ole rungoton läpytin. Wintecin punainen kaari muuten sopi siedettävän hyvin. Sillä aloitetaan.
Kuva ei ole Kingin kavioista, vaan Hessun.
