Olin syyslomasäätöjen takia väärällä tunnilla. Ehkä siitä syystä alle oli määrätty vanha suokkituttu, Kelpasi minulle, sillä kaksi edellistä kertaa hannoverilaisen kanssa eivät olleet ns. menestystarinaa. Halusinkin takapuolen alle korkeampaa ja pidempiaskelista tapausta. Vanha tarina elämästä – kun omat taidot eivät riitä, niin säädetään kalustoa. Siksi toiseksi tarvitsin estoitta tunnin, joka kohentaisi hieman mielialoja. En saanut, osaksi ilman omaa syytä kylläkin ja näillä eväillä mennään taas viikko.
Ilta oli eräällä tavalla ratsastuskoulun painajainen, paitsi että hevoset eivät päässeet karkuun, kukaan ei tipahtanut ja jokaisella oli kaikki raajat tallella. Mutta jokaisella tunnilla oli ep-hevonen mukana, joka aiheutti sählinkiä ja myöhästymisiä kun tilalle tuotiin uusia.
Oma tunti sitten kertasi kaiken. Yksi todella omituinen kipuilija, joka palautettiin talliin ja ratsastajalle tuotiin uusi alle. Korvaava taasen ontui rajusti vasenta takajalkaansa, joten pieleen meni se vaihto. Jotta tunti etenisi, niin hyppäsin itse syrjään ja annoin omalla vakiotunnillaan olevalle oman polleni ja siirryin kuunteluoppilaaksi.
Olin ehtinyt ylipitkäksi venähtäneen lämmittelyn aikana kokeilla sen minkä halusinkin: tasapainon käännöksissä ja kaarroksissa sekä harjoitusravin. Laukka oli täysin toissijaista minulle. Kuulopuheiden mukaan oli ollut pollellekin, sillä laukka ei ollut noussut ollenkaan. Sama hevonen muuten, jonka kanssa jokin aika sitten tuskailin kohtuullisen paljonkin epäonnisia laukannostoja.
Tosin omassa lämpässäni nostin laukan kolmelle askeleelle. Nostin sen kylläkin vahingossa korjatessani asentoa ravissa, ja otin sen nopeasti alas, koska lämmittelyssä ei ymmärtääkseni pitäisi laukata – ainakaan kun muut ravaavat. Joten eiköhän se olisi laukannut tunnillakin, mutta tapaus vaatii kohtuullisen liioittelevat avut niin painoapujen kuin pohkeidenkin suhteen.
Kykenin harjoitusraviin. Sen putten kanssa kykenee jokainen. Ei se silti kaunista ollut. Tasapaino ei kestä kaartoja ja oikea on edelleen pahin. Saan hieman paremman tuntuman, jos käännän varpaat selvästi ulospäin, mutta sillä peitellään vaan oiretta, ei korjata syytä. Sama juttu lyhyemmillä jalustimilla – jos pituus on ns. koulua, niin hankalaksi menee.
Harkitsen vakaasti pitäväni taukoa kunnes kroppa saadaan johonkin kuosiin. Tosin olen samaa hokenut nyt vaikka kuinka kauan, ja tässä ollaan edelleen.
Olisi varmaan syytä keksiä jotain positiivistakin.
Jos nousen seisomaan suorilla jaloilla jalustimille, niin kykenen pitämään itseni melkoisen suorassa niin käynnissä kuin ravissakin ilman roikkumista hevosen tukassa. Tämä ei nyt oikein stemmaa tasapaino-ongelmien kanssa. Mutta enköhän tähänkin jonkun selityksen keksi kun hetken aikaa sitä pureskelen ja mutustan.
Huomasin painopisteen merkityksen hevosen vauhdille, siis eteen vastaan taakse. Eteen kallistuminen saa aikaan kiihdytyksen – ymmärtääkseni siksi, että hevonen pyrkii kiihdyttämään ”päästäkseen ratsastajan alle”. Siirtäessäni painon taakse – käytännössä siis nojaamalla taakse – sain vauhdin ikään kuin vakioitu. Perusjuttuja, mutta hyvä moinen on silti oivaltaa – vaikka vähän myöhemminkin. Se selittää melkoisen hyvin miksi alkuvaiheessa ravivauhti aina lähti kiihtymään.
Sain säädettyä keventämisellä vauhtia. Ei se tosin mennyt ihan putkeen, sillä putteperhana hidasti nopeasti ihan seisahtumiseen saakka, joka ei tietenkään ollut tarkoitus. Nyt en kylläkään tiedä, että olinko (vahingossa) vaatimassa siltä niin lyhyttä askelta, että sen oma osaaminen ei riittänyt, tai että muut avut eivät tukeneet sitä.
Yritin myös kiihdyttää tahtia, se onnistui. Mutta johtuiko se enemmälti hevosen omista haluista mennä eteenpäin, omasta kallistumisesta vai jostain ihan muusta – en tiedä.
Sain hetken aikaa ympyrän menemään ulkoavuilla niin, että sisä ainoastaan hienosäätää ja näyttää suunnan. Sitten oma horjahdus hajoitti pakan. Mutta hauskaa oli se, että ainakin periaatteessa olen hivenen hajulla mitä tehdä.
Opin myös niin perustasoa olevan asian, että oikein hävettää. Nimittäin jos viiden aikaa kotoa lähtiessä mittari näyttää +3,2, ja tunti on seitsemän aikaan, niin kesävehkeillä ei vaan enää tarkene. En ole aikoihin palellut niin paljon, ei auttanut hevonen eikä turvaliivi. Ja paksummat sukat on laitettava – nyt alkaa varpaat vihdoin ja viimein taas tuntua.
