[joku] – Pitäkö sä mua vittu ihan tyhmänä?!
[minä] – Minä en vittu pidä sinua minään koska en edes tunne sinua. Minä vittu luen vaan mitä kirjoitetaan.
Minulla hirtti kiinni eräässä naamakirjaväännössä. Käsitelty asia on epäolennainen, mutta kyse oli rusinoiden oletettu myrkyllisyys koirille. Olennaista on se, että aikuisilla ihmisillä on täydellinen kyvyttömyys hyväksyä vasta-argumentteja, ja ne koetaan vittuiluksi, kiusaamiseksi, epäasiallisuuksiksi tai muuten vaan tylsiksi. Elämä on, mutta jos henkinen sietokyky ei kestä omien pähkäilyjen murenemista, faktojen oikaisuja tai eriäviä mielipiteitä, niin ehkä olisi syytä pysyä kaukana keskustelupalstoilta.
Minä pidän harvempia ihmisiä tyhminä pelkän eriävän tai perustelemattoman mielipiteen takia. Moinen luokittelu vaatisi, että tuntee edes einen ihmistä ja on rakentanut jonkinlaisen käsityksen hänen persoonastaan, perustiedoistaan ja kyvystä käsitellä tietoa. Suurin osa facebookin ja muiden sosiaalisten medioiden keskustelijoista on nimettömiä ja kasvottomia (pientä thumbnail-kuvaa ei lasketa kasvoiksi) tekstirivejä. Kaikki perustuu niihin tekstiriveihin, niitä luetaan ja niihin vastataan. Se, kuka on kirjoittanut, on täysin epäolennaista. Se, mitä on kirjoitettu, on olennaista. Kirjoitettu asia voi olla täyttä tuubaa, eikä siihen reagointi tarkoita automaattisesti kannanottoa henkilöä kohtaan.
– miten tähän voi kommentoida niin ettei jakke pysty ymmärtämään sitä väärin ja olla heti pätemässä päälle, kun on väärin muotoillut lauseensa
– Ehkä muotoilemalla oikein se lause? Kun täällä on hemmetin vaikea yrittää arvuutella siitä mitä kirjoittaa sitä mitä onkin haluttu sanoa.
Jos ymmärtää väärin väärin muotoillun lauseen, niin tuleeko silloin kahdesta negatiivista positiivinen, eli onkin ymmärtänyt oikein tai asia onkin oikein kirjoitettu? Minulle on tuo jäänyt hieman epäselväksi.
Olen jo pitkään FB:n puolella käynyt vilkaisemassa profiileja. Yleensä muutama kuva riittää. Henkilökuvat ovat useimmiten tarpeettomia, ne muut jaetut kertovat riittävästi. Ne paljastavat aika paljon ihmisen henkisestä iästä sekä maailmankatsomuksesta. Jos ihminen jakaa yksisarvisten ja enkeleiden kuvia, niin on aivan turha edes yrittää keskustella uskomushoidoista. Jos jaetuissa päivityksissä on tykkää-tästä-ja-eka-on-mun-kamu-viikon tyylisiä postauksia, niin kysymyksiin on aivan turha vastata perustellusti ja teorialla – ainoastaan väite ja käytäntö käy; olettamus on, että vastassa on alaikäinen ja luultavasti alaluokilta.
Ihmistä ei saisi arvioida ja vielä vähemmän tuomita ulkoisen habituksen perusteella, mutta profiilikuvat antavat hieman liian usein osviittaa. Jos kyseessä ulkonäkönsä tiedostava blondi, jonka kuvista suurien osa on omaa erinomaisuutta korostavia selfieitä, niin turhan usein mitään asiaa ei ole opeteltu edes auttavasti tai pohdittu. Ei ole tarvinnut, koska hyvä hymy ja terhakat tissit ovat saaneet aina jonkun muun tekemään hommat puolesta. Tai jos naamassa on rautaa niin paljon, että ei voi tulla Jyväskylän eteläpuolelle ilman että Helsinki-Vantaan metallinpaljastimet alkavat huutaa kuolemaa, niin usein ollaan vahvasti ja ehdoitta kallellaan vaihtoehtoliikkeisiin. Ymmärrettävää sekin, koska koko oma elämä perustuu erilaisuuteen ja oma keho on kannanotto mainstreamia vastaan. Kapina ja muun maailman pelastaminen, haluavat he pelastua tai eivät, ei kuitenkaan opeta kriittisyyttä.
