Pääsin tekemään kesän 2025 ensimmäisen kilometreissä normaalin päivämatkamelonnan. Pituus huomioimatta se oli muutoin ihan tavallinen sinne ja takaisin kajakkiretki.
Kesän toisella melonnalla suuntasin Paimionjoen yläjuoksulle. En päässyt kovinkaan pitkälle, muutaman kilometrin, kun koskentapaiset kivikkokohdat lopettivat etenemisen. Jouduin tulemaan takaisin ja parin metrin virtaamakohta aiheutti henkisiä ongelmia.
Kaudella 2024 pääsin melomaan neljä kertaa, ja sen jälkeen hajosi olkapää. Nyt, vuoden kuluttua, uskaltauduin veteen ja kokeilemaan kuinka melonta sujui.
Säästöliekki estää laihtumisen, koska keho säästää energiaa. Syömisen täytyy olla sen verran suurta, että tuo estetään, ja silti laihdutaan.
Laihdutus ja kuntoilu vaatii motivaatiota. Merkitse saavutukset ylös, ettet jää luuloon ettei mitään tapahdu.
Satulaan suuntaa miehen tie, parin viikon tauon jäljiltä. Viime viikon tunti jäi väliin, koska laitoimme prioriteettilistalla superfoodien metsästyksen ykköseksi. Eli lähdimme mustikkaan. Marjanpoiminta ei ole suosikkipuuhaani, minulla ei riitä kärsivällisyys siihen. Sillä kertaa olin kuitenkin tyytyväinen, että ratsastus jäi väliin. Olimme nimittäin olleet mustikassa jo jokunen päivä aikaisemmin. Haimme kahteen pekkaan 25 litraa suomalaista superfoodia. Marjaa oli paljon ja se saatiin huomattavan pieneltä alueelta. Tarkoitti samalla sitä, että liikkua ei paljoa tarvinnut. Kun ei tarvitse liikkua, niin ollaan staattisessa kumarassa koko ajan. Minulla huusi selkä ja vasen lonkka hoosiannaa seuraavan päivänä. Pahinta oli kuitenkin marjastuksen jälkeisenä yönä iskenyt vasemman takajalan takareiden kramppi.
Juu, jätetään tällä kertaa pedot rauhaan, eikä puhuta sanaakaan koirista, ja piipahdetaan vilkaisemassa pakoeläimiä. Hevonen on pakoeläin, mutta niin olen minäkin – kun puhutaan hevosista. Hankalaa, koska meille tulee hevonen tai kaksi jollain aikataululla. Minut tuntevat tietävät, että en tule oloani kovinkaan vapautuneeksi hevosten seurassa. Suomeksi, pelkään niitä. Koirat ovat helppoja, enkä käytännössä koskaan säiky niitä, vaikka aggressiivisten parissa varovainen onkin. Koiria pystyy lukemaan, niiden ennakointi on kohtuullisen helppoa ja käsittely loogista. Hevonen sen sijaan… täysin ennakoimaton ja aivan liian iso ollakseen turvallinen. Lapset eivät kuulemma saisi taluttaa koiria, mutta 600 kiloisen mitä arvaamattomimmista syistä skitsoavan eläimen selkään saa kyllä heittää pikkutytön ja sanoa että laukkaapa polle reima. Aivan käsittämätöntä.
Suomalaisten mielestä Irlanti on maaginen vihreä saari, jossa iloiset paddyt ryypiskelevät Guinnessia punainen parta tutisten ja kaikilla on hauskaa. Asuin siellä. Aidosti Irlanti on EU:n tuilla elänyt teollistuneeksi maaksi alikehittynyt yhteiskunta, jolla ei ole suurempaa teollista tuotantoa, tehoton maatalous, ei luonnonvaroja (eikä luontoa) ja nykyään ei ole enää talouskuplaakaan. Punapäitä riittää kiitos viikinkien (pakko)geenisiirron, mutta maagisuus tarkoittaa laiskuutta, piittaamattomuutta, välinpitämättömyyttä ja ahneutta. Iloisuus on usein röyhkeyttä ja nurkkakuntaisuutta. Guinnessia ei juo kuin vanhukset ja turistit, muut kittaavat Budweiseria. Mutta hevosia siellä riittää, melkein yhtä paljon kuin greyhoundeja.
Oppiminen kyselemisen kautta on toimiva tapa omaksua uutta. Haalii yhden detaljin täältä tai toisen sivujuonteen tuolta ja ajan myötä pisteet alkavat hahmottua kokonaiskuvaksi. Annan esimerkin yhdestä minun ja Minnan välisestä kysymys/vastaus-ketjusta ja miten johtopäätös on täydellisen selviö, kun viimeinenkin piste löytyy ja viivat yhdistetään.
Tilastollisesti ottaen meidän perheessä minä olen paras ratsastaja, koska en ole pudonnut hevosen selästä kertaakaan. Minna, joka on aloittanut tyypilliseen pikkutyttötapaan ratsastamisensa suunnilleen koulun kanssa yhtä aikaa ja lähtenyt liikkeelle ponien kanssa, on tullut useamminkin tonttiin.
