Hevonen on luonnostaan vegaani. Ainakin periaatteessa. Olen usein ihmetellyt, että kuinka suurta osaa niiden ravitsemuksessa eläinpohjainen proteiini kuitenkin näyttelee, varsinkinkin laidunkaudella. Ne syövät taatusti melkoisia kilomääriä öhkömönkijäisiä ja muita russakoita heinän mukana. Mutta huolimatta pikkuötököistä, niin kasvissyöjiä ja lihansyöjiä yhdistää yksi tekijä: elimistön tärkein tapa saada energiaa on rasva.
Hevoselle tärkein ruuasta saatava energianlähde on kuitenkin sokerit. Koirilla ja kissoilla se on lihan rasva. Silti hevosten, koirien ja kissojen elimistön tärkein energianlähde on rasva. Ihmisillä on aika ajoin vaikeuksia ymmärtää tätä eroa, vaikka se onkin loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen.
Koirat tarvitsevat ruuan kuivapainosta vähintään 10 prosenttia rasvaa, ja useimmiten tuokin on liian vähän. Tyypillisesti puhutaan 20 – 40 prosentista – ja iso haarukka tulee kuivamuonan ja lihan eroista, eikä siinä oteta huomioon aidosti syötäviä grammoja. Mutta ei takerruta siihen sen enempää, koska puhutaan hevosista. Oleellista on ymmärtää se, että koira tarvitsee ravinnostaan saman tai enemmän rasvaa kuin hevonen sokereita. Ihan siksi, että koira ei tuota elimistössään mitenkään oleellisesti rasvahappoja bakteerifermentoitumisen kautta.
Hevonen taasen ei tarvitse minimimäärää öljykasveja ruokavalioonsa, kunhan sokereita ja kuituja on riittävästi. Se kokkaa niistä rasvahappoja itselleen. Hevosen ruokavaliossa on siten oltava riittävästi hiilihydraatteja, ei rasvaa.
Se yksinkertainen asia on, että koira tarvitsee ruuassaan rasvaa, saadakseen rasvaa, ja hevonen tarvitsee hiilihydraatteja, saadakseen rasvaa. Hevonen on ruokavalioltaan sokerin käyttäjä aivan riippumatta mitä sen ruuansulatus ja aineenvaihdunta tarvitsee.
Aivan kuten koirille voidaan antaa kasviöljyjä, niin hevoselle voi antaa eläinrasvoja. Mutta nyt törmätään lajityypillisyyteen. Koiralle eläinrasvat ovat maistuvampia ja paremmin sulavia, kun taasen hevoselle kasviöljyt litkitään suuremmalla halulla ja sulavuus on parempi – silti sulavuuseroilla ei ole suurtakaan eroa. Olen törmännyt hevosihmiseen, joka piti eläinrasvamahdollisuutta suurena uhkana ja samaan aikaan sekoitti kalanmaksaöljyä poniensa appeisiin. Mutta totta toinen puoli, hevoselle ei ole mitään tarvetta tarjota siankylkeä.
Rasvan arvo määräytyy vain ja ainoastaan sen koostumuksella, joista yksi tekijä on rasvahappokoostumus. Omegoista puhutaan eniten, mutta rasva koostuu useammasta osasesta (googleta, jos rasvojen perusteet ovat unohtuneet). Siksi öljyt eivät ole samanlaisia miltään muilta osin kuin antamillaan kaloreilla – eivätkä ne ole siinäkään samanlaisia. Ihmispuolella hypetetään kookosöljyn terveellisyydestä. Ei se aidosti ole mitenkään terveellinen, vaan lähinnä turha. Siinä on kehno rasvahappokoostumus ja sen keskipitkät ketjut (MCT on lyhenne) palavat herkästi nimenomaan kaloreiksi. Se, että sitä on joskus käytetty lihotukseen, perustuu kahteen asiaan. Ensimmäinen on se, että kun kookosöljy menee kaloreiksi, niin muut rasvat voidaan varastoida. Toinen on vanha tuttu: kun annetaan tarpeeksi liikaa, niin melkein mitä vaan varastoidaan. Palmuöljy on vastaava turhake, mutta sitä rasittaa kookosöljyä enemmän ekologiset kysymysmerkit.