Se, että netissä unohtuu paikoin käytöstavat ei ole uusi pohdinnan aihe. Ikuisuuskysymys niinkin uuden keksinnön parissa (oikeasti, ei netti ole wanha asia vaikka osa aktiivikäyttäjistä onkin syntynyt ja elänyt koko ikänsä netin parissa). Ihminen ei kykene kunnolla hahmottamaan määriä, jotka ovat yli kymmenen, koska ylitetään sormien määrä. Ihminen ei kykene arvioimaan nopeutta, ja sen seurauksia, kun ylitetään 20 km/h, koska se ylittää juoksuvauhdin. Ihminen ei myöskään kykene ymmärtämään ihmisjoukon olemassa oloa, jos ihmisiä ei näe. Liskoaivot ovat kova juttu, eivätkä ihmiset ole niin älykkäitä ja tiedostavia olentoja kuin mitä halutaan ajatella meidän olevan.
– Uutisten mukaan kakarat on hylkäämässä naamakirjan. Mä odotan sitä päivää.
Tuo oli minulta varoventtiilin aiheuttamaa höyrypöllähdystä. Mutta olen tuota mielipuolta. On kuitenkin huomattava, että tuo ei ollut ikäsidonnainen tokaisu. Lähinnä (nuoria sortavasti) tarkoitin lapsellisia aikuisia, jotka eivät käyttäydy eivätkä suhtaudu asioihin millään mittarilla aikuiseen tapaan. En tarkoita totista kravaattimentaliteettia, vaan edes perustason harkintaa siitä mitä kirjoittaa, miksi kirjoittaa ja oivaltaako ylipäätään mistä jotain luulee tietävänsä. Itsetuntemus ja -hillintä puuttuu.
Omaan FB-statusketjuuni kommentoi eräs tuttu opettaja, ja puolileikilläni heitin ilmaan kysymyksen, että onko koulun vika, ettei teineistä enää kehity henkisesti aikuisia. En minä sitä aivan tosissani sanonut, eikä sitä uskoakseni sellaisena otettukaan. Mutta toisessa kommentissa tarjottiin selitykseksi uusavuttomuutta:
– Ei, se vika on niissä niiden uusavuttomissa vanhemmissa jotka soittaa kouluun ja pyytää opettajaa neuvomaan heidän jälkikasvulleen miten Jalostajan einespizza lämmitetään – kun eivät itsekään sitä tiedä. Kasva sitä siinä sitten aikuiseksi jos vanhemmat itsekään eivät sitä vielä ole
Tuossa viitataan tällä hetkellä otsikoissa olevaan OAJ:n ja vanhempainliiton vääntöä termistä uusavuttomat vanhemmat, heidän vaikutuksensa lasten elämään sekä kouluun.
En minä tiedä onko kyse UUSavuttomuudesta. Se on vähän sama asia uusluku- ja kirjoitustaidottomuus, jota hoettiin joskus 70- ja 80-luvulla. Ei se uutta ollut silloinkaan, siihen vain herättiin yhtä äkkiä. Avuttomia on ollut aina. Minusta kyse on lähinnä siitä, että (kasvava) osa vanhemmista ulkoistaa yleisen tapa- ja muun kasvatuksen koululle. Koulu tekee minkä pystyy tai siis opettajat tekevät minkä pystyvät – osa enemmän ja osa vähemmän. Mutta koulussa joudutaan turhan paljon panostamaan aivan käyttäytymisen perusasioihin, kuten että voileipiä ei liimata pöytien alla. Siihen kun ynnätään se, että osa opettajista ei olisi koskaan saanut valmistua opettajiksi vaikka, tai siksi, kuinka olisivat itse olleet kympin ja useamman ällän tyttöjä, niin perseelleen mennään niin että paukkuu. Ei tietenkään kaikki vanhemmat ole välinpitämättömiä eikä kaikilta opettajilta puutu pedagogiikan perusalkeet – suurin osa on ihan hienoja – mutta määrät lisääntyvät.
Minua pännii kaksi asiaa. Tai useampikin. Yksi on tietysti määrättyjen perustapojen puute – se on kodin vika. Toinen on vihanneksen tasolla oleva omien aivojen käyttö – ja se kylläkin on koulun töppi, tykkää opettajat ajatuksesta tai eivät. Laaja yleissivistys toki lähtee kodin asenteista, koska se hankitaan koulun ulkopuolelta ja halu saadaan kotoa, mutta koulun olisi tuettava sitä. Mutta koulu ei opeta ajattelemaan, ja yksi syy siihen on asioiden pirstoutuminen lokeroihin sekä että syy-yhteyksiä ja -seurauksia ei edes koeteta etsiä. En tiedä miten yhtälöparit saadaan konkretisoitua, mutta osassa se onnistuu.
