Kun ratsastamaan pääsee vain kerran viikossa (polttelee taas kahteen kertaan viikossa, mutta ne kulut…), niin muut kuusi päivää pitäisi tehdä jotain muuta ratsastukseen liittyvää. Tai viitenä päivänä, koska yksi ilta uppoaa meidän nuoren neidin tuntiin, ja siitäkin saa oman hyötynsä vaikka vain kentän laidalla maleksiikin. YouTuben tarjontaa ei aina jaksa, vaikka muutaman oleellisen oivalluksen olenkin niistä saanut. Googlella ratsastuksen teorian etsiminen on täyttä tuskaa, koska tarjonta ei kohtaa tarvetta. Blogit ovat edistyneiden kirjoittamia ja ohjeellisemmat eivät joko tarjoa muuta kuin yleistä liirumlaarumia tai sitten ne eksyvät fakkiterminologiaan, joka aukeaa vain kokeneemmille – jos aina heillekään; juttu on kuitenkin periaatteessa suunnattu aivan vasta-alkajille.
Kysäiskääpä joskus aloittelijalta, mitä tarkoittaa muotoon tai peräänantoon ratsastaminen. Vastaus on hauki on kala, ja kun pyytää tarkennusta, että mitä niin kuin aidosti pitäisi tehdä tai saada aikaiseksi, niin vastaukseksi saa paniikinomaisia katseita ja epätahdissa keventäen karkuun ravaavan ratsastajanalun. Hevosen muodolla tai perällä ei ole suurtakaan merkitystä, kun suurin osa maan alle 30 kertaa ratsastaneista ei tiedä mitä puolipidäte tarkoittaa.
Oma inhokkini (tällä hetkellä) on eteen ja alas. Minulla ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa, mutta joka tunti sitä jossain vauheessa huudellaan. Kaipa se tarkoitti hevosen asentoa, jossa viedään päätä alemmas, takajalkoja rungon alle ja selkää köyrymmäksi – mutta miten moinen saadaan aikaiseksi. Ihan sama mitä minä ravisukuisten suokkien (muitahan ei olekaan kuin ravisukuisia, vaikka ne laukkaherkkiä kärryjen kanssa ovatkin) kanssa teen, niin lopputulos on pääpystyssä kiitoravia pyyhältävä eläin. Ehkä tuossa oli hiukan liioittelua, mutta en minä tiedä miten saan pään painumaan alas ja liikkeen eteen.
Siispä tarvetta on kirjallisuudelle, perus sellaiselle. Jokainen suosittelee Kyra Kyrklundin ja Jytte Lemkowin Kyra ja ratsastuksen taito. Varmasti pätevä kirja. On vain yksi ongelma. Sitä ei saa mistään ennen lokakuun alkua, koska on tulossa uusi painos. Joten taas kerran: miksi Suomessa e-kirjojen tekeminen on niin mahdoton urakka? Toki tulen tuon hankkimaan, mutta ei auta tällä hetkellä – kyllä, kärsimättömyys on yksi ongelmistani.
Hieman toista genreä edustavat – varsinkin lihas- ja tasapaino-ongelmani huomioiden – Eerika Häkkisen ja Johanna Viitasen Pieni kauhukauppa ja muita mielikuvaharjoituksia sekä Pennejä taivaasta ja muita istuntaharjoituksia. Noissa suosituksissa on varmasti ollut taka-ajatuksena lihas- ja tasapaino-ongelmani. Mutta. Näiden teosten harjoitteita pääsisin tekemään siis kerran viikossa muutaman minuutin ajan. Minulla ei ole pienintäkään harhakäsitystä kuinka paljon moisesta olisi aitoa hyötyä. Asia olisi aivan toinen jos olisi oma hevonen ja mahdollisuus kivuta selkään vaikka joka päivä. Mutta ennen kuin muuta esitetään, niin pidän noita kahta vain harrastajien hankintoina, jotka päätyvät yhden lukukerran jälkeen kirjahyllyyn pölyyntymään.
Erästä esteratsastuskirjaa minulle on myös suositeltu, jossa on toki perusratsastustakin mukana – minulle ei ole pienintäkään muistikuvaa kirjoittajan (mies se oli) eikä kirjan nimestä. (Edit: kirjoittaja oli George Morris – kiitos, Nina)
Meillä ei muuten kirjasto ole vaihtoehto. Ei se ole kaikkialla Suomessa, ei edes täällä Ruuhka-Suomessa. Lähimpään kirjastoon on matkaa 15 kilometriä, eikä siellä on tarjontaa – ellei sitten ole kiinnostunut suomalaisesta dekkarikirjallisuudesta, Hietamiehestä tai Päätalosta.
Tarvitsen jonkin ratsastuksen peruskirjan. Tarvitsen myös jonkin peruskirjan hevosista – anatomiasta, hoidosta, ruokinnasta, terveydestä, välineistä jne. Mutta tarvitse ehkä sen tärkeimmän ratsastuskirjan: jonkun venytys- ja jumppakirjan itselleni. Luulen, että ratsastuskirja ratsastajan terveydestä ja hoidosta saattaisi jopa myydä. Ehkä hiukan. Tai enemmänkin, jos siihen laittaa kansikuvaksi ponin, niin nuoretkin ostaisivat.
