Minna piipahti etelänaapurissa tarkastelemassa hevostarjontaa. Olihan niitä siellä. Paikoin paljon ja paikoin vielä enemmän. Hintataso halvempi kuin Suomessa, mutta jos menee lompakko levällään, niin varmaa on, että lievimmillään maksaa rajua ylihintaa ja pahimmillaan tulee huijatuksi kunnolla. Sama pätee muuten greyhoundien suhteen Irlannissa. Kuten kaikissa eläinten massatuotantomaissa, niin Vironkin varsamarkkinoilla homma perustuu kulujen karsimiseen – ei se halpa hinta ilmaiseksi tule. Toki hevoset viettävät kasvuaikansa ulkona ja välillä jopa liikkuen, mutta sellaiset asiat kuin tasapainotettu ruokinta tai laajat ihmiskontaktit voi unohtaa. Jos varsa kasvaa nuoreksi hevoseksi niin, että se ei kehitä ruokinnallaan ongelmia, osaa matkustaa trailerissa ongelmitta ja on sosiaalinen, ystävällinen ja utelias ihmisten kanssa, niin ei sitä hetkauta enää koskaan mikään. Ellei sitten Suomessa oikein yrittämällä yritetä saada hevosesta säikkyä vatsahaavatapausta. Monet yrittävät, ja onnistuvatkin.
Myytäviä hevosia löytyy kaikissa kokoluokissa, väreissä ja osaamisessa. Se mikä on järkevintä hevoshankinnassa tuolta ilmansuunnalta, riippuu lompakosta, rohkeudesta ja tarpeesta. Varakkaimmat tietysti ostavat hyvin koulutetun hieman varttuneemman hevosen ja viimeistelevät sitä Suomessa. Useimmille lienee helpoin ja edullisin tapa ostaa joku perusratsutettu 4 vuotias ja tehdä siitä sitten itselleen kisatykkiä tai puskaponia. Edullisinta on ostaa pikkuvarsa ja antaa sen kasvaa siellä vanhemmaksi. Kuten Suomessakin niin hinnat alkavat laskea syksystä talvea kohti, jolloin kesämmällä einen turhan kallis onkin yhtä äkkiä houkutteleva ostos. Varsan pitäminen maksaa siellä luokkaa 100 euroa kuukaudessa. Samalla hinnalla ei suomalaisilla talleilla sanota edes päivää – mutta toki tallienkin omat kustannukset ovat täällä korkeammat. Vanhemmalla iällä ratsuttaminen sitten maksaa hivenen enemmän, mutta sekin on halvempaa kuin Suomessa. Riskit ovat sitten samat kuin Suomessa varsaa ostettaessa. Siitä saattaa kehittyä jukuripäinen pösilö, jolla ei tee mitään. Tai se saattaa saada kaverin kaviosta ja todeta olevansa ilman hampaita. Tai sitten siitä tulee elämänsä hevonen – kaikki on mahdollista.
Jos ponin rotu ei ole täysin ehdoton, niin pienempää ratsua kannattaa katsella nimenomaan etelästä. Suomen ponihinnat ovat… pöyristyttävät. Niitä ei perustele edes korkeampi hintataso rehuissa tai tallipaikoissa. Poni-scene on vain tottunut elämään täällä omaa elämäänsä ja hinnat ovat hilautuneet ylöspäin. Jos suunnitelmissa on isompi hevonen kouluun tai esteille, niin Virossa saa jo ihan kohtuullisia peruskilpailutettuja 6-vuotiaita 4000 euron molemmin puolin, eivätkä nuo ole edes halvimmasta päästä.
Olen jo maininnut lonkkajumeistani. SI-alue ja ristiluu tekevät kiusaa. Kotidiagnoosi on jo varmistunut, ja nyt yritän vain pähkäillä saisiko homman hoidettua kotioloissa. Yritin vinkata Minnalle, että jokin holsteini, hannover tai varsinkin trakehner olisi paras vaihtoehto meidän perheessä – ihan vain fysioterapeuttisin perustein. Ihmisfyssa on kuulemma huomattavasti edullisempi vaihtoehto.
Outo ihminen. Hieman korkeampi trakehner sopisi meille kaikille kolmelle.
Olen päättänyt, että kun joskus rikastun sen verran, että pystyn ostamaan hevosen, niin se on nimenomaan trakehner. Ihan vain siksi, että quarter tai mustangi eivät Minnan mukaan ole vaihtoehtoja meille. Juu, minulla ei ole hajuakaan millaisia trakehnerit ovat livenä, mutta googlen kautta löytyy kivoja kuvia. Rotuvalintaa ammattimaisimpaan tyyliin.
Joten niin kauan kun hevosta ei käytetä minulla fysioterapiaan, niin olen yrittänyt aukaista lantion liikettäni tämän tyyppisillä harjoitteilla:
Jos jollakulla on näppärämpiä tapoja tiedossa, sellaisia, jotka voi hoitaa kotona ilman turhan kovaa panostusta laitteisiin, niin kommentointi on vapaa.
