Lyhyet: Sähköturvallisuutta
https://twitter.com/Jagster_/status/412150554136027136
https://twitter.com/Jagster_/status/412150554136027136
http://youtu.be/nFVzd7qcEqs Kenguru kesti vartin, sitten se tyhjeni. En ole vielä katsonut, että saatiinko se hokeilla puhki vai tyhjennettiinkö vain astumalla päälle - ihmetellään huomenna. Minna päivitti omaa puuhailuaan Aapon kanssa. Eihän jäinen heinäpelto satu jos tipahtaa selästä?
Jos olen joskus sanonutkin, että en usko sinuun enkä anglojen pääsiäispupuun, niin ei sitä niin kirjaimellisesti tarvitse ottaa. Joskus vaan sanoo mitä sattuu, eikä tarkoita sitä. Ainakaan missään nimessä sitä ei tarkoittanut siinä vaiheessa kun tarvitsisi jotain ja joutuukin vastaamaan huutoihinsa. Mutta nyt on eri asia, koska en tarvitse mitään. Kolme aikuista ärrää maailmaan – rauhaa, rakkautta ja ruokaa – sekä juveniilimmat tripla-ärrät ja veet nuorille; rock, rauha rakkaus; vittu, viina, vapaus.
Isomman tarhan tolpat on pystyssä ja entinen pujojen suojelualue on kävelty läpi, ettei sieltä löydy mitään ikäviä yllätyksiä – vanhoja aitaverkon kappaleita, lankakeriä tai muuta. Enää ei puutu kuin yksi asia: sähköpaimen ja sen langat. Tänään on siis ohjelmassa eristimien ja lankojen asentelua ja yritän päättää, että kelpaisiko syöttöjohdoksi kumieristetty 2,5 neliön kolmipiuhainen, jossa kaikki kolme on yhdistetty toisiinsa, vai noinko olisi uskottava valmistajia, ja hankittava aidompi korkeajännitejohto. Maadoitus on jo tapeltu, mutta ajattelin silti varmistaa se vetämällä tolppiin vielä erikseen maalangan. Siinä alkaa vain tulla metrejä aika paljon, kolme paimenella ja kolme maalle. Mutta jos sillä saa varmistettua, että langoista ei tulla läpi, niin kustannukset ovat hieman kaksipiippuinen juttu.
Hevonen on luonnostaan tehty kulkemaan ja syömään. Otetaan haukkapalaa suullinen ja maleksitaan taas eteenpäin. Jossain vaiheessa pysähdytään nukkumaan, seisaaltaan. Ja sitten taas sama toistuu. Aktiivisin aika muuten vain puuhailussa lienee varsana, jolloin puuhataan kaikkea muutakin – kuten emän ja lauman muiden hevosten kiusaamista, tökkimistä ja nyppimistä. Osaksi koska opetellaan sosiaalisia taitoja, osaksi uuteen maailmaan tutustumisen takia ja osaksi oppiakseen liikkumaan. mutta välillä varsat puuhailevat omia hölmöyksiään aivan samoista syistä kuin inhimillisemmät kaksijalkaiset nisäkässerkkunsa: koska jokin tuntui juuri sillä hetkellä suunnattoman hyvältä idealta ja koska sen pystyi tekemään. Nuoret oriit jatkavat aktiivista puuhailuaan omissa laumoissaan, välillä selvitetään välejä ja välillä nuoret jullit vain pitävät hauskaa. Tammat… no, ne keskittyvät olennaiseen: syömiseen.
https://twitter.com/Jagster_/status/409765500084690945 En tiedä onko kuolaimettomuus parasta mitä hevoselle voi tapahtua, ja samalla ehkä jumalattoman vaarallista ratsastajalle sekä ympäristölle, mutta ilman niitä pääsee vähemmällä miettimisellä - luoja varjele että noita erilaisia kuolaimia on paljon. Minnan mukaan Aapo painaa kuitenkin aika rajusti kädelle, joten se siitä herkkyydestä ja hermopäistä. Twiitin linkistä pääsee näkemään mitä kohtaa mikäkin vääntää. Hyöty? En minä tiedä.
Minna lähti Aapon kanssa maastolenkille. Ronja sai jäädä yksin tarhaan, joka on tietysti hiukan surku, koska tammarukka pitää myös maastolenkeistä. Tai kunhan pääsee pois pihasta. Surku kuului myös kauas, sen verran kovaa hirnuntaa pidettiin. Samaa älämölöä tien päällä piti myös Aapokin. On tottumuksen voima vahva, kun maailma romahtaa tallikaverin poistuessa paikalta. Noiden kanssa pitäisi päästä kulkemaan enemmän, erikseen – tottuisivat. Mutta jos Minna sai oman varsansa ajettua maastoilullaan hikeen, niin jonkinlaisen lämmön sai Ronjakin päälle. Sen verran paljon se laukkasi ja ravasi pitkin poikin tarhaa.
Joku joskus jossain – olisikohan ollut kotona – sanoi, että hevoset suhtautuvat ihmisiin eri tavalla. Paskalinko, jota myös tallipojaksi kutsutaan, saa ylimielisempää kohtelua hevoselta kuin ratsastaja. Kotioloissa nuo saattavat olla sama ihminen, mutta ei läheskään aina. Syynä on se, että paskalinko tuo usein ruuat, tuo vedet ja siivoaa. Hän on siis selvästi palvelusväkeä. Tallipoika (ei sukupuolisidonnaisena terminä) harvemmin suuremmin vaatii yhtään mitään, riittää että polle on poissa jaloista. Ratsastaja on taasen henkilö, joka liikuttaa, jopa harjaa ja vaatii tapoja sekä käytöstä. Mikä tärkeintä, hän myös kiittää. Hevosen tottelevaisuus, kunnioitus ja jopa nöyryys kohdistuu siten häneen, joka vaatii, mutta ei koskaan ruokinta-automaattiin.
Lähdin tekemään aamutallia virtaa täynnä. Olen pariin kertaan kuullut ihmettelyjä siitä kuinka hemmetin kauan voin saada aikaa tuhrattua parin karsinan siivoamiseen – ennätys on tällä hetkellä 20+15 minuuttia, mutta aika usein siihen uppoaa tunti ja jos mukaan lasketaan myös tarhan siivous ja vedet, niin puolitoista tuntia katoaa aika äkkiä. Tuolla tahdilla en kuulemma kauaa pärjäisi ammattitallissa, tai edes (tai varsinkaan) Ypäjällä. Minua tuo ei murehdituta, sillä en ole tekemässä paskan linkoamisesta ammattia ja vielä vähemmän suuntautumassa Ypäjälle.
Koirilla koulutusteorioita, metodeja ja kuppikuntia vasta riittääkin. Osa käyttää vanhaa preussilaista patukka&mono-metodia, osa vannoo pelkän positiivisen vahvistamisen nimiin. Joku luottaa puhtaasti johtajuusteorioihin. Löytyy sellaisiakin, jotka lainaavat kaikista sopivat kohdat ja kutovat niistä eläinyksilökohtaisen patentin. He ovat yleensä sellaisia kouluttajia jotka saavat tuloksiakin aikaiseksi. He eivät paini tai kehu saaneensa pennun istumaan kupin eteen vain kahden viikon yrittämisellä (siihen menee muuten aika tarkkaan maksimissaan vartti). Hevosten kouluttamisen ja opettamisen suhteen olen melkoisen eksyksissä, koska pyrkimys ja työkalut ovat minulle vieraita, mutta itse perusideahan ei kuitenkaan mihinkään muutu puhutaan sitten koirasta, hevosesta tai kyyhkysestä.