Aina kun törmätään johonkin omituiseen ja ristiriitaiseen termiin, kuten vaikkapa orgaaninen mineraali, niin ollaan ns. luonnollisen hoidon tai ruokinnan ääressä. Valitettavasti uskomuspuoli on korvamerkinnyt luonnollisuuden täysin itselleen ja jos pyrkii minkälaiseen luonnollisuuteen tahansa, niin omituiset legendat ovat rasitteena.
Olin kirjoittaa, että näiden uskomusten evoluutio on aina samanlainen, mutta ilmaisuna se olisi ollut aivan yhtä omituinen kuin vaikkapa otsikon orgaaninen mineraali. Uskomuksilla ei yleensä ole evoluutiota, kehitystä, vaan pitäisi oikeammin puhua tartuntareiteistä.
Väitteet saavat alkuunsa 50- ja 60-luvun ihmisten elävän ravinnon teorioista – sen aikaista new age hömppää – josta ne on suoraan siirretty hevosiin, ja ovat viimeiseksi valuneet koiriin. Nykyään on nähtävissä suuntaus, että kissat raakaruokinnan myötä ovat saamassa osansa.
Orgaaninen mineraali on päätön termi, koska mineraalit ovat aina epäorgaanisia. Mutta koska uskomuspuoli määrittää itse terminsä, niin orgaaninen mineraali tarkoittaa mineraalia, joka saadaan orgaanisesta, elävästä eliöstä. Kuten vaikka kasveista.
Elävän ravinnon oppien mukaan mineraalit ovat syöjälleen hyödynnettävässä muodossa vain orgaanisina muotoina, ja epäorgaaninen, joka tarkoittaa lievimmällä tulkinnalla teollisesti valmistettua synteettistä ja tiukimmassa tulkinnassa mitä tahansa louhittua tai maaperästä suoraan saatua, on syöjälle joko hyödytön tai myrkyllinen – taas kerran tulkinnan asteesta riippuen.
Orgaanisen määritelmä
Törmäsin nettikierroksella tällaiseen määrittelyyn:
Kivennäiset taas ovat joko epäorgaanisia tai orgaanisia. Kivennäinen on sama kuin mineraali, joka voi siis olla joko elävän solun valmistama eli orgaaninen = “elollinen/luonnollinen” kuten nokkosen, pinaatin jne. valmistama/sisältämä rauta, tai epäorgaaninen = “eloton/epäluonnollinen” eri erotettu esim. maa-aineksesta (hiekkamaiset kivennäiset).
Ymmärrän nyt idean orgaanisen suhteen, siis mihin moinen perustuu, mutta nyt on pakko nipottaa. Solu ei valmista yhtään mitään mineraalia. Soluissa on ylipäätään mineraalien ioneja aika vähän, siis eri laatua.
Kun kasvi imee ravinteita maasta juurillaan veteen liuenneena. Heinä ei siis siirrä vaikkapa maaperän kalsiumkarbonaattia sellaisenaan, vaan veteen liuonneita kalsiumioneja. Sen jälkeen kalsium yhdistyy muiden kanssa omaksi yhdisteekseen tai pysyy ionina riippuen aivan missä vaiheessa kasvia se on vaikuttamassa ja miten. Sen jälkeen eläin syö kasvin ja ruuansulatuksessa happamuudella, entsyymeillä tai bakteereilla joko ”pilkkoo” kalsiumyhdisteen, vaikkapa sen uudelleen muotoutuneen kalsiumoksidin, tai onnistuu siirtämään sellaisenaan suolenseinämän läpi, jonka jälkeen se kemiallisissa reaktioissa muotoutuu taas joksikin – vaikkapa samasta kasvista saadun fosforin kanssa luuston haluamaksi kalsiumfosfaatiksi.
Esimerkkejä orgaanisista mineraaleista
Suurelle yleisölle tunnetuin orgaaninen mineraali on MSM eli niin sanottu orgaaninen rikki. Taas kerran, tyypilliseen luontaistuotemaailmaan kuuluvalla tavalla sotketaan asioita ja termejä.
Yleisen (ja yksinkertaistetun) määritelmän mukaan orgaanisessa aineessa, oikeammin yhdisteessä, on hiili-hiilisidos – siksi meitä kutsutaan hiilipohjaiseksi elämänmuodoksi. Ja kyllä, metaani on orgaaninen, mutta timantti ei. aivan kuin vitamiinien määritelmässä, niin tässäkin on painolastina historia ajalta, jolloin ei tiedetty niin paljon kuin nykyään; teoriat ja määritelmät muuttuvat.
Metyylisulfonyylimetaanin eli MSM:n kemiallinen kaava on C2H6O2S joten se on orgaaninen. Mutta että sitä kutsutaan orgaaniseksi rikiksi, on vähintään liioittelua – mutta vakiintunutta liioittelua.
Grammassa MSM:ää on 341 mg rikkiä. Se, että MSM esiintyy aineenvaihduntajäämänä erittäin matalilla pitoisuuksilla luonnossa kasveissa ja (punaisessa) lihassa tarkoittaa siis sitä, että kun lisäravinteena myytävä MSM – myös luontaistuotekaupoissa – on tosiasiassa teollisesti valmistettua synteettisesti aineenvaihduntatuotteeksi dimetyylisulfoksidista, niin ollaan aika kaukana orgaanisesta luontaistuotepuolen ja elävän ravinnon oppien mukaan. Silti se on ”sallittua” ja terveellistä, koska orgaaninen rikki. Jep, hassua minustakin.
Vannoutuneet koiraihmiset eivät muuten läheskään aina tunnista nimeä dimetyylisulfoksidi eli DMSO, mutta ainakin keski-ikää lähestyville ja vanhemmille hevosharrastajille se on tuttu juttu. Tehokas kipulääke, joka imeytyi ihonkin läpi. Erittäin dopingluokiteltu läpi koko sivistyneen maailman. Orgaanista mineraalia siis.
MSM:n toiminta kivunlievityksessä perustui muuten DMSO:n pitoisuuksiin. Ei MSM:n sisältämään imeytymättömään rikkiin, tai MSM:ään itseensä — joka ei edes imeydy.
Natriumkloridi eli suola on natriumia ja klooria. Se ei muuksi muutu vaikka hevosten suolakivi tai koirien ruuan suola olisi tehty laboratoriossa synteettisenä, hankittu orgaanisena yhdisteenä kasvista tai kuivattuna merestä tai louhittuna kalliosta. Se on edelleen natriumkloridia, eikä elimistö tiedä eroa.
Nyt en aivan tarkkaan tiedä, että miten pitäisi suhtautua piimaahan piin lähteenä. Onhan se alunperin mikroeliöistä, mutta aikoja sitten kuolleista, Joten lasketaanko se siis orgaanisiin mineraaleihin? Entä öljy ja kivihiili? Nekin ovat silloin samalla periaatteella orgaanista mineraalia – mutta ainakaan minä en suosittele käyttämään rehulisänä. Paitsi että Greenpeace tykkää kyttyrää, niin eläin voi sairastua moisesta terveellisestä orgaanisesta mineraalilisästä pahastikin. Varsinkin jos kuitenkin erehtyy käyttämään täyssynteettistä.
Imeytymisen sietämättömyys
Kysymys on siitä, että mineraali on mineraali ja yhdisteen muoto määrää kuinka hyvin sitä voidaan käyttää syöjän hyväksi. Fosfaatit heikentävät imeytymistä aivan samalla tavalla saatiin ne kasvista tai synteettisenä, koska kyseessä on sama aine. Magnesiumoksidin hyödynnettävyys on kehno oksidin kemiallisen rakenteen takia, ja se on aivan yhtä hankala nokkosesta tai kemian laitoksen valmistuslinjalta saatuna.
Kasvit ovat hankalia kavereita. Osa haluaa, että ne syödään, koska se on niiden leviämisreitti – kuten vaikka omena, mutta ei omenakaan halua, että sen oksia syödään. Nokkonen taasen ei halua, että sitä käytetään ateriana, joten se on rakentanut itselleen suojamekanismeja. Polttaminen on yksi suoja, mutta myös ravintoaineiden erittäin kehno hyödynnettävyys on toinen. Ei paljoa lohduta, että raparperi tai nokkonen ovat ravintoarvoiltaan rikkaita, jos syöminen aiheuttaa sairastumisriskin tai hyödyntäminen on nolla.
Koirat eivät kykene käyttämään käsittelemätöntä ja raakaa viljaa. Hevosihmisille on tuttua se, että hevosellakin kehno kyky käyttää kokonaista käsittelemätöntä viljaa. Viljakasvit haluavat, että ne syödään, mutta ne eivät halua, että lapsosille eli jyville, käy kehnosti – joten pureskelun välttäneet jyvät uivat iloisesti läpi koko kasvissyöjän ruuansulatuksen ja jatkavat eloaan rikkaasti lannoitettuna hevosen sontakasassa.
Taas kerran, mineraalin arvo ei ole mistä se saadaan, vaan että se saadaan ja kyetään myös hyödyntämään.
Lisäravinteiden voima
Lisäravinteissa imeytymisen ja bioaktiivisuuden tärkeys tiedetään. Jos unohdetaan sellaiset vedätykset kuin vaikkapa melkoinen osa hevosten magnesiumlisistä tai jauhetun ja kuivatun nokkosen käyttö raudan lähteenä, niin lisäravinteissa synteettisyys mahdollistaa tutkitusti parhaan mahdollisen imeytymisen. Tiedetään millainen muoto imeytyy ja on hyödynnettävissä, eikä mukana ole estäjiä, jotka vaikeuttaisivat.
Luontaistuotepuoli/uskomushoidot/elävä ravinto väittää vahvimpana perustelunaan, että ravinto on kokonaisuus, ja jos se pilkotaan, niin osaset lakkaavat toimimasta. Ruokaa ei siis voi jakaa osasiin. Valitettavasti ruoka voidaan jakaa osiin, ja se jaetaankin osiin. Se on jaettu osiin luontaistuotekauppojen etikettien analyyseihin, koiranruokien tuoteselosteisiin, se on jaettu osiin luomuheinätuottajan heinäanalyysissä ja viimeisen kerran se jaetaan osiin ruuansulatuksessa.
Jokainen osa on kemiallinen yhdiste. Jos se kemiallinen yhdiste voidaan synteettisesti valmistaa ja kaikki yhdisteet sekoitetaan alkuperäisen mukaisessa suhteessa, niin keho ei tiedä mikä on orgaanista mineraalia ja mikä ei – pätee niin koiran kuin hevosenkin ruokintaan ja ravitsemukseen.
Yhtenä perusteluna orgaanisten mineraalien ylivoimaisuudessa louhittujen ja teollisten mineraalisen suhteen on aina synteettinen E-vitamiini. Kyllä. Synteettisessä E-vitamiinissa on kahdeksan eri isomeeriä, joista vain yksi toimii elimistössä aktiivisena E-vitamiinina. E-vitamiinilisän pitoisuudesta siis 25% on hyödynnettävissä E-vitamiinia – muu on pilleripurkissa ns. turhaa ja ruuassa rasvaa säilövää antioksidanttia. Ongelma on vain siinä, että vitamiineilla ja mineraaleilla ei ole mitään tekoa keskenään. Aivan sama kuin kivellä perusteltaisiin aurinkoa, tai rasvan toiminnalla elimistössä selitettäisiin miten luusto luutuu.
Luonnonmukainen mineraali
Orgaanisissa mineraaleissa on myös alamuotonsa. Minulle uusi, törmäsin siihen äskettäin eräässä hevosryhmässä. Luonnonmukaiset mineraalit. Taas kerran termin merkitystä ei voi määritellä siinä käytettyjen sanojen perusteella. Luonnonmukainen luomu ei siis tarkoita villinä, vapaana ja ilman ihmisen apua kasvanutta mineraalikertymää, vaan mineraalilisää, joka on tehty kuivatuista kasvinosista. Purkki kuivattua ja jauhettua nokkosta ei siis ole vain orgaanista mineraalia, se on luonnonmukaista mineraalia. Arvo on siinä, että se on paremmin hyödynnettävää kuin orgaaninen mineraali – joka siis taitaa ollakin tuoreen kasvin mineraalisisältö – ja siten tuplasti terveellisempää. Huonot uutiset ovat tosin ne, että kuivaaminen ei useimmiten auta imeytymisen paranemiseen. Joskus kyllä, mutta harvoin.
Minulle jäi hieman epäselväksi, mutta luultavasti luonnonmukaisen mineraalin perusedellytys on, että se on luomuviljeltyä. Tämä tarkoittaa sitä, että mahdollisimman terveellisen mineraalilisän myötä hevonen kärsii Suomessa kroonisesti seleenin puutoksesta, koska seleeniä ei luomuviljelyssä käytetä. Sama koskee luonnollisesti (hauska ilmaisu tähän väliin) myös koiria, joille petoina haetaan lisät kasveista. Terveellisten ja hyvin hyödynnettävien luonnonmukaisten mineraalien kokonaismääräkin saattaa olla hyvin matala riippuen aivan miten maaperän parantaminen on tehty. Kun liian usein luomustatus varsinkin heinällä tarkoittaa sitä, että otetaan luomukorvaukset, mutta heinäpeltoa ei käytännössä hoideta, niin ravintoarvot saattavat olla todella kehnot.
Kun orgaaninen mineraali on englanniksi organic mineral, niin onko luonnonmukainen orgaaninen mineraali silloin organic organic mineral?
Loppukevennys
Loppuun lainaus eräältä hevosia käsittelevältä luomuorgaanissivustolta. Valitan, tällä kertaa ei tule linkitystä, koska hauskuudestaan huolimatta en halua ohjata pseudotiedon ja faktoidien pariin. Vaikka lainaus ei koskekaan orgaanisia luomumineraaleja, niin se kuvaa hyvin pitkälle ongelmaa:
Synteettiset vitamiinit ovat yliannosteltuna vaarallisia, elimistö ei niitä tunnista ja ne myös varastoituvat maksaan ja yliannosteltuna voivat tuhota jopa maksan. Siksi myös välillä kuulee varoiteltavan esim. porsaan maksan liiallisen syömisen haitoista.
Tuossa kappaleessa oli aivan kaikki väärin. Niin väitteet, kuin johtopäätöskin.
Siinä sitä, orgaanisuutta.
