Minulle on tulossa viidennelle vuodelle kääntyvä lv-ruuna. Pelle kuten tuon ikäiset usein ovat, ja osaa hiukan perusteita. Sellainen, josta saa taidolla ja hiukan tuurilla rakennettua haluamansa hevosen. Toivottavasti on tuuria, koska taitoa ei ole, ja heppa on luultavasti-ehkä-mahdollisesti viimeinen hevoseni. Jäädään yhtä aikaa eläkkeelle. Tuon perustan soisi rakennettavan kunnolla. Tai ainakin rakennettavan.
Yhtälö, jossa hevonen ei osaa mitään, ja omistaja vielä vähemmän, on einen räjähdysaltis. Ongelma on myös ikiaikaisessa hevospelossani, jonka Hessu da puokki onnistui herättämään. Kingin (tuo nimi täytyy vaihtaa…) selkään kiipeäminen, sitten joskus, tulee vaatimaan enemmän luonteenlujuutta kuin moni uskookaan. Tulen minä sen tekemään, mutta en halukkaasti. Joten kiitti vaan Hessu, vaikka se ei ollutkaan sinun vikasi, mitäs sinä luonteellesi mahdat.
En minä eestiläistä Aapoa pelkää ja vielä vähemmän Ronjaa. Shetikkatamma ei vaan ole kovinkaan pelottava habitukseltaan, vaikka toki senkin kaviot varpaiden päällä sattuvat. Minä teen niiden kanssa puolet aikaa asioita väärin ja toisen puoliskon en tiedä mitä teen, mutta en minä niitä pelkää. Eikä Hessukaan minulle muuta tehnyt kuin meni karkuun ja yhden kerran tipautti selästä, joten pelolle ei ole oikein perusteita. Mutta koska pelko loogista olisikaan.
Mainitsin Minnalle, että mietityttää suhteen luominen uuteen tulokkaaseen ja kun en oikein tiedä mitä sen kanssa tekisin siihen asti, että sen ratsutus on riittävän pitkällä minun nousta selkään. Käskettiin goolettaa maasta käsittely.
Google ei auta, jos ei ole sen vertaa kompetenssia, että kykenee löytämään jyvät akanoista. Aihe on sellainen, että sitä käsitellään pääosin videoilla, eikä tuntitolkulla Youtuben selaamista vain löytääkseen kapallisen akanoita ole oikein vaihtoehto. Olen jossain vaiheessa, muistaakseni niihin aikoihin, kun minulle esiteltiin westerniä ja reiningiä, aihetta hieman penkonut – ja minulla oli maastakäsittelyyn ja kaikkeen. johon liitetään horsemanship ja varsinkin etuliitteellä natural, ihan pahuksenmoinen vastahanka.
Maastakäsittely on käsitteenä hyvinkin westernhenkinen, johtuen tietysti markkinoinnin lähtömaasta. Minä edelleenkin hieman epäilen, että John Wayne olisi koskaan noita harrastanut.
Minä en tiedä yhtään mitään hevosten käsittelystä ja kouluttamisesta, mutta jonkun verran kylläkin koirista. Ainakin riittävästi tunnistaakseni uskonnollissävytteisen hurmoksen ja hypen. Ja kun selitykset alkavat lähestyä enemmän astraalitasoja kuin mitään eläinkoulutuksen periaatteita tai käsittelijä harrastaa myös syvempää eläinkommunikaatiota, niin kiitos, kuulemiin ja välilehti menee kiinni.
He ovat sellaisia, joita koiramaailmassa aika ajoin kutsutaan kaikennaksuttelijoiksi. Mitään muuta työkalu ei ole kuin klikkeri, koiraa ei saa kieltää eikä varsinkaan suuremmin vaatia, kun sille voi tulla vaikka paha mieli. Positiivinen vahvistaminen on ykkösasia, mutta yltiöpositivismi uskossa, että koira ei koskaan tee mitään niin väärin, että sitä pitäisi oikaista, on vain vaarallista. Se, että moisilla opeilla pystyy useimmiten hallitsemaan sylikokoiseen koiran, on aivan eri asia, että lähtisin edes mielikuvatasolla moista kokeilemaan 600 kiloisen otuksen kanssa.
Kiusasin siis taas vaihteeksi Facen Hevostutkimuksia-ryhmää. Siellä on kohtuullisen täysipäistä porukkaa joukossa. Sain nipun suosituksia ja yksi niistä myytiin minulle kohtuullisen tehokkaasti useamman ihmisen voimin. Asiaanliittyvät, jos luette blogia, niin älkää loukkaantuko – mutta kun minulle on hurmoshenkisyys melkoisen nounou, niin intonne takia olin valmis jopa lähtemään karkuun…
Minulle tarjottiin sellaista jenkkiheppua kuin Warwick Schiller. Tekee klinikoita, opettaa, luennoi stetson päässä, farkut jalassa ja sporrat buutseissa. Plus ottaa osan leivästään myymällä katseluoikeuksia videotuotantoonsa, kuukausihinnalla. Vastaavia yrittäjiä on aika paljon suuressa Ameriikanmaassa. Googletin miehen. katselin pari ilmaiseksi tarjottua videota ja suuntasin saitin online video tarjontaan ja maksoin pyydetyn 24,95 USD – tekee euroina luokkaa parikymppiä.
Hinta tarjoaa kohtuullisen laajaan videokirjastoon katseluoikeuden kuukaudeksi. Minä tein maksupäätöksen kohtuullisen nopeasti, ja luulin, että jokainen leffanimike on oma pätkänsä ja ihmettelin, miten näistä koostuu lähes 400 klippiä. Mutta minä en mieltänyt playlistiä oikein… jokaisen nimikkeen alta löytyy useampi pätkä.
