Jos talouteen tulee uusi ihminen tai eläin. niin ensiksi totutellaan ja opetellaan, ja siitä jatkuu varsinainen kuherruskuukausi. Yksilöstä, ja jossain määrin myös eläinlajista, riippuu kauanko kuherruskuukausi kestää. Arkeen siirtymisen tunnistaa ensimmäisistä skismoista, riidoista ja vääntämisistä. Vieraskoreus haihtuu ja aletaan etsimään pelisääntöjä.
Koirilla tottuminen uuteen paikkaan kestää tyypillisesti enintään kaksi viikkoa. Ylipäätään koirien lassiemainen omistajan ja entisen elämän muistaminen sekä uuteen sopeutuminen vie sen pari viikkoa. Sen jälkeen omistaja varmasti tunnistetaan, muistammehan mekin tuttuja vuosikymmenten takaa, mutta hänellä ei ole enää vaikutusta lemmikkinsä oloon ja eloon.
Hevosilla on kuulemma vielä pidempi muisti.
Laumaeläimillä uuteen tulokkaaseen suhtautuminen menee usein kaavalla
- Kiva, kuka olet / Painu hemmettiin
- Tule, me syödään täällä
- Joko sinun olisi aika lähteä kotiin
- Ainahan tuo on on meidän kanssa elänyt
Meillä ruunareippaat ovat nyt vaiheessa 3. Hyöritään ja pyöritään, mutta vanhemman Aapon mielestä uusi tulokas Elmeri on aika ajoin turha kapistus ja voisi vaihtaa maakuntaa. Useimmin siinä lienee kysymys kakaran ojentamisesta paikalleen, ja silloin tällöin kokemattomuudesta tehdä ojennus oikeassa paikassa. Eikä vain siksi, että on tylsää.
Olenko muistanut mainita, että Kingi vaihtui Elmeriksi? Ihan siksi, että Kingi ei sopinut kenenkään meidän suuhun. On uuteen kasteeseen toinenkin syy. Meillä uskotaan vakaasti, että nomen est omen, nimi on enne ja ohjaa eläimen käyttäytymistä tai ainakin se kuvaa eläimen luonnetta. Tai se on vain helposti lausuttavissa eikä sekoittaisi samankaltaisuudellaan nelijalkaisten toivottua kykyä tunnistaa itsensä. Elmeri on kuitenkin joltisenkin laiska ja vähän vässykkä, niin ei se täysin kuningasmateriaalia ole.
Tänää ohjelmassa oli piiritanssi. Aapo ajoi Elmeriä muualle. Korvat pitkin päätä ja näykkimään kintereisiin. Ei siihen ihmissilmällä mitään järjellistä syytä ollut, joten varmaan Aapon logiikalla se, että oli tylsää, tuuli ja ruokaa joutui odottamaan, oli puolta nuoremman Elmerin vika. Ihan loogista.
Hetken kuluttua Elmeri ilmoitti, että tämä leikki on nyt tässä, painoi päällään Aapon sivuun ja käänsi takapuolensa. Koska kakarat ei määräile, niin Aapo päätti kokeilla kertaa kiellon päälle ja sitten tärähti omaan poskipieleen.
En jaksa lakata päivittelemästä hevosen potkun nopeutta ja täsmällisyyttä. Liike oli niin nopea, että iskunopeutta harjoitteleva budoilija olisi vaipunut kateudesta tatamiin. Potkun keskeyttäminen millilleen oikeaan paikkaan vaatii myös melkoista tarkkuutta. Kenkä helähti Aapon riimun poskilenkkiin, ei muuta. Karvakaan ei heilahtanut.
Hyvä saavutus eläimeltä, jolla on heikko stereo- ja syvyysnäkö.
Aapo teki kasvojenpelastuskierroksen ja tuli yrittämään uudestaan. Tällä kertaa mäjähti lavan seutuun. Tälläkin kerta potkun voima pysäytettiin karvoihin. Koska Aapo on juntti, niin eihän asioita kertalaakista opita, vaan piti lähteä kolmannelle kierrokselle. Siinä meni raja ja karjahdin, että kuinka monta kertaa sun täytyy ottaa turpiin, ennen kuin opit. Seurauksena kaksi kavioeläintä on aidalla rinnakkain korvat pystyssä ihmettelemässä, että koska minä olen saapunut paikalle.
Ei Elmerikään penaalin terävin smurffi intiaanikanootissaan ole. Oli pakko mennä yrittämään Aapon hännän alle. Seurauksena molemmilla takasilla potku kylkeen. Elmeri totesi, että aika hienoja harakoita täällä on ja päätti ihmetellä taivasta, mutta ei siirtynyt. Ainakaan heti. Älä koskaan näytä tuskaa vaan olet kuin et olisikaan. Muutama sekunti ja pojat ihmettelivät vierekkäin maailman politiikan päivänpolttavia asioita. Tai jotain.
Koska näytti olevan turhaa virtaa ja muutama sata neliötä ahdistaa, niin päästin pojat laitumelle ja heinille. Nujakoikoot hehtaareilla, niin ei ole niin tiukkaa. Kun kävelin aktiivitarhan portilta laitumen portille, niin takana kuului omituista töminää. Pysähdyin ihmettelemään, niin jätkät ovat rinnakkain ja tönivät toisiaan lavoillaan. Kun kysyin, että mikä nyt mättää, niin kummallakin oli ilme, että piruako pysähdyit, me vaan kävellään.
Teinijätkät. Rööki suussa ja kädet kyynäriä myöten taskuissa vain puuttui.
Se, että katsellaan aika ajoin porukan paikkaa hierarkiassa, on ihan normaalia. Eikä sekään, että hevoset mätkivät toisiaan, ole mitenkään poikkeuksellista. Silti en pidä ajatuksesta, että opetellaan potkimaan. Siinä voi käydä vahinko, vaikka ei olisikaan tarkoitusta takana. Mutta suurin henkinen ongelma minulla on aiheeseen siksi, että omissa pähkäilyissäni voisin kuvitella, että moinen alentaa ylipäätään kynnystä potkia, oli harmistuksen aihe mikä tahansa. Voin olla väärässäkin, en tiedä.
Tällä hetkellä tuo on satunnaista. Mutta saa loppua, jos alkaa toistumaan. Silti on pahuksen mielenkiintoista miten hevoset opettavat toisilleen kuria ja empatiaa. Aika erilaisilla työkaluilla kuin ihmiset.
*****
Elmeri on oppinut laitumella uuden leikin. Ruunasta varmaan kiva, mutta laidun ei siitä nauti. Kun tulee loivaa alamäkeä hieman kovempaa ja sitten kyykkää jarrutettaessa, niin tulee kiva slide stop. Ja sitä voi sitten tehdä uudestaan ja uudestaan. Hemmetin teletappi.
*****
Kiinnostaako minuutti täysin pointitonta videota? Tässä on yksi:
