Oppiminen kyselemisen kautta on toimiva tapa omaksua uutta. Haalii yhden detaljin täältä tai toisen sivujuonteen tuolta ja ajan myötä pisteet alkavat hahmottua kokonaiskuvaksi. Annan esimerkin yhdestä minun ja Minnan välisestä kysymys/vastaus-ketjusta ja miten johtopäätös on täydellisen selviö, kun viimeinenkin piste löytyy ja viivat yhdistetään.
Koiramaailma on paikoin melkoisen ehdoton omissa pikku lokeroissaan, mutta jää kakkoseksi hevosmaailmalle. Enkä nyt tarkoita hevostalli.netissä turhan vahvasti näkyviä määrättyjä selviä henkisen terveyden ongelmia tai suoranaista surkean epäkohteliasta käytöstä. Eläimien kanssa puuhaavat ovat aina omituisia, ja mitä enemmän eläimiä on, niin sitä omituisemmiksi tullaan. Tai ollaan. Toki koirapuolellakin on hullunsa, mutta varsinkin harrastavalla ratsupuolella heitä tuntuu riittävän. Onneksi suurin osa on kuitenkin jollain mittarilla täysipäisiä. Tarkoitan lokeroitumisella suhdetta omaan harrastussceneen sekä tavalla hoitaa ja käsitellä eläimiä.
Suomalaisten mielestä Irlanti on maaginen vihreä saari, jossa iloiset paddyt ryypiskelevät Guinnessia punainen parta tutisten ja kaikilla on hauskaa. Asuin siellä. Aidosti Irlanti on EU:n tuilla elänyt teollistuneeksi maaksi alikehittynyt yhteiskunta, jolla ei ole suurempaa teollista tuotantoa, tehoton maatalous, ei luonnonvaroja (eikä luontoa) ja nykyään ei ole enää talouskuplaakaan. Punapäitä riittää kiitos viikinkien (pakko)geenisiirron, mutta maagisuus tarkoittaa laiskuutta, piittaamattomuutta, välinpitämättömyyttä ja ahneutta. Iloisuus on usein röyhkeyttä ja nurkkakuntaisuutta. Guinnessia ei juo kuin vanhukset ja turistit, muut kittaavat Budweiseria. Mutta hevosia siellä riittää, melkein yhtä paljon kuin greyhoundeja.
Juu, jätetään tällä kertaa pedot rauhaan, eikä puhuta sanaakaan koirista, ja piipahdetaan vilkaisemassa pakoeläimiä. Hevonen on pakoeläin, mutta niin olen minäkin – kun puhutaan hevosista. Hankalaa, koska meille tulee hevonen tai kaksi jollain aikataululla. Minut tuntevat tietävät, että en tule oloani kovinkaan vapautuneeksi hevosten seurassa. Suomeksi, pelkään niitä. Koirat ovat helppoja, enkä käytännössä koskaan säiky niitä, vaikka aggressiivisten parissa varovainen onkin. Koiria pystyy lukemaan, niiden ennakointi on kohtuullisen helppoa ja käsittely loogista. Hevonen sen sijaan… täysin ennakoimaton ja aivan liian iso ollakseen turvallinen. Lapset eivät kuulemma saisi taluttaa koiria, mutta 600 kiloisen mitä arvaamattomimmista syistä skitsoavan eläimen selkään saa kyllä heittää pikkutytön ja sanoa että laukkaapa polle reima. Aivan käsittämätöntä.
Satulaan suuntaa miehen tie, parin viikon tauon jäljiltä. Viime viikon tunti jäi väliin, koska laitoimme prioriteettilistalla superfoodien metsästyksen ykköseksi. Eli lähdimme mustikkaan. Marjanpoiminta ei ole suosikkipuuhaani, minulla ei riitä kärsivällisyys siihen. Sillä kertaa olin kuitenkin tyytyväinen, että ratsastus jäi väliin. Olimme nimittäin olleet mustikassa jo jokunen päivä aikaisemmin. Haimme kahteen pekkaan 25 litraa suomalaista superfoodia. Marjaa oli paljon ja se saatiin huomattavan pieneltä alueelta. Tarkoitti samalla sitä, että liikkua ei paljoa tarvinnut. Kun ei tarvitse liikkua, niin ollaan staattisessa kumarassa koko ajan. Minulla huusi selkä ja vasen lonkka hoosiannaa seuraavan päivänä. Pahinta oli kuitenkin marjastuksen jälkeisenä yönä iskenyt vasemman takajalan takareiden kramppi.