Olen katsonut nipun. Aloitin videoista, jossa reaktiivista kolmivuotista täykkärin ja laukkahevosen risteytystä aletaan työstämään – miten niin Hessu kummitteli taustalla… Kaikki mitä Schiller selitti tai teki, oli järkevästi ja simppelisti selitetty. Lisäksi tekniikat olivat loogisia. Pääidea on sama kuin hevosten koulutuksessa on ollut tuhansia vuosia: aiheutetaan paine, ja ensisijainen palkka on paineen poistuminen halutussa toiminnossa ja toissijainen mm. taputus. Paine siis loppuu välittämästi, kun haluttu toiminto tapahtuu – alkuvaiheessa riittää vähemmän ja hevosen oppiessa, aletaan vaatimaan lisää. Yksinkertaista ja kaunista.
Yksi henkinen ongelma minulla maastakäsittelyn kanssa oli kotimaisten tapa käyttää sitä kaikkeen ja että se on kaikki. Varmaan jos arkistoi hevosensa pihattoon, ei kengitä, jolloin liukkaalla ei tarvitse tehdä mitään, ei käytä kuolaimia ja ohjaus on mitä on ja satulana on joku laillistettu tappoväline eli rungoton, niin varmasti maastakäsittely muuttuukin itseisarvoksi; em. syistähän ei tarvitse edes keksiä tekosyitä miksi ei ylipäätään koskaan ratsasta.
Schiller tekee asian hyvinkin simppeliksi, taas kerran. Maasta vaikutetaan niihin asioihin, joihin maasta voidaan vaikuttaa. Selässä taasen niihin asioihin, mitä vaaditaan kun ollaan hevosen selässä. Mikään ei siis ole kaiken parantava patenttiratkaisu, vaan määrättyyn tarpeeseen ja tavoitteeseen toimiva asia.
Minua myös varoitettiin Schillerin tekniikoista. Hän hakkaa hevosia. Jutut olivat yhtä surkealla pohjalla kuin vastaavat koiramaailmassa, kun aiheeksi otetaan Cesar Millan. Jos köyden pyörittämistä tai löysää heittoa selkään – ei koirista tuttua pahoinpitelyä, jossa hihnan pää kiertyy vatsan alta läimähtäen lyöntipuolen kylkeen – pidetään pahoinpitelynä, niin sitten mies varmaan hakkaa hevosia. Aika moni sitten syyllistyy hevosen hakkaamiseen, koska köyden pyöritys on aika perustekniikkaa.
Schiller totesi yhdessä videossa, että hän tulee hevosta kohden ja haluaa päästä siihen kohtaan, jossa hevonen on. Eläimellä on täysi vapaus väistää, jota haetaankin. Ei ole hänen syynsä, jos hevonen päättää olla väistämättä ihmistä ja saa lisää painetta hipaisevasta köyden päästä. Hänen mukaansa ihmiset tekevät kaksi virhettä tuossa. Joko väistetään hevosta ja ohjataan paine ohi hevosen, koska ei haluta loukata hevosta – mutta ihan oikeasti, ei sillä saa vahinkoa tai kipua edes omaan käteen tai selkään – tai sitten aletaan jahdata hevosta. Kumpaakaan ei saa tehdä. Tarkoitus on päästä siihen missä hevonen on, ja opettaa sille merkki, jolla siirtyä – ihminen on siis itsessään paine, toki köyden lisäksi, ja pysähtyminen paineen poisto ja palkka.
Jos olet sitä koulukuntaa, jossa minkä tahansa paineen aiheuttaminen on väärin, niin Schiller tai oikeastaan kukaan ei ole sinulle sopiva neuvomaan yhtään mitään. Ainoa tapa silloin on yrittää viestiä hevoselle taikavoimien avulla ja olla tekemättä hevosensa kanssa yhtään mitään. Tai toivoa, että edellinen omistaja on opettanut asiat – tosin, miten ratsastetaan ilman paineen aiheuttamista?
Mutta jos olet hieman kädetön näiden asioiden kanssa, tai totaalinen vasta-alkaja malliin minä, niin Schiller on taattu valinta (kunhan ymmärrät puhuttua englantia). Varmasti hänen kolleegoistaan löytyy aivan yhtä päteviä, mutta heistä minä en tiedä mitään. Ei videoilla mitään mullistavaa opeteta, vaan aivan perusasioita. Minä sain eniten, toki kuuntelun lisäksi, katsomalla miten hän reagoi hevosiin. Eli se miten hän teki, oli jossain määrin kasvattavampaa kuin selitys siitä miksi niin tehtiin.
Samoja asioitahan on aika paljon tehty hevosille varsa-aikana, kun aletaan perusteita opettelemaan. Ne vaan jäävät siihen ja jatkuvat enintään pelkällä ympyrää juoksuttamisella. Luulisin, enhän minä tiedä.
Niin tai näin, niin pidän Warwick Schillerin tyylistä, mutta en pidä häntä kaikkivoipana guruna. Silti maksan seuraavankin kuukauden, sain rahoilleni vastinetta.
Tulen kokeilemaan oppimaani, mutta Minnan Aapolla ensin. Eniten mietityttää omien reagoimisten oikea-aikaisuus, mutta sitä ei tiedä ennen kuin kokeilee. Ja jahka Kingi saapuu, niin tuosta lähdettäneen liikkeelle – siihen asti kaikki on vain akateemista jossittelua ja päiväunia.
Miksi ratsastuskouluissa ei tehdä noita? Uskon, että siinä saisi opetettua hevosenlukutaitoa ja rakennettua luottamusta siihen, että ei nuo heinämoottoriset ehkä kuitenkaan ole tiikeriä pahempia tappajia.