Olin yhtenäiskoulussa hetken aikaa töissä. En opettajana, mutta kovin minulle hoettiin koko ajan miten jokainen aikuinen osallistuu lasten kasvatukseen. Se mitä kasvatus tarkoitti vaihteli aika paljon henkilöstä riippuen – joko oltiin huomattavan laaja-alaisen ymmärtäviä tai toisessa päässä täysin sokeita tai leipiintyneitä; suurin soa sijoittui johonkin välimaastoon.
Tuossa koulussa oli hankala oppilas. Oli niitä useampikin, ja muutaman olisi saanut sulkea pois ihmisten ilmoilta – kyllä, minä uskon, että osa on sieluaan myöten kykenemättömiä elämään samassa yhteiskunnassa muiden kanssa. Syntymäpaha? Luultavasti. Ja ei, en tarkoita perinnöllisyyttä.
Tuon mainitun pojan hankaluutta (sopeutumattomuutta koulun sääntöihin ja jossain määrin myös ryhmään) ruokki se fakta, että suurin osa opettajista pelkäsi lähes kaksimetristä ja satakiloista kollia. Minulla ei ollut ongelmaa, koska me selvitimme välimme ensimmäisen viiden minuutin aikana – toki rajoja kokeiltiin pari kertaa jälkeenkin, joka oli vain loogista, koska mukula oli koko ikänsä oppinut vetämään aikuisia 5-0.Häneen päti aivan samat totuudet kuin murrosiässä olevaan dominanttiin urospentuun. Näytä rajat, älä tingi, ole oikeassa tilanteessa reilu ja tarpeen vaatiessa tuplasti isompi ja häijympi.
Matematiikka, muiden aineiden muuassa, oli hänestä täysin turha eikä sitä koskaan tarvita. Suurin osa korkeamman asteen yhtälöitä tarvitsekaan, mutta prosenttilaskuihin saisi uhrata tuplasti enemmän aikaa. Mutta suomalainen peruskoulu onkin lukioon pohjustava oppilaitos, ja lukio yliopistoon valmistava. Ja joka kerta joudutaan ne aiemmin opetetut asiat opettelemaan uudestaan siltä osin kuin juuri sillä kouluasteella tarvitaan. Juu, suomalainen koululaitos on tehokas.
Minulla kesti vartti saada hänet ymmärtämään miksi tarvitaan siniä, kosinia ja tangenttia. Hänelle oli aivan turha esitellä matematiikan ja geometria perusteita. Hänelle riitti, että sai perustelut miksi niitä tarvitaan ja mihin niitä tarvitaan. Kun puhutaan klopista, josta ei todellakaan tule koskaan akateemista ja joka haluaa sekä osaa halutessaan tehdä käsillään, ja joka oli kiinnostunut autojen myötä ohutpeltitöistä, niin ymmärtämiseen riitti kulmamitta, harppi ja arkki kartonkia (sorry kuvismaikka, mutta minusta se arkki meni hyödyllisempään kuin osaan niihin sähellyksiin joita syntyy kun muodoista mitään ymmärtämättömät pakotetaan arvosteltavaksi oppiaineessa, jota ei opi ellei ole taipumuksia). Näytin ensin miten tasolta muodostuu ihan tavallinen kartio, putki, että sai hahmotettua mistä on kyse. Sitten teimmekin muutaman kulman ja se riitti. Ei se, että on paskat taustat, on heitetty eräällä tavalla syrjään systeemistä sosiaalin hoiviin eikä ole oppinut kuin murto-osan siitä mitä koulussa on tankattu, tarkoita että on tyhmä. Hän oivalsi ja kykeni heti hahmottamaan miten tasosta aletaan tekemään kolmiuloitteista ja että ei tarvitse _ymmärtää_ kulmamittojen ideologiaa – riittää, että niitä osaa käyttää.
Jostain syystä minulla oli myötätuntoa häntä kohtaa. Mutta empatia oli hyvin kadoksissa, kun puolen tusinaa koulun opettajaa jäi kriisihoitamaan yläasteen tyttöä, jonka maailma oli romahtanut, koska sai kahdeksikon kokeestaan. Mikä pahinta, jäin miettimään opettajakunnan tärkeysjärjestystä sekä paljonko mihinkin oppilaaseen panostetaan ja mistä syistä.
