Koirilla koulutusteorioita, metodeja ja kuppikuntia vasta riittääkin. Osa käyttää vanhaa preussilaista patukka&mono-metodia, osa vannoo pelkän positiivisen vahvistamisen nimiin. Joku luottaa puhtaasti johtajuusteorioihin. Löytyy sellaisiakin, jotka lainaavat kaikista sopivat kohdat ja kutovat niistä eläinyksilökohtaisen patentin. He ovat yleensä sellaisia kouluttajia jotka saavat tuloksiakin aikaiseksi. He eivät paini tai kehu saaneensa pennun istumaan kupin eteen vain kahden viikon yrittämisellä (siihen menee muuten aika tarkkaan maksimissaan vartti). Hevosten kouluttamisen ja opettamisen suhteen olen melkoisen eksyksissä, koska pyrkimys ja työkalut ovat minulle vieraita, mutta itse perusideahan ei kuitenkaan mihinkään muutu puhutaan sitten koirasta, hevosesta tai kyyhkysestä.
Luistelen heikoilla jäillä kuten kaikki aloittelijat tekevät, mutta olen saanut käsityksen, että hevosten koulutuksessa metodit perustuvat harrastuksen/kilpailulajin perinteisiin vahvemmin kuin varsinaiseen näkemykseen tai oppi-isänä käytetyn gurun mielipiteisiin. Varsan ratsuttaminen tai opettaminen ajolle on niin harvalukuisen väen puuhaa, että siihen ei tavan hevisharrastaja suuremmin törmää. Kun puhutaan hevosten koukuttamisesta tai opettamisesta tavoille, niin yleensä tarkoitetaan aikaisintaan noin nelivuotiaan valmiiksi ratsutetun pollen opettamisesta elämään kotitallissa. Ravurithan ovat nelivuotiaina nähneet maailmaa jo vaikka kuinka sekä yrittäneet tienata kaurojaan takaisin omistajan lompakkoon. Tai edes omaan ruokakuppiin.
Minulle hevosen maailma on melkoinen mysteeri. Vaikka alan päästä hivenen kärryille, niin silti pakoeläimen sielun maisema sekä suhtautuminen ylipäätään kaikkeen eroaa totaalisesti koirasta vastaavissa tilanteissa. Minulla on ollut suurimpia henkisiä estoja ymmärtää väitettä kaiken aggression johtuvan aina ja vain pelkoreaktiosta. Kun ruuna tulee korvet luimussa minua päin vaatimaan kohtuullisella voimalla heiniä itselleen, niin missä kohtaa siinä on kyse pelosta? Jopa 4v hevosen on täytynyt oppia siinä vaiheessa, että minä en ole ruohonsyöjä, eikä heiniä kantava ihminen pyri samoille laitumille. Voidaan tietysti olettaa, että ruoka-aggressiivinen käyttäytyminen on opittua pelkoa rangaistuksesta, joka on seurannut liian dominoimistyyppisestä ruuan vaatimisesta. Mutta oikeastiko hevoslaumoissa johtava syö ensin ruohotuposta ja sen jälkeen vasta alemmat jäsenet? Moista selitystä tarjotaan joskus koirilla perustaen sitä jacklondonmaiseen kuvitteluun susilauman käytöksestä, eikä se päde niissäkään. En usko moiseen hevosillakaan.
Eräissä luonnonmukaisen kouluttamisen oppaissa (älytön termi, minusta) neuvotaan eleitä ja ruumiinkieltä, jolla hevoselle näytetään omaa korkeampaa dominanssia. Osa niistä jopa toimii, jopa minä saan hevosen pakittamaan tai väistämään – jos se ei ole jostain muusta syystä kiihtynyt tai muutoin vastaanottamattomassa tilassa. Mutta me ihmiset puhumme hevosta yhtä vähän kuin koiraa, ja vaatii aika hyvää mielikuvitusta kuvitella, että hevonen luulee meitä hevoseksi. Jos noin olisi, niin mitä sitten tehdään kun orimainen ruuna haluaakin tammalauman itselleen? Tai tamma päättää ottaa alfa-aseman tätiratsastajalta? Kaikkien domestikoituneiden eläinten on opittava puhumaan ”ihmistä” pärjätäkseen.
