Sain aikoinaan kotoa opastuksen hevosmaailman saloihin. Jos koko hevoselämä oli yksi kirja, niin saamani tieto kattaisi ehkä yhden sivulauseen luvussa ”Luulot ja urbaanit legendat”. Tähän kategoriaan kuului esimerkiksi oppi, että hevonen makaa vain jos se on kuolemansairas. Muutoin se on aina seisaallaan, nukkuessaankin.
Neknominate (tai neknomination) lähti alunperin liikkeelle luultavasti Australiasta. Alunperin ideana oli juoda tuopillinen olutta yhdellä kulauksella, kuvata se videolle ja haastaa kaksi tai kolme kaveria tekemään saman. Kuten aina, niin tämäkin meemi lähti käsistä ja alkoi mopo keulimaan. Jengi siirtyi aina vahvempiin alkoholijuomiin ja muutama onnistui tappamaan itsensä. Mutta kuten kaikki meemit, niin tämäkin laajeni ja kävi läpi eräänlaista evoluutiota. Piti tehdä jokin tehtävä.
Olin ensimmäisen kerran elämässäni hevosen selässä viime vuoden tammikuussa. Siltä osin ratsastusurani ensimmäinen vuosipäivä oli ja meni jo. Mutta koska tässä on ollut parikin pidempää pätkää ilman tallikäyntejä, ratsastusmerkityksessä siis, niin viimeksi päätin, että seuraava tunti olisi yksivuotisratsastuskerta. Hieman yllättäen se oli tänään.
Kävimme GoExpo messuilla viime viikonloppuna. Sunnuntaina tarkemmin sanoen. Kuten aina, niin meitä ei niinkään kiinnostanut fitness, pyöräily tai palloilut, vaan sinne mentiin katsomaan hevosia. Kamerat olisivat olleet myös kiinnostavia, mutta koska olen kehno ikkunaostoksissa ja uusi kalusto on ulkopuolella taloudellisten arkirealiteettien, niin jätin kiusaamatta itseäni.
Säännönmukaisesti aloittelijat kyselevät kirjavinkkejä ratsastuksesta. Yksi syy on halu oppia lisää ja enemmän, varsinkin käytäntöä tukevaa teoriaa, kuin mitä ratsastustunneilla saa. Toinen syy on halu oppia ymmärtämään mitä siellä tunnilla hoetaan. Jos peräänanto liitetään aikuisviihteeseen, niin voin kuvitella mistä on kyse, mutta ratsastuksessa… vuoden ja liudan selitysten jälkeen en ole edelleenkään hajullakaan. Jotenkin se liittyy hevosen asentoon liikkeessä, miten se liikkuu, ja peräänanto on ilmeisen tärkeä asia, koska siitä koko ajan höpistään, mutta miten se selässä tuntuu tai miltä se edes näyttää?
Kun mietin taaksepäin, niin olen asennellut linux-jakeluja ehkä aina viiden vuoden välein. Ensimmäisessä oli kökkö win3-tyylinen työpöytä, ja kun se ei ymmärtänyt modeemista eikä printteristä mitään, käyttö oli pääasiassa komentorivillä loihtimista ja käyttö olisi ollut järkevähkön oloista ainoastaan serverinä ja ircissä, niin se jäi. Ensimmäinen ostamani taisi olla Mandrake. Osasi jo kohtuullisen hyvin asentaa itsensä ja työpöytäkin oli kauniimpi. Ydin oli varmasti vakaa, mutta ei lohduttanut, koska sovellukset kaatuilivat. Toimisto-ohjelmat varsinkin saivat pään särkemään. Paria ubuntu-kokeilua rikkaampana – yhdestäkään ei ollut työhön – yritän tänään uudestaan.
Tunti on taas poukittu satulassa. Viikko sitten minulla oli sisäreisien yläpäät kipeät ja jäykät seuraavana päivänä, nyt ne oli jos ennen kuin tallilta päästiin kotiin. Kuten blogin FB-sivulla taisin todeta, niin DOMS:in (rasituksen aiheuttama viivästynyt lihaskipu)n puuttuminen lienee sittenkin johtunut ihan vain työn puutteesta. Tosin en ole aikoihin ottanut ”estolääkitystänikään”, mutta silti alkuaikojen (ja nykyisetkin) ongelmat johtuivat mukana matkustamisesta, en siis ratsastanut.
Meillä koirat treenaa nopeutta suoran vedoilla. Palautusta sen verran mitä alkuun kävely kestää, ja sitten uusi veto. Jos se toimii koirilla, niin se toimii hevosillakin – joten Aapon kanssa sitten varmaan treenataan Kentucky Derbyyn, vai missä se yhden leffan seepra voittikaan laukkakisat parin paarman tai minkä lie perskärpäsen avustuksella.
Pyöreät 2,5 kuukautta taukoa ratsastamisessa. Sinä aikana olisi ehtinyt saada kropan kuntoon ja kerrattua teoriaa. Minä sen sijaan jätin venyttelyt tekemättä, tuplasin koneen edessä istuskelun ja onnistuin unohtamaan laukan noston perusteet. Näin sitä panostetaan harrastukseen.