Ilkeää, mutta typerimmät idiootit olen tavannut hyvin menestyvien ns. kilttien oppilaiden joukosta. Täysin kykenemättömiä omaehtoiseen ajatteluun tai näkemään miten asiat kytkeytyvät toisiinsa. Mutta osaavat sen, mitä arvostelujärjestelmä haluaa.
Pidän edelleen terveysopin ruoka/ravintopyramidia hyvänä esimerkkinä siitä miten asioiden kytköksiä tai syitä ei ymmärretä – joiden ymmärtäminen tietysti vaatii määrättyjen perusasioiden osaamista.
Häiritsin tuntia jonkun teknisen pikkujutun takia, ja koska näin, että tyypilliseen terveystiedon tunnin tapaan suurin osa jutteli keskenään tai leikki puhelimellaan samalla kun pari hikipinkoa kopioi taululta kaiken vihkoon kynä savuten, koska eivät olleet siihenkään mennessä oppineet, että samat asiat löytyvät oppikirjasta, niin uskalsin törkeästi häiritä tuntia. Jos opettaja olisi ollut vanhempi ja kokeneempi, niin olisin luultavasti fiksannut dokukameran tai mitä olinkaan tekemässä ja häipynyt, mutta kun liikunnan tyypilliseen tapaan opettaja oli oppilaidensa ikäluokkaa oleva epäpätevä, niin eihän minultakaan auktoriteettipelkoa löytynyt – ei minulla sitä ole kylläkään koskaan ollut. Kysyin, että tietääkö kukaan _miksi_ pyramidissa viljat ovat alimmaisena ja esimerkiksi rasva löytyy lähempää huippua. Vastaus oli oppikirjan mukainen: alimpana on terveellisimmät ja siksi niitä täytyy syödä eniten. Kysyin, että jos asia on noin, niin miksi esimerkiksi kala ei ole alimpien joukossa, koska se on ehdottoman terveellistä. Opettajaa myöten näin vain hämmentyneitä kasvoja. Kyvyttömyys edes arvata johtui vain ja ainoastaan yhdestä syystä – ei ole opetettu kysymään miksi. On vain opetettu ottamaan vastaan väite. Mutta kerron suuren salatun salaisuuden. Alimpana ovat matalimman energian ja heikoimman sulavuuden ryhmät. Niitä on syötävä suuria määriä, jotta saataisiin hyödynnettyä edes jotain. Samaan kategoriaan kuuluu nestemäärältään korkeat. Rasvaa (ja lihaa) tarvitaan vähemmän, koska sulavuus on parempi ja rasvasta saadaan tuplakalorit. Ei koulukirjan ravintopyramidin järjestystä määrää oletettu terveellisyys, vaan syöntimäärät.
Jotta nuoret oppisivat kysymään miksi, niin opettajan pitäisi kyseenalaistaa opettamiaan faktoja ja pakottaa lapset perustelemaan mitä, missä, milloin ja miksi. Aikoinaan Turun Norssissa silloinen historian opettajani vaati vain kahden vuosiluvun osaamista: 1789 ja 1917 – ilmiselvistä syistä. Muutoin ehdoton edellytys oli, että kykeni jossain määrin ymmärtämään asioiden syy/seuraussuhteet, eikä siinäkään tarvinnut noudattaa ns. virallista historiantutkimusta. Riitti, että kykeni perustelemaan omat näkemyksensä ja hyväksymään vasta-argumentit, ehkä jopa kumoamaan ne. Jälkeenpäin olen oivaltanut, että historian ohessa meitä opetettiin ajattelemaan sekä olemaan laaja-alaisia.
Minä muistan kouluajoiltani kolme opettajaa. Viidennen luokan luokanvalvojan tissit ja avonaisen kauluspaidan (kyllä, oltiin murrosiän kynnyksellä), yläasteen laajan englannin opettajaa, jonka takia en tänä päivänäkään osaa kunnolla engelskaa, sekä historianopettajani – jonka oppi oli, että muinaisten kreikkalaisten arvo ei ollut länsimaisen sivistyksen perustaminen (jos he eivät olisi keksintöjään tehneet, niin joku muu olisi), vaan että he yksilöinä osasivat niin monesta niin paljon ja perustivat sille pohjalle oman spesialiteettinsa vahvuuden.
Miksi niin moni nykyaikuinen esittelee vain heikkouksiaan? Miksi jonkun asian osaaminen on nykyään synti; osaamistaan täytyy piilotella ja vähätellä, että osaamattomammat eivät vain pahoittaisi mieltään.
Taidan mennä tupakalle.