Hevosilla ruokaan lisätty rasva sulaa paremmin. NRC:n kuudes laitos esittää suuntalinjoina, että
- korsirehuissa rasvan sulavuus on 42 – 49 %
- viljoissa rasvan sulavuus on 55 – 76 %
- lisättynä rasvan sulavuus on 88 – 94 %
Tätä on toki testailtu, useampaankin kertaan. Esimerkiksi Kronfeld ym. (2004[ref]D. S. Kronfeld, J. L. Holland, G. A. Rich, T. N. Meacham, J. P. Fontenot, D. J. Sklan, P. A. Harris: Fat digestibility in Equus caballus follows increasing first-order kinetics. Journal of Animal Science 82:1773-1780[/ref]) selvitti eri tutkimuksista mitä tapahtuu, kun verrataan heinän ja viljan sekoitusta, jossa oli rasvaa 23 – 27 g/kgKA (eli 2,3 – 2,7 %), testirehuihin lisätyllä rasvalla yhteensä haarukassa 76 – 233 g/kgKA (7,6 – 23,3 %). Analyysissä saatiin keskisulavuudet, joitka noudattavat em. listaa: korsirehulle 55 %, sekoitukselle ilman lisättyä rasvaa 81 % ja rasvalisän kanssa 95 %.
Jos rasva on jyvissä, tai öljykasvien siemenissä, niin rasvojen sulavuus saattaa heiketä. Se, että korsimaailmassa rasvojen hyödyntäminen oli niin kehnoa, veikattiin johtuvan niiden vahoista, pigmenteistä ja tryglysereihin kuulumattomista lipideistä.
Tuo analyysi antoi kuitenkin eräitä raja-arvojakin. Jos mitattiin ulosteiden sisältämää rasvaa, josta osa on siis sulamatonta, niin sadan prosentin imeytyvyyttä hätyyteltiin määrällä 0,22 g/kgEP/päivä – 500 kilon hevosella puhuttaisiin siis noin 110 grammasta rasvaa päivässä. Parhain mahdollinen sulavuus saatiin rehuissa 100 – 150 g/kgKA (10 – 15 %) ja sitä voitiin nostaa jopa 230 g/kgKA (23 %) asti.
Tuo kaikki on mielenkiintoista teoriaa, mutta rehellisesti sanottuna liittyy enemmänkin väkirehujen reseptiikkaan kuin arkitalliruokintaan. Jokainen kuitenkin tietänee, että jyvät ja siemenet sulavat paremmin, jos ne jyrätään ja murskataan. Mutta 10 – 20 % rasvamäärää voi tietysti yrittää soveltaa omissa ruokintakikkailuissa, kunhan muistaa sitten sovittaa sen ruuan kokonaiskuiva-aineeseen ja vielä antaa se jaettuna joka ruokinnalle. Ja silloinkin puhutaan maksimaalisesta sulavuudesta, ei hevosen maksimaalisesta rasvansietokyvystä.
Jotta tämä ei tulisi liian helpoksi, niin Zeyner (2002[ref]Ernährungsphysiologische Wirkungen eines Austauschs von stärkereichen Komponenten durch Sojaöl in der Reitpferdeernährung Habilitationsschrift, Georg-August-University Göttingen 2002[/ref]) on todennut soijaöljytutkimusten perusteella, että lisätty rasva korreloi selvästi rasvan kokonaissulavuuteen, mutta 7 % (70 g/kgKA) määrään asti kuiva-ainekilossa. Makuasia kuinka paljon tälle laittaa painoarvoa.
Se mikä rasvan kanssa lihotusenergiaa haettaessa taasen on otettava huomioon, on että lisätty rasva heikentää kuidun bakteerifermentaatiota, ainakin märehtijöillä (Coppock ja Wilks 1991[ref]Supplemental fat in high-energy rations for lactating cows: effects on intake, digestion, milk yield, and composition. J Anim Sci. 1991 Sep;69(9):3826-37[/ref]), mutta vain jos rasva oli ”irtonaisena”. Tai sitten sitä ei tarvitse ottaa huomioon, koska Bowman ym. (1979), Kane ym. (1979) ja Bush ym. (2001) taasen väittävät, että hevosilla maissiöljyn lisääminen aina 15 % kuiva-aineesta ei vaikuttanut kuitujen sulavuuteen – tosin, tämähän on eri asia kuin että mitä tapahtuu bakteerifermentaatiolle.
