Perusruokinnan peruspohdintaa

IMG_1099Hevosen ruokkiminen on helppoa. Heitetään heinät eteen kolmasti tai neljästi päivässä, huolehditaan että on vettä ja se oli sitten siinä. Kesällä päästetään laitumelle, eikä tarvitse huolehtia edes heinistä. Minulla ei ole kokemusta eikä tietoa hevosten ruokinnasta ja ravitsemuksesta, mutta kohtuullisen kattava ymmärrys koirien ravinnosta sekä pintapuolisesti jopa ihmisistäkin. Siltä pohjalta minulla on suuria henkisiä estoja hyväksyä moista asennetta. Joten, kuten aina ja kaikessa, niin käytännön kunnollinen toteuttaminen vaatii teorian osaamista (ja ymmärtämistä) eli netti auki, ja siinä välillä yritetään pitää eläin hengissä – silti, taas kerran: hengissä säilyminen ja optimi eivät ole sama asia.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaPerusruokinnan peruspohdintaa

Ratsastus aikuisharrastusko

Kun aloitin ratsastustuntini, niin tunsin itseni hieman omituiseksi. Aikuinen opettelee ratsastamista. Ratsastaminenhan on lasten harrastus, jota muutamat naiset tekevät vielä aikuisiälläkin. Täysikasvuiselle miehelle se on vielä omituisempaa puuhaa, jossa saa äkkiä kaksi leimaa itseensä. Ratsastaminen on neitimäistä, jolloin kyseenalaistetaan seksuaalinen suuntautuminen, tai sitten on hyvin epäilyttävää, koska kaikkihan tietävät, että talleilla ei pyöri kuin ala-asteikäisiä tyttöjä.
(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaRatsastus aikuisharrastusko

Piukat paikat

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Kunto

Menestyvillä urheilijoilla on ns. hyvä kroppa. He ovat timmejä. Me harrastelijat, jotka harrastamme säännöllisen epäsäännöllisesti eikä oikeastaan koskaan tarpeeksi korkeilla tehoilla, olemme useimmiten… vähän vähemmän timmissä kunnossa. Rasvaa löytyy, lihasvoima riittää ostoskassien kantamiseen – paitsi jos ostoskärryillä pääsee auton viereen ja kotona voi orjuuttaa teini-ikäistä kantamaan ostokset keittiöön. Hyvä, treenattu vartalo syntyy vain työllä, työllä, työllä ja hiellä. Se, että väsyy kerran viikossa ratsastustunnilla ei ole sellaista työtä, joka muokkaisi vartaloa tai edes polttaisi rasvaa. Valitan, mutta näin se vain on. Se ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että ratsastaminen olisi turhaa. Sitä se ei todellakaan ole.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaPiukat paikat

Liikevirheistä hidastusta

Koiramaailma on paikoin melkoisen ehdoton omissa pikku lokeroissaan, mutta jää kakkoseksi hevosmaailmalle. Enkä nyt tarkoita hevostalli.netissä turhan vahvasti näkyviä määrättyjä selviä henkisen terveyden ongelmia tai suoranaista surkean epäkohteliasta käytöstä. Eläimien kanssa puuhaavat ovat aina omituisia, ja mitä enemmän eläimiä on, niin sitä omituisemmiksi tullaan. Tai ollaan. Toki koirapuolellakin on hullunsa, mutta varsinkin harrastavalla ratsupuolella heitä tuntuu riittävän. Onneksi suurin osa on kuitenkin jollain mittarilla täysipäisiä. Tarkoitan lokeroitumisella suhdetta omaan harrastussceneen sekä tavalla hoitaa ja käsitellä eläimiä.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaLiikevirheistä hidastusta

Turhat neuvot

Minä olen kysellyt paljon ratsastamisen perusteista. Ja alkeista. Plus sitten vielä aivan rautalankaa kun ei siltikään tajua. Usein ymmärryksen puute johtuu siitä, että ei tajua terminologiaa. Tästä on ollut usein puhetta muuallakin, mutta aloittelijalle on aivan turha selittää yhtään mitään muodosta tai pohkeen eteen ajamisesta. Siinä on muotoa aivan riittämiin, että pysyy satulassa edes jossain asennossa ja pohkeen eteen menoon riittää, että pohkeet valuu satulavyön eteen.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaTurhat neuvot

Maastakäsittelyn esittelyluento

Minulla on yksi aukko harrastajan perussivistyksessä ja se on hevosluentojen ja -klinikoiden puute. En ole käynyt, kun ei ole ollut tarvetta. Alussa kyse oli ratsastuskoulusta, jossa en voinut vaikuttaa yhtään mihinkään ja hevonen oli van väline varsinaiseen puuhaan: ratsastukseen. Kaikesta hypestä huolimatta suurin osa ratsastajista ei harrasta hevosia, vaan ratsastamista. En minä sen kummallisempi ole, paitsi että sanon tuon arkipäivän fakta ääneen. Mutta oma hevonen on muuttanut tuota painotusta.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaMaastakäsittelyn esittelyluento

Vajaakäyttötunti

Olin syyslomasäätöjen takia väärällä tunnilla. Ehkä siitä syystä alle oli määrätty vanha suokkituttu, Kelpasi minulle, sillä kaksi edellistä kertaa hannoverilaisen kanssa eivät olleet ns. menestystarinaa. Halusinkin takapuolen alle korkeampaa ja pidempiaskelista tapausta. Vanha tarina elämästä – kun omat taidot eivät riitä, niin säädetään kalustoa. Siksi toiseksi tarvitsin estoitta tunnin, joka kohentaisi hieman mielialoja. En saanut, osaksi ilman omaa syytä kylläkin ja näillä eväillä mennään taas viikko.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaVajaakäyttötunti