Ratsastaminen on kallis harrastus. Tietysti kaikki on suhteellista. Ylipäätään harrastaminen, jossa tarvitaan välineitä tai erityinen harrastuspaikka, maksaa. Sekin on fakta, että persaukiset valittavat rahasta ja jos vuosiansiot ovat satakin tonnia niin ratsastuskortin hinta rassaa perheen budjettia vähemmän kuin 20 000 ansaitsevalla. Kysymys on aina valinnoista sekä resurssien jakamisesta.
Jotkut blogia seuraavat tietävät, että me kilpailemme greyhound racingissä. Se on se laji, jossa englanninvinttikoirat (mutta kutsutaan niitä greyhoundeksi, jookos) juoksevat ovaalia rataa ympäri jahdaten rättiä, Suututan tällä muutaman henkilön, mutta greyhound racingiä ei pidä sekoittaa vinttikoirien ratajuoksuun. Periaatteessa samasta asiasta on kyse, mutta ero on kuin kenttäratsastuksen maastoesteosuudella ja tuntihevosten maastolenkillä. Me olemme Suomen huippuja. Tämä ei ole kehumista, vaan fakta. Olemme olleet jo pitkään. Meillä on hyviä koiria ja olemme jopa hivenen hajulla mitä niiden kanssa kuuluu tehdä.
Tähän väliin voisi sopia vanha (muotoiltu) toteamus: kaikilla nyt rahaa on, mutta harvalla hyvät koirat
Meillä on kaikkiaan tusinan verran koiria. Kasvavia, kilpailevia aikuisia ja jo eläkkeellä olevia. Ne syövät joka päivä. Niitä täytyy hoitaa, varsinkin kilpailevia. Ne tarvitsevat myös varusteensa. Pelkkä ruokinta maksaa meillä lisäravinteineen ehkä tonnin verran kuussa, hieman alle, joten vuositasolla puhutaan summasta 10 000 euroa. Kilpailukausi alkaa toukokuun alussa ja jatkuu lokakuun alkuun. Sillä välillä on lähes joka lauantai kilpailut, pari Oulun kilpailureissua ja jokunen treenikäynti Turussa ja Hyvinkäällä. Yksi kilpailupäivä maksaa polttoaineineen ja ilmoittautumismaksuineen ehkä keskiarvona 200 euron luokkaa. Osa kuluista tulee takaisin palkintorahoina, mutta niillä ei pitkälle pötkitä ja tuppaavat hukkaantumaan muihin kuluihin. Joten jos me kilpailemme 15 kilpailupäivää vuodessa, niin se kustantaa noin 3000 euron paikkeilla.
Meillä menee vuodessa koiraharrastukseen siis 13 000 euron verran. Se on pienipalkkaisen duunarin nettoansion verran. Harrastukseen. Joku on joskus sanonut, että greyhound racingissä saa kulupuoli nousta, koska juniorijääkiekkokin maksaa. On pakko todeta, että on sitten vaan hyvä, että meillä ei pelata junnulätkää – ei tulot riittäisi.
Jos harrastaa ratsastusta maalaistallilla, niin 10 kerran kortti maksaa paikasta riippuen 200 – 250 euroa. Mitä lähemmäs isompia kaupunkeja menee ja mitä ns. tasokkaammasta paikasta on kyse, niin ratsastuskortin hinta alkaa kallistua – 500 euroa saa äkkiä pulittaa pääkaupunkiseudulla.
Pysytään maalaistallilla, jolloin kolmelta harrastajalta rahaa menisi 10 kertaan 750 euroa. Vuositasolla tuo tarkoittaisi noin 4500 euroa. Varusteitakin tarvitaan. Kypärä. kengät, housut, chapsit… jotain muuta pientä. Kasvavaa lasta lukuun ottamatta vaatteita ei tarvitse ostaa ihan joka vuosi, ja kun hieman katsoo mistä ostaa eikä halua kuuminta hottia, niin varustebudjetiksi saa laskea vuositasolla 300 euroa.
Meillä on siis toisessa vaakakupissa koiraharrastuksen 13 000 euroa, joka työllistää joka päivä – ja toisessa vaakakupissa kallis ratsastusharrastus, joka työllistää vain ratsastustuntipäivisin ja maksaa alle 5000 euroa.
Toki vertailu on epäreilu siinä suhteessa, että koirilla harrastetaan Suomen huipulla kilpaurheilua ja ratsastuksessa puhutaan valmennustunneista – mutta kyse on silti kummassakin harrastuksesta ja kuinka paljon siihen on valmis panostamaan. Priorisointia.
Jos meille ostettaisiin kaksi tai kolme hevosta, niin kulut nousisivat nopeasti samalle tasolle koiraharrastuksen kanssa. Oleellisin ero kuitenkin on, kun puhutaan ratsastuksen kalleudesta harrastuksena, on että koiria ei voi harrastaa ilman että omistaa koiran – ratsastusta voi.
