Ristiluun jumi

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Kunto

lantioKerroin edellisessä postauksessa miten minulla oli ongelmia tasapainon kanssa oikeassa laukassa. Olen koko aamun pohtinut ja yrittänyt lihasmuistaa mitä tein ja miten istuin. Kallistuminen vasemmalle oli nimittäin sen verran voimakasta, että se aiheutti jo jonkinlaisen putoamisriskinkin. Suurin huolenaihe on kuitenkin se, että moiset kallistelut ja huojumiset vaikuttavat niin vahvasti ohjaukseen ja ylipäätään perustekniikkaan. Olen seisaaltani asetellut itseäni eri asentoihin ja syykin alkaa jo selvitä.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaRistiluun jumi

Rutinaa ja ryskettä

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Kunto

Nyt on sitten ruotoa väännetty ja runnottu – kiitos vaan Päivi. Mutta rehellisesti sanottuna – ei se kivalta tuntunut. Suurin osa väännöistä ja venytyksistä tuntui siltä, että paikat murtuisivat ja irtoisivat. Älkää ymmärtäkö väärin. Se sattui toki paikoin, mutta ei tietenkään mitenkään ylipääsemättömästi. Liikkeitä ei siis tehty ns. yli rajojen. Tämä sivuhuomautuksena vain siksi, ettei joku kuvittele, että käsittelyn teki puoskari ja aiheutettiin kivun myötä enemmän haittaa kuin hyötyä. Enemmänkin maininnat tuskasta ja hammastenkiristelystä kuuluvat akselille miehet ja miesten nautinto kivusta. Kuten kotona todettiin – pidä suusi kiinni iso mies, äläkä vingu turhasta. En vingukaan, burana on keksitty

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaRutinaa ja ryskettä

Kun kroppa ei toimi

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Tunnit

Kun näin tallilla hevoslistan, niin ensimmäinen ajatus oli, että voi perkele, mä tulen niin tippumaan satulasta tänään. Alle oli laitettu viime kerran uusi tuttavuus, hannoverilainen ex-herra. Viime tunti oli yhtä tuskaa, ja tiesin että samoilla nuoteilla ja sävelillä mentäisiin tälläkin kertaa. Minua ei suuremmin lohduttanut, että tuolla pv-ruunalla on vaikea ravi; minä siellä selässä kuitenkin olen pomppimassa.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaKun kroppa ei toimi

Kuminuija haussa

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Tunnit

Viime viikon tunti jäi välistä, joten tälle päivälle oli kertynyt hieman paineita. Paineita on nyt purettu. Urakalla voisi jopa sanoa. Eräässä naamakirjapäivityksessä todettiin, että ratsastaminen on hänen lajinsa. Kun tulin tunnin jälkeen tallilla selästä alas, niin päällimmäinen fiilis oli, että minulla ja ratsastuksella ei ole mitään yhteistä, eikä se missään nimessä ole minun lajini. Itseasiassa meitä kahta ei saisi laittaa edes samaan sanakirjaan. Tupakan jälkeen kierrokset olivat hieman laskeneet, mutta silti tuntuu, että ellen tee määrättyjä asioita, niin voin aivan hyvin lopettaa ratsastuksen samantien.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaKuminuija haussa

Kuskin vääntämistä

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Ratsastaminen

Minun  tasapaino-ongelmani ovat jo eräällä tavalla vanhoja uutisia Mies & Hevosvoima blogissa. Kuin myös tee-se-itsediagnoosi, jonka mukaan ongelma on lantiossa. Tosin olen miettinyt, että onko koko ikäni vaivannut tasapaino-ongelma ihan pelkästään lantiosta johtuva, sillä ei tämä uusi vaiva ole. Olen aina inhonnut, jopa pelännyt, korkeita paikkoja ja syy on nimenomaan kehno tasapaino ja horjuminen. Tiedättekö sen rennon Fred Astairenkin esittämän asennon, jossa seistessä toinen jalka on rennosti ristissä toisen yli varpaat maahan? Ei onnistu minulta ilman jatkuvaa työtä. Huono ryhti ja jopa seistessäkin jatkuva horjuminen kuin olisi einen kännissä koko ajan, on lähes tuotemerkkini.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaKuskin vääntämistä

Heiluu ja huojuu

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Tunnit

Viime torstain ratsastustunnin arviointi tulee hieman myöhässä. Kuten arvata saattaa, niin syyt ovat tutut. Tunnilla ei ilmaantunut mitään uutta, tallilla ei herännyt mitään maatamullistavia ajatuksia, tuntemuksia tai ihmettelyjä ja on ollut hiukan muuta tekemistä. Mutta hoidetaan päivitys nyt alta pois, niin saa pidettyä yllä määrätyn jatkuvuuden. Tai ainakin illuusion jatkuvuudesta. Otsikointi itse asiassa kertoo jo kaiken oleellisen eli vanhaa jo niin monta kertaa puitua linjaa jatketaan. Välillä tulee sellainen olo, että otsikoksi riittäisi ”kts. edellinen postaus”.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaHeiluu ja huojuu

Istuinluita ja kirjoja

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Kunto

Gray241
Istuinluut ovat alhaalla näkyvät rinkulat

Olen pariin kertaan (vain, tiedän sen) jumpannut itseäni ja yrittänyt saada lantion liikkuvuutta lisää. Niin kauan kun en saa painoa siirrettyä oikealle istuinluulle, niin ratsastaminen ei tule kehittymään. Voi olla, että vain selittelen ja olen löytänyt omalle lahjattomuudelleni vain tekosyyn – kuten eräs foorumipersoona katsoi tarpeelliseksi minulle kertoa – mutta SI-nivelen/ristiluun ongelmat ovat ensimmäinen selvä syy, jonka olen löytänyt tasapaino-ongelmilleni. Siis selvä konkreettinen ongelma. Joten keskityn siihen kunnes löytyy seuraava.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaIstuinluita ja kirjoja

Baila latino lantio

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Ajatuksia

20130825-20130825-untitled-020Minna piipahti etelänaapurissa tarkastelemassa hevostarjontaa. Olihan niitä siellä. Paikoin paljon ja paikoin vielä enemmän. Hintataso halvempi kuin Suomessa, mutta jos menee lompakko levällään, niin varmaa on, että lievimmillään maksaa rajua ylihintaa ja pahimmillaan tulee huijatuksi kunnolla. Sama pätee muuten greyhoundien suhteen Irlannissa. Kuten kaikissa eläinten massatuotantomaissa, niin Vironkin varsamarkkinoilla homma perustuu kulujen karsimiseen – ei se halpa hinta ilmaiseksi tule. Toki hevoset viettävät kasvuaikansa ulkona ja välillä jopa liikkuen, mutta sellaiset asiat kuin tasapainotettu ruokinta tai laajat ihmiskontaktit voi unohtaa. Jos varsa kasvaa nuoreksi hevoseksi niin, että se ei kehitä ruokinnallaan ongelmia, osaa matkustaa trailerissa ongelmitta ja on sosiaalinen, ystävällinen ja utelias ihmisten kanssa, niin ei sitä hetkauta enää koskaan mikään. Ellei sitten Suomessa oikein yrittämällä yritetä saada hevosesta säikkyä vatsahaavatapausta. Monet yrittävät, ja onnistuvatkin.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaBaila latino lantio