Proteiinien hyödyntäminen saatiin hivenen heikentymään, kun hevosille annettiin soijaöljyä 1 g/kgEP/päivä. Se edellyttäisi silloin rannemitalla ajateltuna noin kolmen vartin öljypullon juottamista hevoselle joka päivä. Jos se vähentää vain hivenen proteiinien pilkkomista, niin sanoisin tuolla öljymäärällä sitä jopa jonkinlaiseksi menestykseksi.
Kronfeldin selvitys sanoo, että
- maissiöljy 233 g/kgKA asti
- tali (huh!) 190 g/kgKA asti
- puolet soijalesitiiniä ja puolet soijaöljyä 100 g/kgKA asti
ei vaikuttanut mm. proteiinien hyödyntämiseen eikä ADF-kuidun sulavuuteen
Zeiner taasen selvitti em. katsauksessaan, että heinän ja väkirehun sekoituksessa, jossa oli käsiteltyä maissia ja antoi tärkkelystä 3 kg/kgEP, lisätty soijaöljy 140 g/kgKA asti paransi kuidun sulavuutta. Mutta sitten kun määrää nostettiin entisestään 220 ja 320 g/kgKA, niin bakteerifermentaatio alkoi voimaan huonosti. Tässä on yksi mutta. Bakteeritoiminnan heikkenemiselle saatiin tilastollisesti selvä tulos. Tämä tarkoittaa lähes aina sitä, että juu heikkeni, mutta ei se kuitenkaan sillai oikeesti kuitenkaan muuttunut tai ainakaan niin, että sillä olisi merkitystä. Tuo selviäisi, jos metsästäisi mainitun saksankielisen jutun.
Jansen ym. (2001[ref]WL Jansen, J Van der Kuilen, SNJ Geelen, AC Beynen: The apparent digestibility of fibre in trotters when dietary soybean oil is substituted for an iso‐energetic amount of glucose. Archiv für Tierernaehrung Volume 54, 2001:297-304[/ref]) testailivat ravureilla mitö tapahtuu, kun heinäpohjaiseen glukoosilla säädettyyn isokaloriseen ruokamixiin lisättiin soijaöljyä 158 g/kgKA (15,8 %). Ilman öljylisää raakakuidun sulavuus oli 71 % ja öljyllä 55 %. Kun alettiin mittaamaan kuidun fermentaation synnyttämien haihtuvien yhdisteiden määrää, niin jokainen lisätty soijaöljyloraus 10 g/kgKA vähensi 0,9 prosentilla suolistossa tapahtuvaa kokonaissulavuutta. Syytä ei tiedetä.
Hevosten välttämättömien rasvahappojen tarvetta ei tiedetä. Sen takia ei voi olla selvää minimirasvamäärääkään ravinnolle. Kääntäen, hevosilla ei myöskään tunneta välttämättömien rasvahappojen puutetta (ainakaan virallisesti), joka on tuttua mm. koirilla esimerkiksi heikkona turkkina. Poneille ei saatu rasvan puutoksesta johtuvia ongelmia aikaiseksi edes ruokinnalla, jossa oli vain 0,05 – 0,22 % kokonaisrasva. Tämä on taas yksi syy siihen miksi hevoset ovat ravintonsa suhteen nimenomaan hiilihydraattien käyttäjiä, ei rasvojen. Mutta se, että varsinaista rasvan puutetta ei tule, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö seurannaisvaikutuksia olisi. Kun ei ole rasvaa, niin ei ole rasvaliukoisia vitamiineja, kuten vaikka E-vitamiinia. Minimiksi on tarjottu 0,5 % linolihappoa kuiva-aineessa, ja se saavutetaan kikkailemattomalla oerusravinnolla.
Rasvalisille taasen on tarjottu ylärajaksi 0,7 g/kgEP/päivä.