Talvi saattaa yllättää autoilijat, mutta ei meidän poneja. Saivat nastat alle tänään. Kengitys on tällaiselle lähes heppaneitsyelle jännittävää puuhaa, varsinkin kengän ja kavion sovittaminen toisiinsa. En ole todellakaan mitään raudan vääntämisen ammattilainen, mutta aikoinaan on joutunut hiukan sitäkin tekemään. Vaikka kengityksessä ei mitään millin osien sovittamista tehdäkään, niin kahden eri materiaalin sovittamista toisiinsa on silti mielenkiintoista seurata. Nimenomaan seurata, en todellakaan suostuisi moista puuhaa tekemään itse ammatikseni. Liian vaarallista, kuluttavaa ja työteliästä. Kuten aina kun joutuu omilla käsillään tienaamaan leipänsä yrittäjänä.
Kun ratsastamaan pääsee vain kerran viikossa (polttelee taas kahteen kertaan viikossa, mutta ne kulut…), niin muut kuusi päivää pitäisi tehdä jotain muuta ratsastukseen liittyvää. Tai viitenä päivänä, koska yksi ilta uppoaa meidän nuoren neidin tuntiin, ja siitäkin saa oman hyötynsä vaikka vain kentän laidalla maleksiikin. YouTuben tarjontaa ei aina jaksa, vaikka muutaman oleellisen oivalluksen olenkin niistä saanut. Googlella ratsastuksen teorian etsiminen on täyttä tuskaa, koska tarjonta ei kohtaa tarvetta. Blogit ovat edistyneiden kirjoittamia ja ohjeellisemmat eivät joko tarjoa muuta kuin yleistä liirumlaarumia tai sitten ne eksyvät fakkiterminologiaan, joka aukeaa vain kokeneemmille – jos aina heillekään; juttu on kuitenkin periaatteessa suunnattu aivan vasta-alkajille.
Jätin ratsastustunnin väliin tällä viikolla. Suurin syy oli pieni hoppu saada toinen tallipaikka kuntoon, sillä uuden asukin pitäisi saapua sunnuntaina – siis huomenna. Mutta koen tarvitsevani myös pienen hengähdystauon. Homma ei toimi, joten nollaus on paikallaan. Lisäksi saan hieman lisäaikaa yrittää saada kroppa kuntoon. Minna ehdotti vaihtoehdoksi valjastuksen ja ajamisen alkeiden opettelua, eikä se välttämättä olisi ollenkaan huono idea. Siis ohessa, ei ratsastusta korvaavana. Pitäisi varmaan löytää siihenkin jostain aikaa, päivien lyhyys alkaa olla rajoittava tekijä.
Minä en tiedä raviurheilusta mitään. Aikoinaan turkulaisena olen käynyt kaksi kertaa Metsämäessä raveissa, ja silloin se oli… tylsää. Ravimiesten näköisiä äijiä kaljatuopit käsissä ja oluen hakemisella ei ollut kiire, koska lähdöt kestävät niin kauan. Starttien välit olivat pahuksen pitkiä, ei oikein hajuakaan mitä tapahtui ja toton tädit olivat nyrpeitä, kun en osannut pelata. Nyt asutaan lähellä Vermoa, asuinkumppanilla on ravitausta eikä silti olla käyty raveissa. Monta kertaa puhuttu kylläkin, että pitäisi mennä. Ei menty.
Blogivastaukseni oli linkitetty ravia.fi-foorumillekin. Ihan ok, sillä en edes tiennyt, että raviporukallakin on oma fooruminsa. Luulin, että kaikkitietävä ht.net on ainoa hevosaiheinen foorumi. Tosin pienen ja hyvin kevyen selailun perusteella uskaltaisin väittää, että hevostalli.netin kirjoittajista osa käy ravia.fi foorumillakin. Tosin asiallisempaa menoa tuolla oli. Silti uskallan väittää, että suomi24, hevostalli ja jopa ravia.fi ovat eläviä esimerkkejä siitä, että aikuisten (?) ihmisten ei saa antaa kirjoittaa nimimerkeillä.
