Oikeammin otsikon pitäisi olla Mona ulkoiluttaa/kävelyttää ponia tai Mona ratsastustunnilla. Mutta tuo oli paljon lyhyempi. Eikä se poni tavallista ponia itsepäisempi ollut, pelkästään laiska. Poneja ovat kaikki tallit ja ratsastuskoulut täynnä, koska ne ovat nuorimmille sopivan kokoisia. Ne ovat kouluille kustannustehokkaita eläimiä. Muutoin olen kylläkin sitä mieltä, että ponityttöjen ratsastustaidon kehittymistä ponit vain hidastavat. Ne ovat kova- ja omapäisiä, laiskoja ja turhan usein jopa ilkeitä. Toki nopeissa käännöksissään pyörähtäessään pennin päällä esteiden edessä ne opettavat tytöille kaksi asiaa: tasapainoa, ja että koskaan ei ole olemassa sellaista asiaa kuin 100 prosenttinen luottamus eläimeen.
Kuvan kimo on se varsa, josta taisin kertoa edellisessä postauksessa. Tai sitä edeltävässä, en muista. Tyypillinen vuotinen ori. Pääosin hyvällä tuulella, aktiivinen ja valmis ihan kaikkeen, joka vain saattaa olla sen mielestä hauskaa. Tällä kertaa se oli meikäläisen tukka, siis sänki. Ensin tuntui huulet, sitten kielet ja viimeiseksi hampaat. Siinä vaiheessa sitten nyppäistiinkin. Olen aivan varma, että reaktioni oli mieleinen ja onnistuin vain vahvistamaan moista käytöstä. Parempi noin kuin että se tarjoaisi kaviota tai aidosti yrittäisi purra.
Nyt voisi pähkäillä ulko-ohjan käyttöä laukan vauhdin säätelyssä, tai miten pohjetyöskentely eroaa englantilaisessa ja lännenratsastuksessa hevosen kääntyessä, koska postauksen aihe on ratsastustunti. Mutta koska minulla on tunti huomenna, ja Mona pääsi otsikkoon, niin olkoot. Joten se Monan tunti:
Ei vauhtia eikä vaarallisia tilanteita, mutta ryhti sillä on sellainen, että en minä moiseen pääse. Minä harrastan vakaata etukenoa.
Loppuun kaikkien hevos- ratsastusblogien pakollinen kuvituskuva. Siis poni.