Joten en usko johtajuusteoriaan hevosillakaan. En ainakaan noin suoraviivaisesti. Koirilla fenneliläisessä johtajuusopissa koirat saadaan kuriin kun ihminen kulkee ensimmäisenä ovesta. Aivan bullshittiä. Ensinnäkään sillä ei ole mitään tekoa johtajuuden kanssa, ja vielä vähemmän se imitoi susien dominanssikäyttäytymistä. Hevosten kanssa opetetaan, että ne eivät saa rynniä ihmistä ennen ovista, mutta se on opittu asia ja turvallisuuskysymys, eikä se oppi itsessään nosta ihmistä johtajan asemaan hevosten silmissä.
Tammahaaremissa lienee yksi, joka on alfan asemassa. Tosin en ihan tuotakaan niele täysin. Ori ei pidä kurissa ja herran nuhteessa tammojaan, vaan ympärillä lerssi heiluen vaanivia muita oriita. Joten missä vaiheessa tulee kuvioon se johtajuuskysymys kotihevosen ja omistajan välillä?
Positiivinen vahvistus on hieno juttu, ja eräs eniten väärin ymmärretyistä asioista maailmassa. Yksi pahimmista kuvitelmista johon olen törmännyt liittyi käsitteeseen mielen pahoittaminen. Hevosta on opastettava haluttuun käyttäytymiseen niin että se ei pahoita mieltään. Anteeksi nyt vain, mutta kun en antanut ruunan leikkiä vasaralla, vaan otin sen pois, niin saattoi hyvinkin aiheuttaa pahaa mieltä. Hevonen pahoittaa mielensä suurellakin todennäköisyydellä kun se on riimuköydellä seinässä kiinni.
Käsitteenä mielen pahoittaminen ei ole mitään muuta kuin eläimen inhimillistämistä, ja siinä mennään kategorisesti pieleen.
Nopein tie onneen on usein ollut tapa, jossa annetaan positiivinen palkka halutusta toiminnosta, negatiivinen vahviste katkaisemaan toiminta, jota ei haluta ja välitön palkka, kun lopettamisesta siirrytään ”hyväksyttyyn”. Minulle suurimmat ongelmat tällä hetkellä ovat kaikille vanhoja tuttuja:
- oikea ajoitus
- miten palkitaan ja motivoidaan
- miten antaa negatiivinen palaute oikealla voimalla liioittelematta yhtään
Yritän edelleenkin sisäistää sitä, että paineen poistuminen on itsessään palkinto.
Googlettelin aikani kuluksi hevosen kouluttamista ja erilaisia tapoja vahvistaa milloin mitäkin. Loputon suo. Ja se hetteikkö muuttui Mariaanien haudaksi kun erehtyi tutkimaan YouTuben tarjontaa aiheesta. Onneksi minulle lähes kaikki on pelkkää teoriaa, koska en pääse ja pysty niitä edes kokeilemaan. Kun nyt oppisi ensin ratsastuksen perusteet. Mutta kouluttamisen ja opettamisen teorialla on kylläkin (ainakin) yksi ratsastuksen perusteiden oppimista palveleva tarkoitus: se auttaa ymmärtämään miksi hevonen tekee jotain, tai jättää tekemättä.
Hassua. Yritän viikossa löytää ja omaksua samaa tietomäärää jonka keräämiseen minulla on koirissa mennyt sellainen 30 vuotta ja yli. Käytäntökin pitäisi jossain vaiheessa saada haltuun.
Minulle vinkattiin yhtä juttua, jota mainostettiin mielenkiintoiseksi. Sitä se olikin, ja erittäin pitkälle kirjoitettu sellaisella kielellä, jota minun oli helppo ymmärtää. Vilkaiskaapa ehtiessänne otsikolla Johtajuuspohjainen koulutusmalli vs. koulutusteoreettinen johdonmukaisuus.
