Rautaa jaloille

Talvi saattaa yllättää autoilijat, mutta ei meidän poneja. Saivat nastat alle tänään. Kengitys on tällaiselle lähes heppaneitsyelle jännittävää puuhaa, varsinkin kengän ja kavion sovittaminen toisiinsa. En ole todellakaan mitään raudan vääntämisen ammattilainen, mutta aikoinaan on joutunut hiukan sitäkin tekemään. Vaikka kengityksessä ei mitään millin osien sovittamista tehdäkään, niin kahden eri materiaalin sovittamista toisiinsa on silti mielenkiintoista seurata. Nimenomaan seurata, en todellakaan suostuisi moista puuhaa tekemään itse ammatikseni. Liian vaarallista, kuluttavaa ja työteliästä. Kuten aina kun  joutuu omilla käsillään tienaamaan leipänsä yrittäjänä.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaRautaa jaloille

Suhdetoimintaa

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Ajatuksia

Joku joskus jossain – olisikohan ollut kotona – sanoi, että hevoset suhtautuvat ihmisiin eri tavalla. Paskalinko, jota myös tallipojaksi kutsutaan, saa ylimielisempää kohtelua hevoselta kuin ratsastaja. Kotioloissa nuo saattavat olla sama ihminen, mutta ei läheskään aina. Syynä on se, että paskalinko tuo usein ruuat, tuo vedet ja siivoaa. Hän on siis selvästi palvelusväkeä. Tallipoika (ei sukupuolisidonnaisena terminä) harvemmin suuremmin vaatii yhtään mitään, riittää että polle on poissa jaloista. Ratsastaja on taasen henkilö, joka liikuttaa, jopa harjaa ja vaatii tapoja sekä käytöstä. Mikä tärkeintä, hän myös kiittää. Hevosen tottelevaisuus, kunnioitus ja jopa nöyryys kohdistuu siten häneen, joka vaatii, mutta ei koskaan ruokinta-automaattiin.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaSuhdetoimintaa

Koulutusteoriaihmettelyä

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Ajatuksia

Koirilla koulutusteorioita, metodeja ja kuppikuntia vasta riittääkin. Osa käyttää vanhaa preussilaista patukka&mono-metodia, osa vannoo pelkän positiivisen vahvistamisen nimiin. Joku luottaa puhtaasti johtajuusteorioihin. Löytyy sellaisiakin, jotka lainaavat kaikista sopivat kohdat ja kutovat niistä eläinyksilökohtaisen patentin. He ovat yleensä sellaisia kouluttajia jotka saavat tuloksiakin aikaiseksi. He eivät paini tai kehu saaneensa pennun istumaan kupin eteen vain kahden viikon yrittämisellä (siihen menee muuten aika tarkkaan maksimissaan vartti). Hevosten kouluttamisen ja opettamisen suhteen olen melkoisen eksyksissä, koska pyrkimys ja työkalut ovat minulle vieraita, mutta itse perusideahan ei kuitenkaan mihinkään muutu puhutaan sitten koirasta, hevosesta tai kyyhkysestä.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaKoulutusteoriaihmettelyä