Osaamisen illuusio

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Ajatuksia

Eilen oli torstain ratsastustunti, koska eilen oli torstai. En saanut videota itselleni enkä teille, koska olin ottanut mukaan kameran ja muistikortin, mutta en akkua. Kaksi kolmesta on kuitenkin ihan hyvin. Ei olisi ollut paljon kuvattavaakaan. Alla oli tyypilliseen torstaitapaan se ravurin ruuna, joka ei laukkaa kuin joskus, peitsaa yhtä paljon ravaa ja aika usein kääntyessä puskeekin lapa edellä suoraan. Tunti oli  pelkkää laukan nostoa, eli käytännössä minulle ravia ja peitsiä. Nosti se pariin otteeseen laukankin, mutta ei sitä iloa muutamaa askelta pidemmälle riittänyt. Pariin otteeseen ja muutaman hetken opettajan mukaan näytti siltä, että minä jopa ratsastan. Ei se itseltä siltä tuntunut. Oikeammin tunnin jälkeen oli sellainen olo, että meni aika äitiinsä tällä kertaa ihan joka suhteessa. Alkaa tuntua siltä, että minulla on ehkä turhan usein tuntien jälkeen epäonnistumisen fiilikset päällimmäisenä, ei onnistumisen ilo. On se silti hauskaa puuhaa, haluaisin kuitenkin enemmän ja nopeammin.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaOsaamisen illuusio

Jousipyssy ja inkkariponi

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:TunnitVideot

Ratsastuksen opettelu vaan jatkuu. Käytännön kehityksestä en tiedä, mutta henkiselle kasvulle heppatuntien videointi on tehnyt hyvää. Nöyryyttä se ei opeta, mutta itsekriittistä silmää omiin puuhailuun kylläkin. Oppimisvauhti ei päätä huimaa, mutta olen minä edistynyt. Hiukan. Mutta olen kuitenkin. Olenhan? Torstain tunneilla en saa yleensä postauksen videolinkissä olevaa hevosta, koska se on silloin opettamassa pidemmällä olevaa kouluratsastuksen harrastajaa – silloin minä painelen vanhalla ravurilla. Maanantaisin sen sijaan onkin usein tämä ruunapoju – hassu tapaus, jonka täytyy joka kerta kokeilla kumpi meistä ehkä kutenkin olisi se pomo. Alan hissukseen oppia miten sitä pitää kohdella, että pysyy suhteet hallinnassa. Hitaasti sekin oppi tulee, mutta tulee kuitenkin.
(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaJousipyssy ja inkkariponi

Lll….aaaaaukka

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Tunnit

Jos laskuni stemmaavat, niin se oli 16. kerta tänään, kun reisien välissä oli 600 kiloa kastroitua miehistä lihaa ja täysin kontrollissa. Feministin toiveuni siis – harmi, että en ole femakko. Se, että aloitin ratsastamisen talvella, ja että taitojen sekä varsinkin tasapainon kehittyminen on ollut kivinen tie, niin vasta nyt tehdään reippaammin laukkatyöskentelyä. Kai perusteiden opettelua saa sanoa laukkatyöskentelyksi, siis sitä että nostaa myötä- ja vastalaukkaa (huomatkaa opittu fakkiterminologia)? Kaipa jotain kehitystä on jossain tapahtunut, vaikka välillä on tehnyt mieli ampua (virtuaali)luoti päähän tämän harrastuksen tiimoilta.
(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaLll….aaaaaukka

Ruunapelleilyä

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Tunnit

IMG_0781
Jekusta on ilmeisesti tulossa lähes vakioponini tunneille. Hauska ruuna, joka hymyilee vedättäessään minua

Se oli sitten ratsastustunti taas. Mitäpä tuosta… Opin kuinka lujaa ruunaa saa ottaa, kun se on vakaasti mielipuolta, että ihminen ei ole edes hidaste, jos haluaa karsinasta pois ja sen voi mielin määrin runtata karsinan seinää vastaan. Kävi pojunpuoli hiukan iloisilla fiiliksillä, koska naapurissa oli varsottu viime yönä. Hivenen ehkä vaikutti, että oli kuulemma ollut hivenen vajaalla liikuttamisella jonkun aikaa. En olisi muuten uskonut, että vaikka takajalka on ylhäällä, niin saman puolen reidellä pystyy paukauttamaan päähän tavallisen lujaa. Olisin siinä vaiheessa halunnut iskeä kaviokoukun palleihin, mutta turhaa huitomista se olisi ollut ruunan kanssa. Sen verran koville laittoi kuitenkin aloittelevan papparatsastajan, että ensimmäistä kertaa en saanut hevosta satuloitua yksin – edes riimulla kaltereihin sitominen ei auttanut. Olin hiestä märkä – eikä harjaaminen, kaviot, satulointi ja kuolaimet yleensä niin ylirasittavaa ole ollut. Oudon paljon muuten sattuu, kun hevonen seisahtaa varpaiden päälle ja killittää samalla suoraan silmiin ilman aikomustakaan siirtää jalkaansa. Mainitsiko joku sanan dominanssi…

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaRuunapelleilyä

Ratsastamisen alkeet

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:TunnitVideot

Minulla oli kolme syytä aloittaa ratsastaminen. Voi olla, että ajan myötä keksin niitä lisää aina sen mukaan mikä on tarpeeni selitellä.

  • selkä- ja hartiakivut
  • muut perheessä ratsasti, enkä tiennyt mitä he tekevät
  • oppia jotain aivan uutta

Neljäs, mutta ei ehkä kantavin syy, oli että pelkään hevosia. Kammoan niitä. Epäluotettavia, ihmistä suurempia ja vahvempia elukoita. Mahdottomia lukea, niiden päähänpistoja ei kykene ennakoimaan. Pelosta on mahdollista päästä eroon siedätyshoidolla, jos mikä onkaan parempaa siedätystä kuin alistaa pedon kohde; pakottaa se ruotuun, muotoon ja omaan tahtoon.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaRatsastamisen alkeet

Aikuinen mies ratsailla

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Ajatuksia

Canon-117
Ensimmäinen varsinainen hevostuttavuus, Irlannista. Ei meistä silti hyvänpäiväntuttuja enempää tullut.

Suurin osa tutuista tietää, että aloitin ratsastamisen. Kun lähemmäs viisikymppinen mies, ilman aikaisempaa hevostaustaa, hetero ja ilman pedofiliataipumuksia ilmestyy tallille, niin onhan se eräänlainen tapaus. Ravipuolella kukaan ei olisi edes päätään kääntänyt, mutta tuntihevostelussa olen poikkeus. Tallilla, jossa käyn, meitä miehiä on hämmästyttävän paljon: kolme taitaa olla luku. Ratsastaminen olikin mielenkiintoista puuhaa, ja huomattavasti vaikeampaa kuin olin luullut.

(lisää…)

Liittyvät kuvat:

Jatka lukemistaAikuinen mies ratsailla